Silmäkarkkia maailman pihamailta

Kävimme kesken keväisten toukotöiden ihailemassa maailmalla kevään edistymistä. Pikalento Riikaan keskelle kukkivia sireenejä ja hevoskastanjoita. Sireenin tuoksu, voi ihanuus!

Paikallisella torilla oli mahdoton määrä kaikenlaista silmäkarkkia meikäläiselle. Murkkupoika joukossamme taisi olla "hepulissa", kauanko tätä torivaellusta pitääkään kestää. Mielenkiinnonkohdehan oli naisten juttuja. 

Taimien hintataso oli sellainen, että olisin voinut tuoda koko repullisen niitä itselleni tuliaisiksi... vaan epäilin etten onnistu säilyttämään niitä elossa koko reissua. Tyydyin siemenpusseihin ja valkosipuleihin.Mutta silti. 
Niin paljon ihania, tanakoita ja elinvoimaisia kasveja.. silmänkantamattomana jonona. Osta, osta, saisit halvalla. Voi iso huokaus!

Torilla näimme taskuvarkaiden toimintaketjun ja miten se lompsanvienti hoidetaan. Ei ollut kuitenkan  meidän porukan lompsa, mutta turistin kuitenkin. Yksi bongaa potentiaalisen "asiakkaan", toinen vie lompsan ja antaa sen kolmannelle, ns. juoksijalle. Viejältä ei sitten ikinä löydy mitään, vaikka naama olisikin tunnistettu. Taitavaa toimintaa.
Tämän kertainen bongaaja oli laukun kanssa seisoskeleva torimaksujen kerääjä!! No, olipa valmiiksi roiston näköinen...

  Kaunis oli vanha kaupunki. Asuimme ihanan vanhassa hotellissa, joka oli sisustettu minun makuisillani kalusteilla. Tuntui, kuin olisin ollut linnassa!

Tässä on sitten niitä "valtiosalin kuvia"...

Kotona sitten totesin kevään edistyneen, keltavuokkokin oli kukkinut itsensä lähes uuvuksiin.

"Ella" - esikkoni kukkivat kaikkialla tällaisella voimalla!

Uusi silta metsään odottaa puutarhassa kulkijaa. Matkalla oli kiva olla, mutta tästä on vielä parempi jatkaa puuhasteluja uusien ideoiden myötä. Innokasta puuhastelua teille toisillekin!

Sara la Fountain Hauholla!

Maailmanmatkaaja yllättäisi, entäs jos..?

Otetaan nyt pätkä kuvitteellista matkakertomusta kehiin. Tulla tupsahtaisi  ulkomaan tyttönen tekemään matkailuohjelmaa alkuperäishämäläisten joukkoon joskuksen kesäpäivänä. Millaista pitäjänkuvaa hän esittelisikään käyntinsä jälkeen?

Esitietoja voisin antaa...

Voisin olla hänelle oppaana, aloitellaan vaikka lasillisella viiniä. Syödään hieman paistettua kuhaa ja rapeita bataattiranskiksia Virpin ohjeen mukaan. Turautetaan laiturikahvit marenkikääretortun kanssa. Tullaan tutuiksi.

Pitäjämmehän on yksi suosituimmista mökkikunnista, joten tällä riittää kesäpäivinä populaatiota joka lähtöön. Joku on tehnyt mökeillään oikein kunnon siivoustakin, jos vaikka Sara poikkeaisi heillekin. Tavarat oli sitten kipattu tuonne kierrätyspönttöjen väliin,  niin kiirettä piti ettei keritty viemään oikeaan paikkaan. Se näkymä, jos mikä, olisi ollut autenttista alkuperäismökkiläisen toiminnan esittelyä. Espoosta Hauholle... (jaa mistäkö tiedän? olen sellainen neiti Marple-arkeologi-koira- sekoitus...kaivelee menneitä ja haukkuu, jokainen jättää jotain jälkiä)

Lavatansseja olisi myös mukava mainostaa, mutta Saralle tanssikumppanin saaminen olisi työlästä. Pariskunnat ovat tiukasti yhdessä, eikä sellaisi seinustalla huojuvia poikamiehiä (ei edes leskiä, eronneita, karanneita) ole nykyään juurikaan saatavilla. Mikäli on, voi vikaa vain varovaisesti ounastella.  Pitänee vielä miettiä tätä kohtaa.

Tuosta kuvasta tuli mieleeni varsin pitäjähenkiset huutokaupat aikoinaan...

Harmi, ettei Sype enää ole pitämässä huutokauppojaan. Siinä sitä olisi ollut kummastelua tosiTV-hengessä. Saako sitä tavaraa myytyä ollenkaan kun Sype oli niin kiintynyt kaikkeen, että haki sukkkelaan osan tavaroista pois kesken myyntitouhun...Pakkaskenkiäkin hän möi yhden kerrallaan ilmeisesti samasta syystä. Onni kosketti vain yksijalkaista ostajaa - niitä tosin ei minun läsnäollesani ollut kertaakaan huutokauppayleisössä mukana. Sype ihmetteli, kun tavara ei kaupaksi käynyt. Äskettäin lahdatun sian korvatkin lojuivat maassa, koiralle piti, ei vaan maistuneet. Seura-lehti totesi silloin, että jokaisessa kunnassa on kaatopaikka. Hauholla Sypen huutokauppa. 

Vanhat pitäjän pontikankeittäjätkin ovat olleet kuolleena jo aikoja. Heidän touhuistaan olisi saanut oikein "liskojen yön" kuvattavaksi. Ei ole enää mikään kuin ennen... 
Tanssilavan pihalla aikoinaan oli yksi kylän tyttäristä suuren käsilaukun kanssa. Totta kai suuren, eihän ponu-pullo pieneen mahtuisikaan. Tämän suuren lohkareen takana piti naapurikylän poijjaat maistijaisia. Nyt siellä on geokätkö. Voin sanoa, ettei se ole ponu-pullo, turha vaivautua sen takia. 

Mitä kauniimpi päivä, sitä varmemmin on sakkia raitilla. Lauantaipäivän kesätorikin olisi elämys, jos vierailu nyt sille päivälle osuu. Arkena on kylän ainoan kaupan parkkipaikan vilinä mielenkiintoista. Voisin näyttää Saralle kylätaksin virkaa tekevän hemmon. Kaveri kuppaa paikallisilta viinamäen kavereilta eläkepäivänä vanhalla autoraiskalla suoritetusta kyydittämisestä ilmeisesti sievoiset summat. Sen näköinen, etten äitiäni kyytiin päästäisi...vaan lähtisikö tämä maailmannainen?

Mitä se Sara näistä kostuisi? No, näkisipä maailman menoa, osataan sitä täälläkin. Eikä pelkästään naureta tiistaisia vitsejä kirkonmenojen aikaan sunnuntaina... vaikka Hämeessä ollaankin. 

Täällä odotellaan yhteydenottoa. Pihaa laittelen kuntoon, näyttää paremmalta TV:ssä. Laihduttanutkin olen. Kuulin, että TV-kuva lihottaa ja sitä riskiä en ota. 

Pottua on maassa, jos kaupan bataatit loppuvat. Ainahan sitä vierasvaraa pitää olla. 

Maailman lihavin

595 kg. 

Siinäpä tavoitetta, jos tuon aikoo ylittää. 

Lööpeissä on vilahdellut nykyisen mestarin kuvia ja tilannekatsauksia. Surullista luettavaa. 

Mikä saa ihmisen tyytymään tuohon, makaamaan vuoteeseen sidottuna ja syömään itsensä hengiltä? 

Painoa on 595 kiloa ja vika hyvin pienellä alueella, korvien välissä.Vikaa on samalla alueella myös omaisissa, koskapa kantavat painoa lisääviä elintarvikkeita tälle onnettomalle.Tästä surullisesta tilanteesta saa kyllä kiksejä se läheinenkin...ei sitä muu selitä. 

Tämän mestarin olisi siis pitänyt laihduttaa ennen suurta operaatiota, mutta kun ei onnistunut. Joku toi evästä lapa vääränä, eihän tämä onnetoinen päässyt itse vuoteestaan minnekään. Mitähän tämä leikkaus pidemmän päälle auttaa, kysynpä vaan.

 Eikä niissä herkuissa taida olla salaatteja...

Aikoinaan pikkulapsuuteni naapurustossa oli ison talon poika, jota kuulemma tuotiin lastenhoitajan toimesta kärryillä kouluun. Poika on niin lihava, ettei kyennyt itse matkaa taittamaan. Koululla häntä kuulemma odotti senaikainen kiusaajakatras, joka huuteli "Möttösen sikaa!" (nimi muutettu) pojan ympärillä.

Lastenhoitaja piti kunnia-asianaan lapsen syöttämisen, jopa yöaikaan. Ei siis lihominen maatalossa ollut kummoinenkaan ihme, vaikkei roskaruokia vielä oltu keksittykään.Kerma ja voi ja sianläski auttoivat asiaa.  

Onnellinen loppu on kuitenkin tässä asiassa, hänestä kasvoi ihan sopivan kokoinen mies aikoinaan ja hyvä ammattikin oli kuulemma.  

Spede Pasanen sanoi aikoinaan, että paras keino laihduttamiseen on liikunnan välttäminen. Tällä liikunnalla hän tarkoitti sitä liikettä, joka tapahtuu lusikalla lautasen ja suun välillä. Eipä mies ollut kovinkaan väärässä!

Tuli mieleeni eräs näkemäni juttu miehestä, joka rakasti vaimoaan niin paljon, että lihotti tämän satojen kilojen painoiseksi vuoteessa makaavaksi möhkäleeksi. Kuvasi tätä nettiin ja nautti näkemästään. Toisiakin miehiä löytyi kaveriksi, joiden kanssa tämänkin ihmiskasan ihailua saattoi harrastaa. Ja taas oli vikaa pienellä alueella - tällä kertaa näillä  omaisilla. 

Tiukassahan se on läski ihmisen kropassa. Sen tietää jokainen uimapukukauteen valmistuva. Saati sitten he, joille uimapukukausi ei ala sanan siinä merkityksessä. Aineenvaihdunta-asia on merkillinen. Toisen tarvitsee vain nähdä kuvia herkuista ja naps. taas paino nousee... sitten on läheisissämme kalalokkeja, joihin ei mikään tartu. 

Montakos kilometriä sitä pitikään kävellä suklaapatukan syönnin kalorien hävittämiseksi??

Roskasakkia liikkeellä

Minua piruuttaa oikein syvästi nämä ympäristöämme sotkevat tampiot! 

Täällä maalla on saatu hieno kierrätyspiste syntymään pitkällisen porun ja väännön jälkeen. Tästä on ollut suuri helpotus meille, jotka olemme jo tottuneet lajittelemaan roskiamme ja viemään niitä eteenpäin keräyspisteille. 

Mutta mitä pirskattia!! Siitä on muodostunut jälleen kerran jonkinlaisten tampioitten roskien loppusijoituspaikka. Se rompe, mikä ei mahdu keräyspaperilaatikkoon, metalliroskiin tms, kipataan tyynesti keräystankkien väliin,  hylätään kuin koira p--sa. On se vaan kummallista meininkiä kun on jo tännekin asti ne entiset terassisomisteet tuotu...

Tässä tätä komeutta piisaa. Kuvan ottamisen jälkeen ohi kulkiessamme huomasin joidenkin tavaroiden vaihtaneen omistajaa. Muutama tuoli oli poissa, mutta tilalle oli ilmestynyt muovisia kanisterin näköisiä esineitä, muovikasseja ja muuta antiikkia ikäänkuin vaihtarina?

Ei hyvä. Tämmöisellä käyttäytymisellä on lopputulema se, että kyseinen piste varmaankin lopetetaan kunnan alueelta ja sen jälkeen näiden järjen jättiläisten roskat löytyvätkin sitten marja- ja sieniretkien aikana lähimetsien autoteiden varsilta. Meidän lajittelijoiden autoissa sitten matkaa kilometritolkulla roskia oikeaan paikkaansa.Vaivalloista matkailua luvassa.

Tulipa tästä mieleeni äitimuorin asunnolla kerrostalossa aikoinaan järjestetty kuormalavakeräys ylimääräisistä tavaroista kierrätykseen vietäväksi. Illalla lavalla oli kookas kuorma, joka yön pimeinä tunteina oli hävinnyt - ilmeisesti vaihtanut komeroa kyseisessä talossa. Hupaisaa. Toisen roska on toisen aarre, tuli todistettua. 

Jos nyt kuitenkin palaan takaisin tähän roskaamiseen niin kyllä näille pitäisi joku kuri saada. Mikä se olisi ja millainen sanktio? Miettikööt sitä viisaammat. 

Meidän kaupunkikotimme ja maaseudun välisellä tieosuudella oli aikoinaan yksi levähdyspaikka, jonne oli tuotu oikein suuri Molok keräämään matkailijoiden jättämiä roskia. Sekin ilo loppui aikanaan, kun jotkut latasivat Molokin kitaan kattotiiliä, vanhoja hetekoita, jääkaappejaan ym pientä roinaa henkilöautoistaan. 

Sitten on tällaiset sontiaiset, jotka jättävät kuin vahingossa sangon, kaksi täysin jätepisteeseen kelpaamatonta tavaraa "siististi" keräyslaatikoiden viereen. "Kyllä ne joku siitä pois vie"... just niin. 

Niin, ja voihan sitä viedä kirpparille myyntiinkin jotain. Täällä on se paskat kirpparilöydöt - blogi, joka hyvin kertoo asiasta.

Koiran alta pelastettu villaröijy ja kuluneet kengät. 
Huonossa jamassa on Suomen sosiaaliturva, kun perheen ja itsensä elättämiseksi joutuu myymään viimeiset riepunsa. 

Voisin sanoa joskus muutaman sanan vielä niistä pahvisista kahvimukeista, joita surutta vipataan autojen ikkunoista pihalle. Sisäsiistejä autoilijoita. 

Vähän meni negatiiviseksi tämä juttu ja tuli rumia kuviakin laitettua. Tällaista se elämä toisinaan on. Vappusiivoukseenkin käytetään satoja tuhansia euroja, roskien keruuta pääsääntöisesti. Valtavaa turhaa haaskausta...

...   kissan kuva varmaan tasaa tilannetta? Hyvää vapun jälkeistä elämää!

Puutarha huutaa, kuuletko kutsun?

Puutarhamessuilla on mukava käydä. Uusia ideoita saa sen lisäksi mitä puutarhalehdet ovat itseä innoittaneet. Keväisen mullan tuoksu saa mieleni innostumaan, hankintoja lisääntyvässä määrin.Vuosikausia olen keräillyt "hyvännäköisiä kiviä ja karahkoita" reissuillani. Olenpa istunut takapenkillä paluumatkan kun apukuskin paikalla jalkatilassa huilaili niin upea kivi tien laidalta poimittuna...

Tämä vaihe keväässä on on aina niin vaikeaa...varmaan muillekin puutarhaihmisille? Ei ole vielä niin lämmintä, että pääsisi oikeisiin töihin tuonne pihalle.Mutta kun "jalat sutii ja kynnet syyhyy"!
Kuinka pitkä maa Suomi onkaan, toisaalla on vielä reilusti lunta kun minä jo haaveilen ruusujen istuttamisesta.
Siskolta tuli kuvia hänen puutarhansa kunnostustöistä. Kirsikat kukkivat, puissa oli appelsiineja... Espanjassa. Meillä vihersi, eikä se ollut pihalla.

Sain lahjaksi armaalta mieheltäni mieluisan lahjan, (taas kerran) autoja virtasi tontille huvilan ja huussin tahtiin - tuli multaa, hiekkaa ja kiviä monta kuormaa! Kuvassa armaani toimii rannanlaittajana hienolla tekniikallaan. Kiitos suomalaiselle lumikolalle, 14 tonnia meni tällä värkillä, sitten tuli naapurin nuori-isäntä säälimään seuraavan kuorman kohdalla omaa henkilökohtaista kaivuriani. Se oli sitten konehommia. 

Vielä ei ole lintujen kevätlaulut täysillä, mutta on niin ihana seurata pihalle tulleita lintusia. Soittorasiat toimivat vasta puolikkailla...

Eräässä puutarhalehdessä oli juttua, että talven yli säilytetyissä pelargoneissa on luonnetta! Millaista? Miten se näkyy, katsonpa huolestuneena taimiani.Mitäs pirua ne suunnittelevat?
Mitähän nämä kantaäidit tuottavat tälle vuodelle? Tuo vaaleanpunainen on se ihana Mårbacka. Omenankukan värinen ihanuus.  

Lehtiä lukemalla saa inspiraatioita ja joskus taitaa tulla make overitkin... no, tautinsa kullakin. 
Se minua tuppaa edelleen harmittamaan, että lehdet esittelevät vuodesta toiseen samoja pihoja. Toki tuttua ja turvallista. Näen kyllä muutoksia, mutta olisipa joskus Taina Tavallisen piha ja hänen ideoitaan. Toimittajat eivät ilmeisesti jalkaudu minnekään, kaivelevat vain vanhoja arkistojaan. Surku.

Minun uusin laajennusalueeni on metsäinen puutarha, jota olen parisen vuotta raivaillut. Vatukko kasvaa vauhdilla, minun vauhtini ei aina tahdo riittää. Katsotaan nyt, kumpi voittaa.(oletettavasti vatukko, mutta se on ajan kysymys...) kuvassa olevan sillan paikalle armaani on tekemässä uutta ylityspaikkaa, on vielä vaiheessa...

Pian pääsen laittamaan perhosbaarinkin. Nyt pitää laittaa uusien oppien mukaan tuohon lasipurkkiin keltainen sieni!

 Nyt kun olen vapaa edellisestä duunistani, on hauska seurata elonkiertoa. Pitää vaan muistaa, että elämykset muuttuvat jonkin viisaan mukaan kolmessa (3) kuukaudessa elämäntavoiksi.

,

Intoa kaikille viljelypuuhiin, oli se homma sitten kukkapurkissa tai sadan hehtaarin pellolla!