Perinteiden pauloissa

Joulu on sitten eletty. Taputeltu, kuten kuuluu sanoa. Pakattu pukit ja kilit omiin laatikkoihinsa, muovikrääsääkin pussiteltu. Ensi vuonna sitten taas. 

Saitko yhtä monta joulukorttia kuin lähetit? Vai lähetitkö lainkaan? Kilkuttiko tekstarit ja whattsapit? Postin lakko taisi sotkea monen kortinlähettäjän suunnitelmia. Ehtiikö ne perille ajoissa, siihen jouluun johon ne tarkoitti. Itselle tuli kortteja vielä joulun jälkeenkin ... liekö ajoissa, ihan tämän vuotisia?

Joulukortteja katsellessa olen usein miettinyt muita kortin saajia. Katsooko kukaan ja kuinka tarkkaan saatuja joulutoivotuksia, tai oikeammin mitä se kortti esittää. Onko lähettäjä miettinyt juuri minua tai perhettäni kortin valitessaan, vai ottanut ne viisikymmentä seitsemän tarvitsemaansa korttia yhdestä nipusta. "Mitä sillä väliä, eri ihmisillehän ne menee"... Vai onko sittenkin ajatusta mukana, kuten meille tupsahtaneella joulukortin koiranpennun kuvalla... yllättävääkö, ei varmasti. Lähettäjä tiesi, mikä ilahduttaa. 

Entä, säästätkö kaikki kortit? ... aikoinani säästin kaikki. Pääsiäiskortit, synttäri-, nimipäivä, ystävänpäivä- ja vaikka mitkä kortit. Vuosikymmenet olivat kauniissa nipussa laatikoissaan. Eipä niihin oltu koskettu missään tarkoituksessa. Surullista, mutta nyt niistä on vähitellen luovuttava. Keräilyn maailma on ihana, mutta rajansa kaikella. Pitää myös valmistaa itseään tulevaisuuteen. Sitä samaa elonmäärää ei enää ole laskennallisestikaan jäljellä, joten nyt on aika aloitella siivoustalkoita. Vanhuuden päiviin on toivoakseni vielä matkaa, mutta on vaan pakko suunnitella jatkoa hetkeen sitten kun toiseen asuntoon  ...

Silloin aikoinaan kulki myös jouluiset paketit kaukaisempien mummojen ja pienten sukulaisten välillä. Vapisevin käsin kirjoitetut osoitteet tulkittiin posteissa oikein ja lahjansaaja sai omansa hyvissä ajoin. Ei mennyt hauholaislapsosen paketit siihen aikaan Kuopion postiin noudettavaksi. Näin kävi yhdelle paketin saajalle tällä kertaa. Arvaa harmittiko?Lähettäjää kyllä, lahjan saajahan ei asiasta ollut tietoinen. Se kuuluisa joulupukkihan oli asiat sotkenut. 

Joulukukkasetkin lakastuvat pikku hiljaa. Vuosikymmeniä sitten nuorena äitinä laukkasin mummojen, mammojen, pappojen ja sukulaistätien luona  jakelemassa hyasintit sun muut kukkaset. Vastavuoroonhan niitä tupsahti lähes sama määrä. Ei siis järjen hiventä siinä touhussa. Sitten uskalsin ottaa uusjaon ja jokainen osti oman kukkansa, jos tahtoi. 

Hautausmaakin on kokenut saman ilmiön, ei ole enää niin "pakollista" ehtiä aatoksi kynttilöiten kanssa paikan päälle. "Aina voi sytyttää virtuaalisen kynttilän, kun toi sääkin on niin kauhea"... (pyöräytä muoria haudassa, sanoisin meidän kohdalla. Mummoni ei antanut ikinä sään vaikuttaa käyntiinsä, eikä myöhemmin ikänsä.)

Eikä joulukynttilää voisi viedä haudalle. Paitsi äidilleni, jolle ainoa oikea väri oli tuo joulunpunainen. Saamansa piti. 

Mutta jokainen huusholli tyyillään. Jouluja tulee ja menee, samoin muita juhlapäiviä. Kellä mitäkin perinteikästä vielä on elämässään, hyvä niin. Kellä ei ole, luokoon itse halutessaan. Pääasia, että olemme olemassa omana itsenämme. 

... ja pianhan on juhannus!