Itse näytin aikoinani lähinnä talitintiltä. Muuten alipainoinen luipero, mutta komea vatsa killotti keskellä. Ei sitä uskoisi nyt!
Syömistä ohjattiin huolehtimaan asiasta "kahden edestä" ja kyllähän sitä sitten toteutettiinkin kun ei muusta tiedetty.
Sitten kun tästä vaiheeesta on aikaa, alkaa muista syistä pyöristyvien vatsojen myötä mediassakin uhriaan jahtaava läskikammo. TV suoltaa vaikka mitä pullukkaohjelmaa ja kun ei tule näitä ohjelmia ovat ostos-TV:n tarjoamat apukeinot apuna. Tilaa, tilaa, kyllä niillä joku paikka ohenee, vaikka lompsa. Kivahan se on omalta sohvalta tirkistellä tätäkin asiaa, joku läski siinä puurtaa kuin henkensä edessä. On vaan hirveää katseltavaa - katsotaan kuitenkin ja otetaan samalla vähän suklaata rasiasta. On se niin kamalaa!
Lihava ihminen lakkaa olemasta ihastuttava. Syyllistetään urakalla sekä esitellään ongelmaa yhteiskunnalliseksikin ongelmaksi. Läski ihminenhän haalii varteensa kaikki maailman vaivat. Terveys- sanan synonyyminä tuntuu olevan hoikkuus, jopa laihuus.Aina pitäisi olla jollakin kuurilla, vaikka ongelma ei ole lihavalla henkilöllä itsellään. Hän voi myös olla muita terveempi - ajatella!
Kahvipöydässä lihavan ihmisen syömisiäkin saatetaan tarkkailla, "Ota nyt vaan, ei se yksi missään tunnu" ... vai tarkoittaako, ota nyt vaan, ei se sussa enää näy...
keskustelut ovat yleensä naisten välisiä. Keskustelufoorum vaatii kyllä luottamuksen ilmapiirin, naisethan eivät ole tyytyväisiä vartaloonsa ja norminäkö asetellaan jokaisessa kahvipöydässä työpisteen malliseksi. Vaikka yöllä herätettäisiin, nämä pulskemmat osaavat kaloritaulukonkin ulkoa. Kakkua voisi tehdä mieli, mutta ojennettuun käten kohdistuvat katseet saattavat tuntua hyydyttäviltä. Voiko tässä kohtaa lihava olla enää mitenkään leppoisa?
Elämä L:stä ylöspäin on ikuista dieettiä ja pukeutumista halatteihin. Riisuuntuminen laihahkon työterveyshoitajan nenän edessä alusvaatteisilleen oli eräälle ystävälleni suuri kynnys painonpudottamistuen saamiseksi. Vuosikymmenten työstä myönnetään mitaleita työelämässä. Saako vuosikymmenten laihduttamisesta ja dieetilläolosta vaikkapa terveydenhuollon kautta prinikan rintaansa?
Tässä vouhaamisessa tuntuu unohtuvan sellainen hassu juttu, että me ihmiset omaamme jokainen omat geenimme ja se perimäkin sanelee mitä elämä järjestää. Aineenvaihduntakin on minulla erilainen kuin vaikkapa siipallani. Tuttavapiiriini kuuluu yksi henkilö, joka entisessä elämässään on takuulla ollut kalalokki. Hänen varteensa ei ruoka tartu.
Olen tässä nyt kirjoitellut lihavana naisena olemisesta. Työmarkkinoillakin sen huomaa, muumimammaa muistuttavat jäävät toiseksi. Ei kaikilla lihavilla voi olla muita huonompia meriittejä? Lihavia oli linnan kutsuillakin, joko omista ansioistaan tai puolisoittensa ansioitumisen johdosta.
Onko mies sitten sen parempi? Miten toimii läskikammo miesten kohdalla? Tuskin mitenkään? Isot mahat hetkautetaan vyön päälle killlumaan. Tuleeko heistä isokokoisina enemmän pomotyyppejä ja karismaattisia karjuja? Iso mieshän näyttää luotettavalta jo kokonsa puolesta...tosin eräs edesmennyt sukulaismies kommentoi omaa vartaloaan, että huono ruokahan se turvottaa.
Pitänee lukea Jyväskylän yliopiston Hannele Harjusen väikkäri "Women and fat: Approaches to the social study of fatness, naisen lihavuus yhteiskunnallisena ilmiönä ja henkilökohtaisena kokemuksena.
Sitä tai tätä. Ei pidä unohtaa sitä, että näissä läskipuheissa ja -kirjoituksissa on aina puhe oikeasta elävästä sekä tuntevasta henkilöstä.Sanomisien paketointi kaikenlaiseen hyvää tarkoittaviin kääreisiin on joskus tappavampaa kuin suoraan puhuminen.
Tuleva joulu antaa ohjeita roppakaupalla ruokiin ja kaikenlaiseen hyvään. Tammikuusta pukkaa eteemme kaikki mahdolliset dieetit tipattomasta tipalliseen. Intoudutaan hetkeksi suorittamaan lahjaksi saamilla välineillä jotakin liikunnallista muotoa kun suklaatkin ovat syöty. Me kehäketut ravaamme tässä rundissa kuten olettaa saattaa, mutta mikäänhän ei jousta niin hyvin kuin ihmisen nahka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti