Nimellä vai nimimerkillä

Olen hullaantunut Instrgramin kuviin ja laitan niitä mielelläni itsekin sinne. Minusta on ollut jokseenkin outoa huomata, että omalla nimellään kommentoivia tai "tykkääviä" on vähän. Mistä se kertoo?

Miksi oma nimi pitää salata?

Pelko jostain "tyypistä", josta ei pääsekään eroon?? Onko nimimerkin, eli sen instanimen turvin helpompi lähestyä? Onko niin, että omalla nimellään olevaa ei voi "tykätä" samoin kuin jotain kaalinhajua, valkoruusua tai jotain mystistä numerosarjaa... kasvoton nimimerkki ainakin minua hämmentää. Onko nimimerkin takana olevalla jotenkin vahvempi olo, olemalla kasvoton ja tunnistamaton?

Palautteitakin on helppo jättää erilaisiin tilanteisiin liittyen firmojen palautesivuille nimimerkin turvin. Tai ylipäätään sähköisesti. Onhan se aivan toista, kuin esiintyä omana itsenään, nimellään. Toisaalta siinä on hyväkin puolensa, joku rikollinen asia saattaa selvitä näin, eikä tarvitse pelätä esille tuloa. 

No, vielä palaan tähän nimimerkkiin. Muistan vuosien takaa erään nimimerkin, jonka teksteissä oli itua ja niitä oli mukava lukea - mutta kun minua alkoi kiusaamaan, onko kyse miehestä vai naisesta... sitä en pystynyt nimimerkistä utsimaan. Enkä sitä tiedä vieläkään. Jotenkin kasvottomuus aiheutti mielenkiintoni herpaantumisen. 

Busseissa, junissa, lentokoneessa, kauppakeskuksissa ja vaikka missä kansa kuitenkin jakaa puhelimessa ollessaan kaiken tiedon myös ympärillään oleville. Tuntuu niin hassultakin, että sitten tuolla jossain toisessa kohdassa salataan minää jonkun satumaisen nimimerkin taakse. 

Itselleni en löytänyt mitään niin hyvää nimimerkkiä, joka olisi ohittanut oman nimeni... joten olen siis omalla nimelläni. Totta puhuen, en juurikaan pitänyt siitä vaihtoehdosta. Katsotaan nyt sitten, saanko paljon häiriöitä. 

Edelliskerran häiriöt netistä johtuivat muista syistä, mutta kaikesta pääsee eroon tekemällä liikkeitä. Vähän surettaa, miten pärjäilee tyyppi nimeltä Henry Rose, joka olisi aikoinaan niin ilahtunut saadessani minulta edes jonkinlaisen viestin. Voi sitä Henryä, nyt ainoa viesti taisi olla, ettei sähköpostia voida toimittaa perille... tuskin kuitenkaan herra Rose pitkästyy, hänellähän ovat verkot viritetty laajoille vesille. 

Sen sijaan "ulosotolla" uhkaavat kirjeet Lontoosta ostamieni korujen johdosta päätyivät roskapostien kaatopaikoille. En ole tiettävästi käynyt kyseisissä koruliikkeissä, ehkä kyseisessä valtiossa ja liekö niitä puoteja olemassakaan, joten hui-hai. Perintätoimistotkaan eivät lähesty sähköposteissa. Ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Mutta leikkiessä kannattaa olla tolkun ihminen, kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. 

... ehkä tähän pulllipkauteen paremmin liittyvät nimimerkit ja instanimi?

...ja sitten Sinulle, joka tänne asti jaksoit lueskella ojentuu tämä virtuaalinen kukkakimppu piristämään harmaata päivää. Kevättä kohti olemme menossa, oikealla kukonlaukalla sunnuntaiterveisin, Virpi                                  

Matkamessut ja muuta mukavaa

Matkamessuilta piti haeskella uusia inspiraatioita elämään. Kyllä niitä tulikin!
Paljon oli muutakin väkeä liikkeellä saman asian tiimoilta. Luulimme olevamme ovelia ja jo aamusta olimme siellä valmiina - vaan niin oli moni muukin. No, isoon tilaan häviää tasaisesti... ja katso kummaa, tuttujakin tapasimme. Emme olleet nähneet vuosiin, mutta tuollapa tapasimme. Päivitimme kuulumiset, taas on hyvä jatkaa. 

Kaikkea ihanaa oli, kuten tuo Kerttu Horilan kolmen naisen setti Raumaa mainostamassa. Käykää pitsiviikoilla kesällä, siellä keskustan joessa pulikoivat  naisfigurit oikein valettuina... nämä saviversiot ovat kuulemma uimahallin somisteina.Minä taidan hieman "fanittaa" niitä pitsiviikkoja...

Ulkomaille suuntautuvia matkojakin kävimme itseasiassa haistelemassa, mikäpä meitä nyt pitelisi, kahta aikuista joutilasta. Katsotaan nyt, mitä tästä kehittyy...
Esittelijöillä täytyy olla lehmän hermot kuunnellessaan kaikenmaailman ihmisien matkakertomuksia ja tarinoita siitä, kuinka kokenut ja asiantunteva henkilö edessäsi seisookaan kertomassa esittelemäsi paikan todellisen luonteen"... Joka toisen näistä "asiantuntijoista" olisi voinut vetää kölin alta. 

... kun on tuo kevätkin tulossa vähitellen! Mikäli on merkkeihin uskominen, sieltä se tulee - tänäkin vuonna. Ekat siemenkatalogit tulivat jo ennen Nuuttia. Sain viikolla ystävältä ihanan puutarhapäiväkirjan. Siinäpä sitä taas on tälle vuodelle luettavaa ja merkattavaa.. unelmalaatikkokin piti kaivaa esille, ettei jää viime tippaan. 

Matkamessuilla oli jaossa kaikenlaista sälää, kuten messuille kuuluukin. Jokseenkin myötähäpeää tunsin ahneudenpuuskien vaivaavien lähimmäisten käyttäytyessä kuin sokerihumalaiset mettiäiset. 
Eläköön! Joku esittelijä oli keksinyt ämpäreitäkin jakoon laitettavaksi... muutama mamma hyvin onnellisena kulki ämpäri käsivarrella tungoksessa. Olivat onnistuneet saalistamaan itselleen katetta pääsylippuun. Ämpäriin sitten sujauteltiin karamellejä kourakaupalla ohi esittelijöiden nokan, käärittiin muovikasseja rullalle ja kaikki muukin otettava kelpasi! Väittäisin, että nämä hamstraajamuorit eivät lantistakaan luovu matkailun hyväksi ilman suurta vääntöä. Karavaanarimuoreja ovat, jotka käyvät ABC-huoltamoilla pesuilla, syövät omia eväitään peltimökeissään vaatien palveluja levähdysalueille. Eikä makseta mitään. Vauvanhoitohuoneesta vielä käännetään käsipaperia kassiin, on millä autossa paikkoja pyyhkii. Välillä tosin on ikäviä huoltamonpitäjiä, jotka laittavat kiinteitä pyyhesysteemejä...

No, mutta nythän tuli rutinat! 

Nyt vielä hetki kalastellaan, ihmetellään talvea ja suunnistetaan kohti kevään valoa, josta nyt jo pilkahduksia näkyykin!

 "ja tämä oli sitten siitä pienemmästä päästä saaliista... näkisitpä sen, joka pääsi irti"


                                     Iloa ja valoa kaikille jotka tämän lukivat!

Ääliömagneetti vai seksin puute?

Uppouduttuani kaikenlaisten arkistojen teksteihin sukuselvittelyjen myötä vastaani on tullut kaikenlaista - eikä aina niin mukavaa. Mukavuus on tietysti miltä kantilta asiaa katsoo ja kuka katsoo. 

Listaa ritareista tai aatelisista ei vielä polulle ole tullut, sen sijaan paljon elettyä elämää, joiden tarinat ovat huimaavia. Eletty elämä on sidoksissa kulloiseenkin aikakauteen. Tämä, jos mikä kannattaa pitää mielessä asioihin hypätessä. 

Suvun tarinoita kerrotaan joskus hyvinkin avoimesti tai sitten niistä vaietaan täysin. Mistä ei puhuta, sitä ei vaan yksinkertaisesti ole olemassakaan. 

Lapsuudessani totuin siihen, että oli olemassa alueita, joita ei sukukartalla näy, eikä niistä edes mukulan uteliaisuuden piikkiin sopinut kysellä. Sitten kun olin murrosiässä iski taas ohimenevä kiinnostus asiaan ja kapinallisuuden nimissä rymistelin vaatimuksineni saada tietoja. Siinähän vaadin. Vastassani oli mykkien armeija. Ristiretkiä tein muistikuvieni perusteella sukuani etsiessä - mahtoivat hämmästellä minihameista likkaa, joka väitti olevansa sukuanne. Mutta jotain löysinkin.

Riiuuaika iski seuraavaksi ja kiinnostus siirtyi siihen vastapuolen sukuun... mitä sieltä olisi luvassa, jos...? Riittääkö omat hehtaarit liittyä porukkaan, vai tarvitaanko mitään taustatukea??

Seesteisessä parisuhteessa aloin taas muistella keräämiäni tietoja ja jatkoin asiani selvittelyä. Välillä oli kausia, jolloin pistin piironginlaatikkoon koko sakin. Muhikoot siellä, jos eivät päivänvaloa kestä! Uteliaisuushan se kissankin tappaa, saati sitten sukujuuriaan etsivän...jos ei nyt ihan tapa, niin?

Lähes pari vuosisataa sitten eläneet naiset ja heistä varsinkin muutaman henkilön elämä on ollut kiintoisaa. Maaseutuyhteisö, isot ja vakaat suvut. Mitä tapahtui niille tyttärille, joiden elämä ei ollutkaan pelkkää pitsinnypläystä ja sunnuntaikirkkoja? 


Miten joidenkin naisten imuun iskee kaikenlaiset lentojätkät? Eikä yksi kerta riitä - nainen muuttuu ikään kuin ääliömagneetiksi, näitä miehiähän riittää. 
Naisen hoivaamisviettihän voi myös toimia? Kyllä hän saa tämän sankarin asettumaan, vaikkei edellinen (t) onnistunutkaan. 
Vai puhuuko pyörryksiin jutuillaan tämä unelmien mies, kellistää taunopalomaiseti koivujen väliin suviyönä? Vai halusiko nainenkin seksiä pelotteluista huolimatta, saiko selaista tunnetta ollakaan tuolla aikakaudella? 
Eräs maatalon vanha emäntä sanoi aikoinaan, että "ennemmin ajelen satulattomalla polkupyörällä kylää ympäri kuin otan tähän jonkun hampin"... ei se tauti kaikkiin iske. 





Toisaalta aikakauden huomioiden, minkä roolin on saanut tai mikä on annettu, sitä vastaan oli varmasti vaikea taistella. Uskoisin, että tällainen naishenkilö nostettiin mitä pikemmin suvun ulkopuolelle. Viimeistään silloin kun raskaus alkoi näkyä. Se, mikä oli naiselle häpeällistä, oli miehelle meriittiä. "Kaatoi naisen kuin naisen". 
Talon tyttärille hairahtava elämä oli hieman erilaista kuin esimerkiksi pikkupiikana toimivalle. Isäntä itse saattoi poiketa piian aitassa, ikäänkuin oikeutenaan. Emäntäkin tiesi, mutta kukaan ei puuttunut. Paitsi taas sitten kun raskaus alkoi näkyä. Monasti renkipoika sai viedä tällaisen piian vihille. Isäntäpä ei korviaan edes lotkauttanut, mitäpä tuosta. Talon tyttäret lähetettiin vain jonnekin kauemmas, eikä paluuta ollut. 



Pystyiköhän tuosta roolista vapautumaan? Kerran kellistetty, oliko kaikkien riistaa sen jälkeen? Mikä oli näiden "isättömien" lasten kohtalo tuona aikana? Tämä isättömyyskin oli mielenkiintoinen kohta. Kylällä usein "tiedettiin" kuka oli kenenkin tekosia. Ulkonäkökin kertoi toisinaan karua kieltään. Tämä aikakausi oli kovaa aikaa. Ei ollut tukihenkilöitä arjen elämiseen, eikä toimeentuloakaan tuettu kunnallisesti. Siinä oli oppimista. Ei siis ihme, että lapset joutuivat vanhemmasta päästä hyvinkin nuorina työhön voimiensa mukaan. Monet aloittivat erilaisissa maatalon töissä jo alle alakouluiän. 




Omien sukutaustojeni selvittelyssä löytyi mm.  talon tyttären hävittäminen suvusta, aikamoinen prosessi! Muumikirjan näkymätön lapsi. Vielä on mikrofilmiä luettava, jotta selviäisi edes osin tapahtuneet. 

Eipä silti, ääliömagneettejahan on edelleen ja puute vaivaa tämänkin päivän ihmisiä sukupuoleen katsomatta. Aikakausi on vaan niin paljon sallivampi ja toisaalta paljon raaempikin - miltä kantilta asiaa milloinkin katsoo. 

 kaikenlaisen vanhan tekstin lukuharjoituksia täytyy ylläpitää...

"Mitä kohtaa et ymmärtänyt..."

Ihmisen tulee pohdiskella asioita, toisia oikein huolella. Tästä huolimatta tai siitä johtuen löytyy itseltäni ymmärtämättämyyden pimeää aluskasvillisuutta ainakin seuraaviin asioihin:

Sellaisia ovat nyt tällä hetkellä esimerkiksi soittoajat jolloin saa mahdollisesti kiinni jonkun henkilön sosiaali- ja terveyspuolella. Soittoaikaa vaan ei aina meikäläinen tiedä enkä edes arvaa. Omaiseni saamissa kirjeissä on numero, johon voi ottaa yhteyttä. Vaan, autapa armias, soitinko ei-soittoaikaan! Kuuntelen vihreitä lehtiä monta säkeistöä ja sitten kyllästynyt keskus ilmoittaa, " ettei sieltä nyt kukaan vastaa, kun soittoaikakin meni jo"... Turhauttaa se minuakin. 
Viime viikolla useampi kohtaaminen musiikillisissa merkeissä jonomuskarissa liittyen vuodenvaihteen tarkistusrumbaan. "Kyllä suurin osa ihmisistä tietää ne soittoajat"... ja jestas. Minä olen ainoa tietämätön.

Lapsenlapseni oli luistelemassa kotikonnuillaan. Meni tyttölapsi mailattomalla vuorolla jäälle. Kenttä vilisi nuorukaisia testosteronit mylvien mailat kourassa näiden muitten luistelijoiden seassa. Kentän märkäkorvaisen valvojan mukaan kyse on juurikin mailattomasta luistelusta näitten kohdalla - "eihän niillä ole sitä kiekkoa"... Jannut saavat luistella ja huhtoa lämäreitä mailat kourissa taitokuvioitaan tekevien tyttösten joukossa! Ei siis maila irtoa rukkasesta, on se vallan omituinen vaiva sekin - mailaa voi jättää pois hyppysistään hetkeksikään. Saavat siis toisenkin liikuntavuoron tällä konstilla.  

Onneksi liikuntatoimenjohtaja sai vauhtia asiaan ja luettiin uudelleen mitä se mailattomuus itseasiassa tarkoittaa. Märkäkorvaakin käytiin henkilökohtaisesti tutoroimassa asiasta.  On se tytön äiti vaan sellainen naarasleijona savannitilkulllaan... ja piruetit soljuvat hienosti mailattomassa maastossa. 

Sitten minua ihmetyttää tuo postin touhu! Jos nyt en puhu siitä nurmikonleikkuusta, lumenluonnista tai hoitotyöhön ryhtymisestä kummastelen tätä viimeisintä: 

"Posti lopettaa tiistain postinjaon, jos kaikki posti on jo maanantaina jaettu." Luppopäivä luvassa?
Sitäkin mieltä olen, että sote-puoli voisi hoitaa postinjakamisen nyt kun posti on tulossa sote-puolelle. Jospa tällä konstilla hoituisi molemman puolen asiat. 

Panoraamakatto henkilöautossa. Voi, tule ja puserra!! Minä en tapani mukaan tätäkään käsitä. Mitä ihmeen virkaa sillä on oikeasti? Talvella siinä on lunta ja jäätä, ennenkaikkea: voi helvata, jos kuskit taivaita ihailevat ajellessaan! Revontulia yöaikaan?? Apuva. Mikäli joku keksii sille todellisen merkityksen, kertokoon. Siihen asti pidän kulmia koholla. 

Päätän listani näille maille ja otan viimeiseksi kalanhoitomaksun palautumisen eläkeläisille. Seniorimiehet (ja naisetkin) kalastelevat innokkaasti edelleen. Samaa ei voi sanoa nuoremmasta polvesta. Tästä syystä valtion tulot ovat jääneet tältä osin vähille ja mistäpä muualta maksumies saadaan? Palautetaan eläkeläisten saama vapautus taas maksullliseksi kalastukseksi. On niin kuin varmaa tuloa. Perkules.

Ja kalastamisesta vielä sen verran, että opetetaan niille muualta tulleille kalastaminen. Lopetetaan Vietnamin ja Viron kalojen kiskominen Suomeen. 
Omat järvet ovat täynnä hyvää kalaa, sinne vaan ukkoja lapsenlapsineen kalastamaan väristä riippumatta. Särvintä tulee ja kunto pysyy hyvänä. Tiedä, jos toisille ammatti syntyisi tästä hommasta...kaupaksi käy varmasti. Nythän kala on varsin hintavaa herkkua. 

Turhia lupauksia

"yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista" - lupauksia ja uudenvuoden päätöksiä...

Vuodenvaihteen ikimantraan liittyy tämä lupausten teko. Muistuttaa aneitten ostoa tai katumusharjoittelua... 
Kuntosaleille taitaa olla jononsa? Jaksetaanko sitä harjoitusta sitten pidempään? Monta alkua ja loppua siinäkin asiassa on varmasti nähty. 
Sitten päätetään "yhteisesti", ettei osteta lainkaan suklaata ja muita herkkuja... vaan miten on... kauppiaan pentele on laittanut suklaat -50%, ostettavahan sitä on, kun halvalla saa! Jos vaikka annetaan lapsille tai viedään kyläreissulle tuliaisina - (tai syödään itse sitten loppujen lopuksi). Vuosikymmeniä taaksepäin joulun ajan syöminen oli varmasti erilaista, muulloin niitä herkkuja ei nähty juurikaan. Tänä päivänä olen pannut merkille, että syöminen ja juominen on saanut uudet raamit. Viinilasillinenkin alkaa kuulua jo arkiviikkoon, rentouttamaan, eikä ulkona syöminenkään enää ole ylellisyyttä.  
Ja seniorit tissuuttavat entistä enemmän, mikäli on juttuihin uskomista.

Työpaikkojen kahvihuoneissa vedellään viimeisiä konvehteja - salaa. Tarjottaessa kieltäydytään. En voi nyt ottaa, olen sokerilakossa.(Jonnekin karkit vaan katoavat, yksi kerrallaan) Just.  

Tipaton tammikuu mykistää seuraelämän. Kuulemani mukaan helmikuun iltoihin on jo ajanvarauksia, "kun sitten taas voi jotain ottaakin"... Eihän sitä saunailtojakaan nyt muuten voi pitää. 

Suklaan, muiden herkkujen syönnin ja viinan juonnin lisäksi minua mietityttää sukulaisille ja ystäville annetut lupaukset ja niiden toteutuminen. Luvataanko käydä "heti kun pyhistä selvitään", "tullaan sitten lomilla" vai luvataanko mitään? Aineettomia lahjoja annettuna - "pesen sun ikkunat sitten suvella"...
Onko mummot ja papat pelkkiä lompakoita, joiden luokse mennään euronkuva silmissä vilkkuen? Enosetä siellä pohjoisempana istuu turhaan kylän ainoan lankapuhelimen kyljessä kuulostellen, jospa soittaisivat kun ei korttiakaan tullut....lupasivat tosin jo kesällä poikkeilla. (Vaan sanoivatko minkä vuoden kesällä?) Miksi hän ei enää kiinnosta jälkipolvea??Menisivät nyt, ei se pappa siellä enää montaa vuotta istuskele odottamassa. 

Olen ajatellut, että jos kaikkea harrastaisi kohtuuden rajoissa, voisi elämä olla helpompaa meille kaikille. Itsekin tosin olen lupaillut käydä kylässä yhdessä jos toisessa paikassa, enkä aina ole perille päässyt. Se suorastaan nolottaa. Tätä kohtaa pitää vielä petrata vuonna 2017.

Mutta, pian syödään pääsiäislammasta, vietetään vappua. Alkaa lomakausikin juhannuksineen, rapujuhlineen. Pääsemme taas rytmistä kiinni ja laskeudumme taas uuteen jouluun kaiken hössäyksen vauhdittamina. Jouluhan on vain kerran vuodessa, juhannus joka vuosi. 

Loppuun pitäisi sanoa jotain isänmaallista Suomi 100 - ajatuksella...

                      " ohjelma jatkuu mainosten jälkeen!"

Jaksakaa vielä loppiaisen aika, sitten paha Nuutti taas vie joulun pois.