Mihin se mummo kuolikaan?

Muistatte kaupunkilegendan hautajaisista, joissa pikkuinen mukelo alkoi kysellä tilaisuuden luonnetta. Kuultuaan, että mummo on kuollut ja hautajaisia tässä pidetään, oli tokaissut, että kukas sen ampui??

Tuota asiaa nyt puoltaa se, että TV:n ohjelmat ovat joskus lapsien silmissäkin sitä, että muuta syytä kuolemaan ei ole kuin ampuminen. 

Kahlatessani noita digiarkistojen sivuja läpi, kävin myös etsimässä edesmenneitä sukuun liittyviä tietoja kuolleittenkin osalta. Kuolinsyitä oli kirjattuna kaikenlaisia. 

Surullista oli lukea pienten lasten menehtymisestä hinkuyskään, kovaan kuumeeseen, rokkoon tai muuhun tautiin, jota nykyään pystytään hyvinkin hoitamaan. Sijoitetuista lapsista ei ollut aina kuolinsyytäkään merkittynä, sekin kertoi jollain tapaa ajalle tyypillisestä suhtautumisesta näihin onnettomiin, joita kaupattiin taloihin elätettäväksi. 

Nelikymppiset kuolivat mm.  "laakiin", hukkuivat tai keuhkotautikin oli riesana. Ikääntymiseen liittyvät kuolemat alkoivat kuusissakymmenissä. 

 Tuohon tutkimaani aikakauteen liittyen ei juurikaan kylillä matkusteltu paikasta toiseen. Sen näki punatautiin sairastumisista. Vain kylä kerrallaan näytti väkeä menehtyneen siihen. 

Uimataidottomia oli aikuisissa sekä lapsissa... vesi vei monta.

Kirkon merkitys oli ajalle tyypillistä. Se, jos mikä lajitteli kylän väkeä saavutusten mukaan. 
Muistan isoäitini kertoneen, että hänen nuoruudessaan vainajat tuotiin veneellä kirkolle kesäisin. Vanha ruumishuonekin on vielä muistona ajoista, jolloin ei kylmiöitä tunnettu. Isoäiti kertoi, että toiset vainajat jo haisivat pahasti. Tämä seikka kummeksutti minua, koska ajattelin valkeiden juhannusruusujen tuoksun olevan vainajan hajua. 
Niitä ruusuja kun oli rakennuksen ympärillä kasvamassa ja käyntimme ajoittui kukinta-aikaan... asia selvisi sittemmin. 

Nuorenpuoleisen miehen kohtalokin mietitytti historiaa kahlatessani. Hirtti itsensä, tuo kurja. Kirjurin kynä oli laittanut selvityksen, että kyse oli vapaalla suomennoksella "köyhä, kuin kirkonrotta". Rutiköyhä mies, oliko elämä nyt nollapisteeseen päätynyt ja mistä syystä? Eipä ollut siihen aikaan tukimuotoja tiedossa tahi saatavilla.

Vähän perinteisempääkin vaivaa...Pistikö rintaa sydänperäisesti? Vai oliko kenties piston takana sepän takoma lieku? Ei kerro kirjurin kynä. 

Oman sukuni juuriin mennäkseni löysin sieltä yhden kuolinsyyn, joka tuntui tämän päivän elämään hirmuiselta. Vähän yli nelikymppinen mies oli mestattu !  Olipa taustalla sitten mitä tahansa...niin
Kaikkea löytää menneisyydestä, eikä se todellakaan aina ole mikään huvimatka. 

Pakkoruotsia

Se on minullakin edessä. Pakkoruotsia oikein urakalla, vain siitä syystä, että etsiskelen sukuni juuria. Niitä juuristoja etsiessä törmää samalla kaikkien etsinnässä olevien kyläkuntien asioihin. Vanhaa tekstiä lukiessa toivoo hartaasti, että tulisi selkeästi kirjoittava kirjuri seuraavaan tutkimaani osioon. Voi sitä ilon hetkeä, kun 1909 vuonna löysin koneella kirjoitetun papinkirjan! Mutta kun tarvitsen vanhempaa tietoa, on pakko tyytyä pakkoruotsiin käsin kirjoitettuna...

Historia, menneisyys, on mielenkiintoinen alue. Ei ehkä aina ihan toiveiden mukainen matka menneisyyteen, mutta se konteksti, missä sen ajan ihmiset ovat eläneet avartaa monta ajatustani. Aikakaudet ovat muovanneet aina ihmistä, suuntaan tai toiseen. Nälänhätä, torpparikausi, sisällissota, ja muutkin sota-ajat. Niitten keskellä yksittäinen ihminen on aikamoisen pieni pelinappula. Historia on kuitenkin aina minua kiinnostanut, siksi tämä on toisaalta kuin matka unelmieni maihin. 

Tietynlaisen tirkistelyhimonsa menettää tässä touhussa jo alkumetreillä. Sivutolkulla kahlatessani kaikenlaisia vanhoja asiakirjoja toivoin, että tuohon viereiseen tuoliin istahtaisi joku, joka viisaudessaan kertoilisi minulle tarinaa tapahtuneesta. Sitä ihmettä kun ei ole eikä tapahdu. Ne ihmiset, joiden ikä vielä riittäisi jonkin kohdan selvittämiseen ovat jo ulkona tästä elämästä, kuolleet tai muisti kuollut. "Itse tässä on kaikki tehtävä"...

Olen törmännyt myös kaikenlaisiin kirjoitusvirheisiin henkilöiden muuttaessa seurakunnasta toiseen. Se sotkee vasta-alkajaa näissä hommissa. Sukunimilaki tuli aikoinaan ja sitten saman sisarusparvenkin mukulilla saattoi olla eri nimet. Pappien ja opettajien valta sukunimissäkin oli merkittävä. Pappi saattoi sanoa, onko sukunimi kelvollinen sitä ajattelevalle. Samoin opettaja, ettei nyt liian hienoa tavalliselle...

Törmäsin naisten asemaan erityisesti. Eipä ole hääviä elo ollut kaikissa kohdissaan.
Nainen mm.  sai tuomion salavuoteudesta. Miestä, jonka kanssa tämä oletettavasti tapahtui,  ei siinä mainittu. Yksistäänkö tämä toisaalle vihitty nainen sitä harjoitti?...  sakkoja tuli ja ilmoitus eteenpäin. 
Ei taida tämän päivän naiset vapaudessaan tätäkään asiaa ajatella? Jos sitten mies heitti pihalle, missä asuttiin ja elettiin, lapsiakin oli. Sosiaaliturvaa ei ollut, ei kuntalisiä, eikä toimeentulotukea. Viinanmyyntiäkin teki naiset, ainakin tuomioiden perusteella.
surullista oli lukea lapsenmurhista, joihin naiset syyllistyivät. Mikä mahtoi olla näitten traagisten tekojen taustalla?
Omasta työhistoriastani muistan erään oman äitini ikäluokan naisen, jolla on tällainen tapaus hieman varhaisemmalta kaudelta. Tämä lapsentasoinen nainen oli tullut talon isännän toimesta raskaaksi ja synnyttänyt aikanaan elävän lapsen. Lapsen nainen kuitenkin surmasi, koska hän ymmärsi niin, ettei hän ollut "hyvä äidiksi vajavaisena". Eikä olisikaan lasta pystynyt elättämään, hyvä kun itsensä. Isäntä taisi vaan nostella housujaan ja jatkaa eloaan entiseen malliin. Tämän lapsensa surmanneen naisen voimille asia kävi niin, että hän kanniskeli elonsa loppuajan nukkea - tähtilastaan itkussa silmin, tuomionsa kärsittyään aikanaan.  Surullista. Kuka lohduttaisi?

Eräs papin leskirouva pyysi asumisaikaa pappilassa leskeydyttyään "seitsemän säälittävän lapsensa vuoksi"...

Hämmästelin erään kylän kohdalla sitä, miten paljon siellä oli varkauksista tuomittuja henkilöitä. Varastivatko he toisiltaan oikein urakalla? Mitä siellä oli varastettavaa, köyhiä taisivat olla kaikki! Piiat ja rengit olivat erityisesti tuomiolla. Oli toki erään suvun kohdalla suuresta kavaltamisestakin kyse, koska tuomiossa määrätty sakko on satakertainen rengin näpistykseen verrattuna. 

Tienoot kätkevät monta arvoitusta, joiden lukkoja availen pikku hiljaa. Iloakin olen löytänyt, häitä on pidetty, terveitä lapsia syntynyt. Tie, joka luvattiin, tehtiin luvatun levyiseksi ja vaikka mitä!

Me emme voi ymmärtää tänä päivänä sitä ahdinkoa joka tuolloin vallitsi. Olemme tottuneet saamaan ja vaatimaan. Me emme ole enää luokkajaon mukaisissa paikoissakaan, valmiissa oletustilassa elämämme suhteen. Voimme avioitua vaikka ulkomaalaisen kanssa, tai olla avioitumatta. Asua miehet kuin naisetkin pareina...Saamme opiskellakin (tukien varassa) aivan mitä tahdomme ja edetä ammateissamme. Kukaan ei päältä katsoen näe asemaamme, eikä voi asettaa meitä kirkonmäelle häpeäpaaluun. Tuomiotkin ovat nykyään päänsilityksiä entisiin verrattuna. Vieläkö tänä päivänä menetämme kansalaisluottamuksemme määräajaksi varastelusta tai kiivaasti käymistämme tappeluista johtuen? Tuskin. Sehän on kuin käytöksenalennus ennenvanhaan koulussa, häpeäleima. Nyt sitäkään ei anneta, niin olen ymmärtänyt. Taitaisi toisilta loppua numerot ennen lukuvuoden päättymistä.

Entinen pakkoruotsini opiskelu oli hautausmaalla aikani murkkuna, jonne jouduin sukulaisten viemänä etsimään jotain sukulaisen hautaa. "här vilar, här vilar..."  
"no onpas täällä paljon ollut viilareita - hekoheko!

Aikamatkalla vieläkin...

  

Ihmiskauppaa

Ikääntynyt omaiseni on osaltaan ihmiskaupan uhri hänkin. 
Nämä piakoin sadan ikävuotensa täyttävät maksavat hoidostaan nykyään erittäin kalliisti, ollen kauppatavarana pörssiyhtiöitten välisessä kilpailussa.Jos kotihoidossa ei ehditä olla vanhusten kanssa viittä minuuttia pidempään, ei taida aika olla täällä juurikaan pidempi. 

Kunnat ajavat alas vanhainkotityyppistä hoitoa muuttaen asian tehostetuksi palvelutaloasumiseksi. Hoitoa tarvitsevan vanhuksen osaltahan tämä tarkoittaa sitä, että tässä leikissä menee sitten omat ja varastetut varat - mikään ei riitä. Vanhainkotityypisessä asumisessa oli sentään jonkinlainen suoja mitä piti jäämän ikäihmiselle ns. kahvirahaksi. Tätä rahaa ei tehostetussa palvelutaloasumisessa todellakaan jää.

 Muistisairaus, fyysinen heikkous ja korkea ikä. Missä ketäkin hoidetaan kunnan alueella ja millä hinnalla. Ikänsä työtä tehneenä, raskasta fyysistä työtä vuosikymmeniä, toivoisi hänelle elämän ehtooseen helppoa ja turvallista jaksoa. Sekin on toki sanottava, ettei hänellä ole ymmärrystä arvioida sitä turvallisuutta, eikä enää oikein muutakaan. Ei osaa vaatia rahoillensakaan vastinetta. Entä ne, joilla ei ole omaisiakaan??

Mitä vanhus rahallaan saa? Maksaa liki 1500 euroa joka kuukausi tästä lottovoitostaan, pääsystä tehostettuun palveluasumiseen kotoa, jossa asuminen ja eläminen ei enää onnistunut. Mitä hän oikeasti saa sillä maksamallaan rahalla?

Asuminen pienessä huoneessa ja kuukausittainen siivous n. 600 euroa. Huoneesta on ystävällisesti siivoiltu tavara toisensa jälkeen "turvallisuuteen liittyen" pois. Mattoja ei ole enää aikoihin ollut. Huonekalujakaan ei pitäisi juuri olla, tuppaa niitä muistihäiriöisenä yöllä siirtelemään. Verhot hän kiskaisi itse alas, rikkoen verhotankoa - kiskojen uudelleen kiinnittäminen monien puheiden jälkeen kesti toista kuukautta!  Huone kaikuu, karulta näyttää. Mutta "on helpompi siivota". 
Mitä sitten siivous on? Perussiivous harvakseltaan kuukaudessa, ehkä 1-2 kertaa. Ylläpitosiivous siinä välissä - tarkoittaa roska-astian tyhjennyksen. Lattialla olevaa mutua, leivänpaloja, nenäliinoja kahvitahroja tms.  ei siivoilla. Ikkunatiivisteet ovat roikkuneet kuukausikaupalla, ei kiinnosta ketään. Ikkunat kyllä pesty, joten luulisi jonkun huomaavan. Säleverhojen korjaus, ei onnistu näemmä. Ilmastointikanavan lykkäämä paksu pöly kasvattaa ryijyn päälle karvaa... " voii olla hyvä, että veisitte tuon ryijyn pois"... ja huoneessa kaikuu muutenkin. 

Ympärivuorokautinen hoito ja ateriat 700-800 euroa kuukaudessa. Mitä sitten tällä rahalla saa? Hoitajia liian vähän, kuten muuallakin. hoitajien työpanokseen kuuluu myös ruokien osittainen valmistelu ja kaikenlainen tiskitouhu.Kun hoitajat ovat valmistelemassa aterioita, ovat he pois asukkaitten saatavilta. Siitä on omat jännitysmomenttinsa olemassa, jäähän väki oman onnensa nojaan siksi aikaa.   Myös pyykinpesu on hoitohenkilökunnalla. 
Tämä tarkoittaa myös sitten sitä, että esim. ulkoillu, josta nettisivuilla on maininta ei toteudu niin hyvin kuin pitäisi. Valituksien jälkeen toiminta parani.Levottomien ja karkailevien asuinkumppanien johdosta ulkoilumahdollisuus aidatussa "pilttuussakaan" ei onnistunut ilman valvontaa kesän aikana.
Vanhusten hoitolaitoksissa elämä pyöriii ruokailujen ympärillä, ainakin siellä, missä itse aikoinani tein yhtä työuraani. Niin se on täälläkin. Millaisia on vanhusten ateriat laitoksissa? Minulla ei ole laajaa käsitystä muualta, mutta tämä näkeminen on ollut toisinaan hieman ahdistavaakin. Ateriat maksavat 14,90 per päivä. Aamupalasta yöpalaan. Aamupalan yli nukkkuessa on sitten lounaan vuoro. Päiväkahvit keksin, korpun tai synteettisen kääretorttusiipaleen kanssa. Sitten klo 16.00 päivällinen, joita useimmin näin vierailuajankohdastani johtuen.

  
Tässä sitä kuuluisaa porkkanasoppaa, jota alkoi olla niin usein, että hermostuin. Reissumiehen puolikkaasta puolikas leipänä. Tuli sellainen olo, että tasoa laskettiin ja laskettiin - missä kohdin sitten tulee valituksia sun muuta, sitten lopetetaan. Valitusten jälkeen hieman parannusta. Yöpalaakin saa, jos pyytää... no, tämä ihminen ei taida sitä ppyytämistä osata. Levoton vaeltelu voi olla kenties nälkääkin?

Omaiseni kaatui viime viikonloppuna, kukaan ei luonnollisesti asiaa ollut nähnyt. Aristi jalkaansa, eikä antanut koskea. Epäiltiin lonkkamurtumaakin. Ambulanssi kävi kaksikin kertaa, ei ottanut kyytiin, kehoittivat vain antamaan paracetamolia. Paaritaksinkin kyytiin yrittivät, mutta vastaanottava taho päivystyksessä kielsi potilaan lähettämisen. Ei tarvitse tuonikäistä lähettää tänne, antakaa särkylääkettä, reissu on vaan rasite.  
Ongelmahan on siinä, ettei tämä potilas halua suun kautta lääkkeitä, eikä ymmärrä selityksiäkään.
Kolmantena päivänä suuttuessani kipuiluun ja hoitamattomuuteen halusin antaa kyytiä asialle. Kerroin syöväni koko sakin karvoineen kaikkineen ellei omaistani saada sairaalaan tutkittavaksi. Miten voi kävelyttää ihmistä, jos ei tiedä, onko luita poikki tai mikä nyt ylipäätään on vialla kipujen taustalla!
Niin sitten olivat laittaneet tämän lähes satavuotiaan menemään paaritaksilla omin nokkineen lääkäriä tapaamaan. Muistisairas, lähes umpikuuro ilman saattajaa! Oli toki hoitajan lähete mukana, mutta ... surettaa, miten hänet siellä oli otettu huomioon. 
Onneksi ei ollut luita poikki, mutta kipujahan on edelleen.

Kaikki lääke- ym kulut tulevat sitten vielä.Kaupunki maksaa vaipat, hoitolaitos antaa hoitajalle hansikkaat käteen ja paperia, jolla esim. kuivataan pesty takamus. Omaiseni maksaa sitten sen pesulappun, jolla pesut suoritetaan. Tämä on aivan hönttiä.
Vessapaperit, pesuaineet ym pitää hankkia. Varpaan kynnet leikkaa jalkahoitaja, 43 euroa kerta. 

Ei ole ihme, että näitä yhtiöitä ja hoitolaitoksia tulee jatkuvasti lisää kilpailemaan. Säästöähän syntyy henkilöstöstä, jota alkuaikana oli kaikenlaista. Nyt taitaa olla jo lähihoitajia kuvioissa. Hoitoapulaisiakin pyöri, eri kulttuureista olevia. Nyt tosin hoitajien aikaa menee tuohon mainitsemaani ruokarumbaan. Taitaa siivouskin olla heidän toimestaan?Yksi sairaanhoitaja taitaa vastata useammasta yksiköstä, vain ma-pe päiväsaikaan. 

Tämän vuodatuksen päätteeksi voisi olla hyvä tehdä suunnitelmia siitä, miten itse toivoisi itseään hoidettavan. Miten sitä sitten valvoo, tai kuka valvoo - on aivan toinen juttu. Tämä rahastus ja niin sanottu hoitaminen ottaa kupoliin. Eikä se rahanmenokaan harmittaisi, jos näkisi sen palvelevan myös tätä satavuotiasta. Itsehän hän on rahansa tienannut. Mutta tässä tilanteessa tämä huutolaismummona olo käy omaisenkin voimille.Raha kyllä kelpaa ja toiminnanjohtaja saa bonuksen onnistuneesta johtamisestaan kuulemma. Kun aikani olen asioista valitellut, minulle sanottiin, että nyt pitää minun antaa omaiseni heidän hoitoonsa, eikä puuttua... itkuakin piti yhden vääntää kun minulle ei mikään kelpaa.  (Ei ihan mikä tahansa kelpaakaan, olenhan itsekin vanhuksia hoitanut!)

Tars tehrä jotain... sanoi entinen mies.        

Naisen elämän "eikä tässä vielä kaikki"...

                                 ... on takuuvarmasti jakso nimeltä vaihdevuodet. 

Siitä, jos mistä on helppo vääntää sketsejä ja vitsejä. Vaan eläpä sitä jaksoa, toista tiedät. 

Kahvipöytäjuttuina naisten parissa oli sellaista, "huhhhuh, onpas täällä lämmintä", "onpas niin hikikin taas..." ja kaikkihan sen jakson toisaalta tietää sanomattakin, ketkä siihen ikään ovat päässeet. Istutaan kaula tai posket punaisina, tukka märkänä...ja syytetään lämmitystä. 

Muistanpa hyvinkin kuinka itse kroolasin yökaudet nihkeissä lakanoissa ja odotin pohjoistuulta tulevaksi. Jäähdyttäisi nyt tämän paistinpannun, johon olen makuulle joutunut. Ei se koskaan tullut.

Opin vihaamaan niitä tietyn firman yöpaitoja, jotka oli valmistettu ikiraskaana olevien mitoille ja tässä kääntylymyräkässä olivat ainakin kolme kierrosta jäljessä, kuristaen ja kiertyen märän kropan mutkiin.  En ole pitänyt niitä paitoja enää ikinä kun tuosta ajasta selvisin.

Siinä missä minä hehkuin yöllisenä patterina ikkuna avoimena, kärvisteli siippa untuvakasan alla, peitto tiukasti leukaan vedettynä. Taisi välillä vähän olla holotnaakin raukalla?Tyynykin pään päällä, eikä alla. Siedätyshoitoa?

Keskustelut työpaikkojen kahvihuoneissa siitä, pitäisikö juoda lainkaan kahvia... sopiiko viini... saunominen ...versus hikoileminen ja punoittaminen. Sisältöähän sekin. 

  

                                        

Työpaivään pukeutuminenkin oli oma lukunsa. Onko tämä tarpeeksi ohut, jotta on mukava olla... kesäpäivänä, mikä onkaan seuraava vaate, josta voin luopua ja pysyä säädyllisessä asussa?

Kokouksiin sun muihin mennessä oli syytä katsoa patterin paikka ja mennä vastakkaiselle puolelle, aivan varotekijänä sekin. 

Pirulllinen jakso, sanoisin. 

Mainokset puhuvat mitä puhuvat, auttavat ainakin myyjää jos ei ostajaa. Syöpäpotilaana en vaan voi ostaa ja kokeillakaan mitä tahansa. Mutta aika parantaa asioita - tässäkin kohtaa. Välillä sitä ei meinannut millään jaksaa... mutta jaksoipa kuitenkin. Kuten moni muukin kanssasisar. 

Kaikkea sitä mieleen tuleekin, yhden kaapin kätköistä löytyneen puseron ansiosta! Olipas mukava vaate ja pitämätön vielä kaiken lisäksi. Aiheutti varmasti "kuumia aaltoja" silloin aikoinaan? 

                               Vaan nyt on olo ilmava kuin joensuulaisella perhosella!