Vahvistui kummasti yksi ajatus, joka mielessäni on pyörinyt jo pitkään. Ohjelmaformaatti oli koonnut paikalle henkilöitä, joiden autonajotaito mahtui tulitikkuaskiin. Pelottavaa katsoa, sillä heillä oli olemassa oikein lainvaatimukset täyttävä ajokortti, eikä mitään osaamista.
Ehkä olisi syytä vaihtaa ajopeliä...
Katsoessa sitä sähellystä ei voi kuin ihmetellä. Nimittäin niitä autokouluja, joissa näille onnetoisille on joskus maailmassa ajo-opetusta mukamas annettu! Luulisi, että jonkinlainen kriteerimittari olisi huonoimminkin johdetussa puulaakissa... luulisi siis.
Mäkilähtö, taskuparkki ja peräkärryn kanssa ajelu on hebreaa. Ei oltu opetettukaan kuulemma tämmöisiä juttuja. Mitäs sitten opetettiin, tekisi mieleni kysyä.
Tulee mieleeni eräs työpaikkani ihminen, joka töistä lähtiessä pyysi aina toisen työkaverin mukaansa siltä varalta, että liikenneympyrässä hän tarvitsi jonkun viittilöimään milloin reitti olisi selvä ajolle... jotta näin.
Mites sitten minun laitani, kuulen kysyttävän siellä. No, opetus oli silloin aikoinaan hyvin samanmoista. Ikinä, en siis ikinä olisi sillä opetuksella pärjännyt missään. Ajo-opettajani oli sellainen sekunda-elvis, joka huvitteli kilisyttelemällä muniensa kohdalla riippuvaa avain nippua ja puhelemalla levottomia. Ajoharjoittelu kohdentui reittiin, jota inssi tulisi käyttämään. Sitä tahkottiin niiin, että varmasti osattiin. Muuten ei tietoakaan mistään... välillä vieruselvis kyseli, josko saatille pääsisi... ja minä tunsin suurta jännitystä joka tunnin aikana. Kävisiköhän tuo pentele vielä kiinni... pohdin mielessäni. Eipä käynnyt sentään ja aikojen päästä tarkasteltuna hän olikin aika huvittava.Miituu...
Ajamaan oppii sitten vaan ajamalla, niin sanotaan. Minäpä en ole tuon jälkeen juurikaan ajanut. Enkä aja. Aikoinaan oli vain yksi auto ja sen käyttäjä oli arvottu. Se en ollut minä. Siitä lähti helposti ajamaton kausi ja sen myötä rattiin tarttuminen tuntuu minulle sopimattomalta hommalta.
Kun tämmöisiä autokouluja tuntuu olevan vieläkin, joissa opetuksen taso on mitä on, kannattaako vaatiakaan mitään autokoulua. Käydään kirjekurssilla koko juttu. Ajamallahan sitä oppii?? Vuoden ajanut kuskikin on nyt ollut puolivuotta ilman korttiaan posautellessan hieman ylinopeuksia, eikä tunnu juurikaan asiasta valistuneen. Kaikkinensa autokoulujen anti tuntuu aika heppoiselta. Eikös niitä kukaan tai mikään valvo? Inssiä koeteltu ajaa neljä kertaa... hui helkkari! ... ehkä sekin kertoo, että jotain tarttis tehrä!
Siihen asti, kunnes joku jonkun ratkaisun keksii, on liikkellä kaikenlaisia torvia, joita ei pitäisi päästää lähellekään liikenteeseen tarkoitettuja ajoneuvoa. No, hupiohjelmahan tämä kaiketi onkin.
Katselin viihdeohjelmaksi tarkoitettua hölinää. Telkkaritarjonta on toisinaan minulle sopimatonta, kuten nytkin tuli todistettua. "Tästäkin minä maksan".... se nimittäin kävi mielessäni... kipeästi.
Entinen huippu-urheilijahan siinä taas päälaki paistaen hörötti muitten mukana. Jutut olivat koko sakilla sitä luokkaa, että mauttomuutta hipoo. Eivät ne olleet edes hauskoja, vaikka pieruhuumorin kestänkin sellaisina kohtullisen sopivina annoksina.
Monta muutakin samankaltaista ns. hupiohjelmaa on saanut jalansijaa. Ovatko ne oikeasti katseltavia muitten mielestä? Miksi minä tunnen toisinaan myötähäpeää, miksi ne tuollaiseen menevät itsensä nolaamaan...
Esiintymistaitoja ei porukalla juurikaan ole, vai onko se ohjelman idiskin, puhutaan toisten juttujen päälle vähän isommalla fontilla ja aukkopaikka täytetään järjettömällä hörötyksellä. Esiintyjät kiemurtelevät jakkaroillaan pitkät tovit. Kuuluu varmasti "koreografiaan "?
Sitten toisaalla pyydellään lehdistössä anteeksi vuosikymmenten takaisia sketsejä, joille naurettiin kippurassa aikoinaan. Nyt niiden olemassaoloa on turha hehkuttaa ja elvyttää uuteen uskoon. Ollutta, mikä mennyttä. Paska haisee enempi sitä tonkiessa.
Mutta siihen julkisuuteen jos on pyrkiminen, se vaatii omaa panosta. Sietämistä, ettei tänään olekaan nimenä kaikkien tietoisuudessa. Pitää repäistä jollain uudella tavalla. Ihminen on yleensä kekseliäs elukka, kyllä sieltä jotain syntyy.
Toisinaan, tautinsa kourissa kiemurtelevana tai muuten uupuneena, olisi niin mukava katsella jotain ajanvietettä. En tarvitse perkeleitä ja alapään nimiä toistelevia höpöjusseja. Aikanaan minulle maksettiin sellaistenkin hoitamisesta, nyt en enää semmoisia välitä katsella. Vaan minkäs teen? Mäkimies ilmaantuu kuin Väykkä konsanaan joka ohjelmaan, mikä nyt taas on nähty.
Ei ole pitkä aika siitä, kun uutisoitiin puulämmityksen tuottavan kaikenlaisia harmeja ilmakehään. Vuosikymmeniä saunat ja ja muut tulipesät onkin sytytetty aivan väärin. Tämä tieto iskostettiin päähän kaikenlaisin opetusvideoin. Näin kun jatkossa sytytät, maailma pelastuu.
Pelastuuko sittenkään? Uskallanpa epäillä yksittäisen ihmisen tai kyläkunnan tuottamien savujen määrän olevan maailman kokonaisuutta katsoen mitenkään ratkaisevaa. Luontoa tuhotaan päivittäin, eikä se aina ole pienen ihmisen tekojen varassa.
Minusta oli todella ihanaa lapsuudessani lauantai-iltapäivisin jäädä linja-autosta pois pikkutien varrella, kipitellä muiden edellä kohti mummolaa. Lähellä pihapiiriä leijui aina tuttu tuoksu. Edellisviikon kuivunut saunavihta toimi sytykkeenä pihasaunassa. Palaneen vihdan savun tuoksun muistan varmasti elämäni loppuun asti niin niin lauantain merkkinä.
Nyt siitäkin muistikuvasta ja opitusta asiasta on tehty ongelma. Voi näitä mummoloita, jotka meidät tavoille opetti!
No, minun ikäluokkaani edustava suomalainen saunoo aina saamiensa oppien mukaan. Hyödyntää oletettavasti kokemustaan ja tietoaan asiasta. Mutta puusaunasta harvempi luopuu vain ilmastoa pelastaakseen.
Tällä viikolla näyytettiin laajasti uutisissa Delhin savusumusta kuvia ja paikallisten haastatteluja. Siinä olisi mielestäni oikeampi paikka lähteä miettimään ilmastotekoja. Pahasti myöhässä toki olemme asiassa, mutta ehkä sille jotain voisi vielä tehdä? siellä näytti aikamoisen vakavalta tilanne ja ihmiset todellisessa terveydellisessä vaarassa.
Näiden kahden kertomani asian välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä, mutta kuvaa tätä tämän hetkistä yhteiskuntamme. Otetaan joku asia esiin, siitä tulee maailman tärkein juttu. Sen varjolla saadaan luotua vaikka mitä järjestelmiä, korottaa perittäviä maksuja, syyllistää ihmisiä ja saada väki tarkkailemaan toistensa toimintaa.
Teollisuuslaitosten piiput puksuttavat taivaalle savujaan, siitäpä ei mitään puhuta suuremmin. Samaan aikaan kylällä lähes viimeisiä savujaan päästelevän pikkumökin asukkaat kummastelevat saunanlämmityksessään aiheutuvaa maailmanlaajuista ongelmaa. Vieläkö nyt meidänkin pitäisi jotain asialle tehdä?
Aina on heitä, joille ei laaditut säännöt kuulu. Tehdään kuten on ennenkin tehty. Minua ei määräillä. Ei edes äitivainaa aikanaan.
Maailmaa ei minun käsitykseni mukaan saada ikinä tasapuoliseksi tehtiinpä mitä temppuja tahansa. Aina on joku tasapuolisempi kuin toinen.
Tänään sitten lämmitetäänkin sauna onhan pikkulauantai!
