Syökää perunaa, syökää perunaa!

Saattoi olla kiinalaiset, joille kelpaisi uutisoinnin mukaan suomalainen peruna vallan hyvin. Miksi sitten suomalaiset itse välttelevät sitä lautasellaan?

Turvottaa kuulemma. Liikaa hiilareita. Hankala valmistaa.(?) En vaan tykkää. Mieluimmin pastaa ja riisiä, kiitos. Aika on ajanut perunasta ohi, kun katsoo ruoka-ohjelmia.

... ja kaikki loput selitykset lisäksi.

Omassa perheessäni on aina syöty perunaa. Syömme sitä vuoden ympäri, vaikka emme omista suurta pottuhalmetta. Ostoperunoilla siis menemme sitten kun omat on syöty. 
Perunaa "kammoksuvien" kannattaisi tutkailla muitakin eroja kuin hiilihydraattimäärät. 

Hiilarivertailu Diabetesliiton sivuilla tuki muistiani vallan mallikkaasti. Kananmunan kokoinen peruna (60g) sisälsi 10 HHg, yhden desin (1dl) annos pastaa tahi riisiä 15-20 HHg. Valkosipuli/kermaperunat 1 dl annos 15 HHg. Mitäs näistä tiedoista tuumitte?

Muodikasta on tehdä smoothiejuomia, sinne hurahtava banaani on sitten 20 HHg, tiedoksenne. 

Mikä sitten tekee perunasta kartettavan, edellisten syiden lisäksi...?

Multaperunat pitää pestä, sitten kuoria... ei löydy vapaaehtoisia näihin hommiin? Perunapussien säilytys vie tilaa... kyllä sitä harmia riittää, kun sellaista hakee. 

Samaan aikaan surkutellaan tilannetta niin opiskelijoilla kuin eläkeläisillä, lapsiperheistä nyt puhumattakaan, ettei tiedä miten rahat riittävät,  tahi mitä minä nyt ruuaksi tekisin. 

Voiko helpompaa olla,  kuin tehdä hyvää keittoa kattilallinen? Makuhan paranee lämmittäessä ja joskus se on kiireen pelastajana mitä parhain! Ruuan voi tehdä ennakkoonkin, eikä niin, että syöjät istuvat haarukat tanassa keittiössä odottamassa... 

Keittoihin saa makua niin monesta vihanneksesta, peruna on mukana saostamassa tahi lisänä. Reseptejä on yhtä monta kuin ruuantekijääkin... jos perunasta nimittäin sapuskaa vääntää. 

Taitaa olla mukavuudenhalusta kyse? Pastapussista on helppo heilauttaa viiden minuutin makaroonit pöytään. Ei maistu hongalle, eikä haavalle... vaan olisiko suuntuntuma kohdillaan nyt?

Ravintoarvoista vielä sen verran, että perunassapa on vitamiinit sun muut hivenaineet mukana. Ei tosin pussiin pakatuissa ranskanperunoissa, niin otaksun. Löytyy B kutosta, C-vitamiinia, rautaa, magnesiumia, kaliumia.... eikä tässä vielä kaikki!

Kasvaville mukuloillekin maistuu hyvät kotimaiset perunat äidin kastikkeilla sun muilla höystettynä. Kokeilkaapas nyt vaikka viikonloppuna. 

Paistopussissa kypsyy mukavasti perunat, lihat ja vihannekset samassa varsin maukkaaksi annokseksi sillä aikaa kun olette kauppareissuilla tai pihapuuhissanne. Ei kiehu yli, ei pala pohjaan, ei tarvitse hämmentää eikä vahtia (kuin kelloa, noin 2 h.). Tarkempia ruokaohjeita pussin käyttöön annan pyydettäesssä. Siistiä, sanoisi joku. 

Syökää nyt vaan sitä perunaa. Ne turvotusjutut vähän arveluttavat minua. On sellainen olo, että sieltä muusta mättömäärästä löytyy sitä turvottavaa, tahi sitten juomissa olevat lisäaineet. Arkisinkin naukataan viiniä, olutta sun muuta. Kaloreita ja hiilareita niistäkin kertyy - ja saattavat jopa turvottaa, uskokaa minua. Rehellisyyden nimissä, perunaa on turha yksin pulleasta keskivartalosta syyttää. 

... niin, heittäkää ne kammottavat perunankuorimenne roskiin ja ostakaa yksi hyvä kuorimaveitsi ja vaatikaa "Äässiinne" kunnon perunat.  Sen jälkeen homma sujuu. 

Lähihoitaja ei ole kuka tahansa

Jotkut asiat jäävät junnaamaan paikoileen vuodesta toiseen. "Tiedetään" ongelmakohdat, tapahtuneista on ikävää uutisointia mediassa. Suusta suuhun kulkee juttuja läheltä liipanneista sattumuksista. Mutta, miiksi mikään ei muutu?

Katselin vanhoja juttujani, joita kirjoittamisen myötä on karttunut. Lähes päivälleen kolme vuotta sitten kirjoitin vanhusten olevan varastokamaa. Kirjoituksessani sivusin myös tätäkin aihetta.

Tein pitkän rupeaman toimistotyötä aikoinani, sitten koin jonkinlaisen "herätyksen" hoitoalalle, työskentelinhän hoitamisen syrjässä koko aiemman työelämäni jo valmiiksi. 

Ilta-monimuodossa työpäivän jälkeen opiskelin 25 hengen ryhmässä  
perushoitajaksi. Se oli silloin vastaanottotyöhön hyvin sopiva lisä sihteerinä olemiselle.
Siitä ei vielä ole sataakaan vuotta, kun pääsykokeitten, soveltuuustestin sekä opettajan haastattelun jälkeen olin valittu opiskelijaksi. 

Tässä ensimmäisessä hoitoalan opiskeluryhmässäni havaitsin alkumetreillä yhden alkoholiongelmaisen, jonka opiskelukuvioihin kuului viikkojenkin yhtämittainen poissaolo järjestetystä opiskelusta. Hämmentäväksi asian teki se, että meidät oli jaettu kaikenlaisiin pienryhmiin, joissa ryhmämuotoisesti suoritimme kaikenlaisia tehtäviä. Tämä yksi puuttuva jäsen ongelmineen jarrutti ryhmänsä etenemistä ja samalla muita velvoitettiin "kaivamaan esille tämä lintsaaja, joka ei vastaa edes puhelimeen"... Se ei ollut mahdollista, että muut olisivat edenneet tahtiaan. Ryhmä on ryhmä.

Tätä suojelupolitiikkaa riitti lähes hamaan loppuun saakka. Ymmärsin toki oppilaitoksen saavan rahansa vasta valmistuvista opiskelijoista. Näin sellaisenkin ihmeen, että opettaja lähti omalla autollaan viemään kotiin yhtä toisen ryhmän opiskelijaa, joka tuhannen kännissä pyöri oppilaitoksen aulassa ympyrää... kuinka lie sinne osannut, kun ei muuten tiennyt missä mennään. 
Kysymykseeni, miksi tällainen suojelu on valloillaan, koska ammattiin heistä ei todellakaan ole, ei tullut milloinkaan vastausta. 

Matka jatkui, mutta tämä ongelmahenkilö ei tästä oppilaitoksesta koskaan kuitenkaan valmistunut - kuulemma. Taisi olla niin paljon pois, ettei kokonaisuutta saanut millään harsittua mallikkaaseen muotoon?

Seuraavaksi opiskelin hieman lisää toisessa oppilaitoksessa ja homma paketoitiin lähihoitajan nimikkeelle. Tässäkin ryhmässä onnisti taas tavata alko- ja nyt myös lääkeongelmaiset opiskelijat. Sama suojelu jatkui. Heitä oli työvoimaviranomaiset patistelleet opintojen pariin.

Matka jatkui edelleen toisessa oppilaitoksessa sairaanhoitajaksi, mutta ei homma sielläkään parantunut. Samaa ongelmaa riitti ja kannateltiin "olvissa ontuvia". 

Työelämäkuviotkin muuttuivat vuosien varrella, siirryin opintojeni myötä hoitotyön johtotehtäviin. Harjoittelujaksoille tulevista opiskelijoista oli aina joku, jonka näki oitis sen suuntaiseksi, ettei häntä työkaverikseen tahtoisi. 
Oppilaitos tosin kehotti hylkäämään oitis harjoittelujakson, mikäli siinä ongelmaa harjoittelupaikan arvioimana olisi. Vaan mitä teki oppilaitos, kun jaksoltaan hylätystä opiskelijasta se kuuluisa "sokea Rettakin" olisi nähnyt, että eipä tästä kummoisempaa synny... opiskelija tyrkättiin varmaan paikkaan uudelle jaksolle, eräs valmiiksi ongelmainen työyhteisö pienellä yrittäjällä hyväksyi ja katso, hän sai täydet pinnat!

Näitä ei-motivoituneita, osaamattomia, käytöshäiriöisiä ja päihdeongelmaisia valmiita hoitajia olen nähnyt jokaisessa ammattiryhmässäni työvuosieni aikana.

On todella surullista huomata, miten varsinkin lähihoitajien ammattikunnan edustajat saavat siipeensä niitten aiheuttamina, jotka olisi pitänyt poimia mätinä omenina kopasta pois jo aikaisemmin. Se, että lähihoitajien laboraatio-opintoja on ilmeisesti vähennetty aika tavalla, on sekin surkea huomata. Harjoittelemalla perusoppeja jokainen oppii. Näkemällä, kokemalla ja tekemällä. Erehdyksen kautta on se julmin tapa ja sitäkin vielä tarjoillaan. Kun kentällä ei ole riittävästi ohjausaikaa näyttää tekemisiä, eikä niitä ohjaaja itsekään kunnolla osaa, ei se väki siitä jalostu. Jopa vuoteiden petaus on nykypäivänä kokenut mullistuksen aikaisempaan tarkkaan oppiin verrattuna, muusta puhumattakaan. Lääkelaskuista selviäisi alakoulun matematiikkataitojen osaamisella, ei senkään pitäisi olla siis vaikeaa hallita. 

En tiedä sitten, oliko niissä aikaisemmissa soveltuvuustesteissäkään mitään kohtuutta. Testattavia oli kolminkertainen määrä valittaviin opiskelijoihin nähden. Testifirma hyötyi tässä kohtaa... musteläikkiä arvioi yksi pyrkijöistä hiiren sikiöiksi silloin aikoinaan...

Kun oppilaitokseen ei tarvitse saapua joka päivä - kuinka kummassa nämä sitten tulevaisuudessa ymmärtäisivät tulla työpaikoilleen? 
"Mikä hätä tässä nyt on, tuleehan tänne aina joku muu seiskaan" ... sanoi eräs työntekijä puhutellessani häntä työvuorojen noudattamisesta. Että näin. 

Toivottavasti pian tulee soveltuvuustestit takaisin. 
Pakkoko on väen vängällä saada maaliin kaikenlaisia tampioita, joista potilasturvallisuuden nimissä toivoisi, etteivät he ikinä työllistyisi hoitoalalla. Eli se rahapolitiikka valmistumisen suhteen oppilaitoksissa äkkiä korjaukseen. 

Kaksi tuntia aikaa lähtöön

Kouluruokailuongelmiin ja evakkokeskusteluun liittyen viikonloppuna keskustelimme tilanteesta, jossa tulisi määräys jättää koti kahden tunnin sisällä. Pakata mukaan kaikkea mitä luulee tarvitsevansa. Muija, mukulat, viisi kissaa ja koira... ruokaa ja mitä kaikkea muuta? Miten teillä toimittaisiin?

Keskustelu virisi aikamoisiin sfääreihin... mitä ottaisin, mitä jättäisin. Leikittelimme ajatuksella, että Suomi pitäisi evakuoida Tampereen tasolle. Etelä-Suomen väki saisi postinumeroiden mukaan määräyksen siirtyä tietyille paikkakunnille pohjoiseen. Autottomille lähtisi bussit määrätyiltä pysäkeiltä. (Paljonko jaksat kantaa, mitä busseihin otetaan mukaan?)

Jos lähtö tulisi äkisti, kuten se nyt yleensä kaiketi tuleekin, ei olisi paljoa aikaa miettiä pillimehuja mukaan tahi käydä kauppareissuja. Kauppareissuilla taitaa olla muutkin? Mitä kotoa löytyisi mukaan pakattavaksi... paljonko mukaan mahtuisikaan perheen lisäksi?

Määränpää olisi siis meillä tiedossa. Mukaan pakattuja älylaitteita käytetään varmasti touhulla. Entäs kun se kuuluvuus katoaa ja akku tyhjenee? Olisiko vanha karttakirja ollutkin kova sana... mutta missä sekin nyt on, ai, niin... heitettiin lehtiroskikseen jo aikoja sitten. 

Keskustelussa tuli esiin monenlaisia asioita. Minulle, täällä sydänhämeessä asuneena, tuli muistoja mieleen isoäitini muisteluista, kuinka aikoinaan karjalaisia tuli Hämeeseen ja miten se vaikutti paikallisiin. Toppatakkeihin puetut ihmiset keittivät sieniä ja leipoivat piirakoitaan viikottain, miten epäillyttävää hämäläisnäkökulmasta! 

Tänä päivänä ei tuo hämmästyttäisi, on muuta hämmästeltävää. Mukavuuksiin ja mukavuuteen tottuneen ihmisen on varmasti vaikea taipua siihen, ettei rahallakaan saa enää kaupoista evästä kun auton takaluukussa ei ole pakattuna mitään syötäväksi kelpaavaa. Kaupat tyhjentyvät ja lapset nillittävät kun pitää juoda vaan vettä. Kahviakaan ei saa kun kahvikone jäi kotiin. Termarikahvista ei nyt voi puhuakaan... 

Mikä meitä siellä perillä sitten odottaa? Saammeko kuinka monella tähdellä varustetun paikan odottamaan aikojen paranemista...vai pitääkö sitä taipua koulun juhlasalin lattialle maalarinteipillä varatulle alueelle tavaroittensa kanssa.

"Koska me syödään, kauanko me ollaan täällä, mulla ei ole mitään tekemistä...., tää on paska paikka"

Tätä kuvitelmaa evakuoinnista voi jatkaa kuka tykkää... meitä puhutti lähtö ja se, miten jätämme kotimme. Mitä voin minnekin pakata, vai pakkaanko. "Kaivanko hopeat perunapeltoon"...:), tuleeko kodinryöstäjiä....

Tämä kouluruokailu-omat eväät keskustelu herättää hieman tuntemuksia minullakin. Maanantaipäivä oli aikoinaan hoitopuolen töissä ollessani sikäli merkityksellinen ruokapäivä niille perheille, joissa ei muuten satsattu suuntuntemaan (paitsi pitkäripaisen tuotteissa) tahi mietitty kalorimääriä eikä kylmäketjujen toimivuutta. Lapset saivat syödäkseen kunnon ruokaa ja se näkyi maanantain menekissä. Heille ei varmastikaan synny kotoakäsin mitenkään erinomaisia eväitä näille lakkopäiville. 

Ollessani eräässä koulussa terveydenhoitajaopissa kertoi ohjaajani, ettei kannata käydä ruokasalissa syömässä kun siellä nuoriso sotkee ruualla kaikki paikat. He eivät kuulemma syö sitä (ainakaan kaikki) vaan heittelevät ruokaa toistensa päälle! (eivät kaikki) Tätä menoa siellä oli luvassa...valvovan silmän alla. 

Samassa paikassa näkyi myös se "syömättömyys". Tultiin hakemaan buranoita pääkipuun. Mustasilmäiseksi meikatut tyttöset nojailivat ovenpielessä pääkipuineen. Syömässä ei oltu käyty, koska tarjolla oli "vitun paskaa". (mielenkiintoinen kouluruoka?)

Hatunnoston arvoinen oli eräs äiti tuolla somessa. Hän ei tee eväitä, sillä lapsi ei muutenkaan syö koulussa mitään. 

Mielelläni vertaan kouluruokailua kissanpoikaan. Kissanpentukin annetaan ilmaiseksi ja se on helppo hylätä tienposkeen. Pieni maksu saa ihmisen (oletettavasti) sitoutumaan siihen paremmin ja pitämään katistaan huolta.  
Mikäli kouluruoka tulisi maksulliseksi edes osittain, ehkä se syötäisiin paremmin... ehkä vanhemmat vaatisivatkin mukuloita syömään "kun siitä maksetaan". Eikä taskurahaa koulussa syömisen korvaamiseksi laitettaisi taskuun niin helpolla. 
Vähävaraiset kodit saavat rahansa ruokailuun kuten muunkin elantonsa, siinä ei olisi ongelmaa. Lisäksi maksut kouluruokailusta olisivat kohtuullinen korvaus tästä palvelusta. 

Mutta, miettikääpä sitä tilannetta, että pitäisi lähteä. En ole sodan manaaja, enkä missään nimessä sellaista toivo. On vaan hyvä joskus miettiä miten toimia, jos tulisikin TILANNE... samalla voi arvostaa aikoja, joista olemme tulleet tähän hetkeen. 


  

Röyhtäilevät lehmät

Voi sentään, taas on ongelmaa olemassa! Tuollakin pellolla niitä oli niinniin monta ongelmaelukkaa...röyhtäilevät ja pilaavat koko ilmakehän metaaniensa kanssa. 

Mielenkiintoista on, miten aina joku asia nousee ja siitä kohistaan siellä sun täällä. Samaan aikaan tapahtuu muutakin kiinnostavaa, joka saastuttaa tai turmelee tätäkin enemmän. Kun ei katso eikä kuule, ei ole ongelmaakaan?

Maalla vuosia viettäneenä asiaa miettii monelta kantilta. En ole ollut maajussin morsian (kiitos siitä) enkä omista aariakaan laidunmaata (siitäkin kiitos, vaikka sen jätöksen mieluusti puutarhaani kippaisin), silti voi kantaa huolta tästäkin.

Suomalainen maitopurkki suomalaisella perheellä on jokseenkin oikea juttu. Etenkin, jos sen purkin sisältö tulee läheisiltä maitotiloilta edelleenkin. Näin saamme pidettyä maitotilayrittäjät hengissä ja saamme varmuuden ostamiemme tölkkien sisällöistä. 

Vuoteen 2020 mennessä häipyy 1100 maitotilaa Suomesta ... se monta uutta työtöntä lisää. Osa toki työllistyy vilja- tai juurikastilana, mutta MAITOtilat katoavat!!

Kaikki maatilat lukumääräisesti puolittuvat 25 vuoden aikana, joten ei ruusuiselta näytä jurtinviljejykään...  ja ne, jotka jatkavat maitotiloilla

joutunevat kasvattamaan karjakokoa kaksinketaiseksi elääkseen omalla työllään. 

Kuulin, että yksi lehmä tuottaa saman verrran metaania kuin auto, jolla on ajettu 10 000 km... no, entäs sitten? 

Olisin niin otettu, jos tuosta lähikaupasta poistuisivat myyntihyllystä ne ulkomaiset maitotuotteet ja sieltä löytyisikin kotimaisia, vaikka tuon naapurin maitotilan myymästä maidosta tehtyä juustoa, jugurttia ja ihan kotimaisen firman maitotölkki. voi pojat! Miten saisin sen kauppiaankin tukemaan tätä ajatusta? Kylällä autottomat ihmiset ovat pakkoraossa, on ostettava täältä kun muuta puotia ei ole kuin kymmenien kilometrien päässä. 

Saastuttamista löytyy muualtakin, mutta aina joku nostetaan haarukan nokkaan. Ihmiset tekevät kaikenlaista hyvänkin nimissä, vaikka toisensa työttömäksi. 

... niin... ja jos oikein muistan opetuksia, eikös lehmä ole enää märehtijä ? Joten nyt kun puhutaan röyhtäilystä, tarkoitetaankin mitä ilmeisimmin märehtimistä, joka kuuluu lehmän ruuansulatukseen. 
Mikäli nyt tätä systeemiä ihminen pystyy muuttamaan jollain konstin olkoon se maailman yksi ihmeistä, vau!

Kakeibo, päivän sana!

Monissa lehtijutuissa varoitellaan eläkkeelle siirtyessä taloudellisen katastrofin uhasta. Eläkkeellejäävä ei osaakaan laskea tulojaan, elää yli varojensa ja velkaantuu jopa. 

Taloudenpidon viisautta on varmasti eläkeikään eläneet harjoittaneet jo kuka mitenkin. Toiset säästävät, toiset tuhlaavat - sitähän tämä elämä on aina ollut. 

Eräässä lukemassani jutussa kerrottiin japanilaisesta taloudenpito-ohjauksesta, joka juontaa juurensa vuoteen 1904. Tarinassa kerrottiin lehtinaisesta, joka kehitti kotirouville säästäväisyystilikirjan tukemaan tarkkaa taloudenpitoa. Säästäminen niukoillakin varoilla oli mahdollista tämän kakeibon, tilikirjan,  avulla. 

Jutussa kerrottiin, että jokainen voi perustaa oman kakeibonsa vaikkapa ruutuvihkoon. Tillisarakkeet tuloille ja menoille on helppo laatia. Sitten vaan tarkasti merkitsemään. 

Tilikirjaa jalostamalla siihen voi ennakoida asioita, joihin haluaa säästää rahaa. Joululahjat, matkat, isommat hankinnat jne., tämä sitten jaetaan seuraaville kuukausille ja summa nipistetään mielihalumenoista. Helppoa kuin heinänteko?

Jäädessäni vapaaherrattareksi pari vuotta sitten päätin pitää kirjaa menoistamme tietämättäni mitään tällaisesta hienoudesta kuin kakeibo. Ruutuvihko pelitti hienosti ja kahden vuoden seurannalla osaan sanoa kokomoisen tarkasti mitä minnekin on makseltu - tai mitä on saatu hankittua. Enkä usko linjamme nytkään olevan muunsuuntaista. 

Minut yllätti se, että hyvinhän tässä käy. Mistään emme ole luopuneet, joka päivä syödään ja kaikenlaista pystytään hankkimaan. Pois on jäänyt toki työmatkakulut, työvaateostokset sun muut sellaiset. Tilalle on sitten tullut harrastuksiin uppoava raha. 

Monasti on sukkela tapa vastata erinäisiin asioihin "minusta tuntuu, että"... nyt ei tarvitse olla  sellaista tuntumaa, minä tiedän, minne ne rahat menevät. Suosittelen kokeilemaan! 

Se muuten yllätti eniten, että kahden vuoden jälkeen päättäessäni lopettaa kirjanpidon sainkin yllättäviä vieroitusoireita. Tämähän vasta kamalaa on, kun ei mitään enää kirjata mihinkään...

Kaapin takana on nainen

Sisustamiseen kuluu paljon aikaa suunnittelun merkeissä, hinta-laatusuhteen vertailua (ainakin pitäisi) sekä sitä itseään, nimittäin rahaa. 

Mikäli on sisustuslehtiin ja TV:ssä pyöriviin ohjelmiin uskominen on koko elämä sen kaikkein kauneimman kodin etsimistä. Yleensä toisten kodeista. Lähempääkin löytyisi, mikäli olisi tyytyväinen olotilaansa. 

Toisinaan juttuja katsellessa tulee mieleen sellainen juttu, että talon isäntää, sitä Kake Kaivinkoneenkuljettajaa,  ei näy jutuissa kuin jossain takaviistossa vilaukselta... aurinkoinen hymy huulillaan on talon emäntä esittelemässä valkeaa unelmaansa. Miten mies asettuu näihin raameihin? Onko tämä näkymä hänenkin mielestään niin ihkua? 

Miesmaku sisustuksessa..? Eteisen seinät, arkiolohuone ehkä...varsinaisiin tiloihin ei taida olla miesmakua luvassa. Ne ovat naisten juttuja. 

Tyytyykö Kake sittenkin olemaan pelkkä lompsankuljetin tässä projektissa?? Miten raavaan miehen saa asettumaan valkeaan unelmaan mukisematta?? (Silläkö.. :)?) Useimmiten näin on. Sitten vielä sanotaan, että tuon se valitsi, en minä olisi ikinä sitä noin laittanut. Uskaltaako rouvalle sanoa samaa hänen valinnoistaan?? Tuskinpa...

Sisustamiseen liittyen, luin juuri aamupalakaapista, jonne olisi kuulemma mukava koota aamun kiireessä tarvittavat tarjoilut välineineen.... olisivat siten yhdessä paikassa. 
Miten olen tullut toimeenkaan ilman tuollaista!! Omat vauhdikkaat ruuhkavuoteni vuorotyöjaksoineen ja kaikkine harmituksineen olen joutunut  avusta olemaan paitsi.... eipä ole siis iso ihmekään, että tällaiseksi tulin. 

Nyt on myös uusi trendi tulossa, mikäli juttuihin on uskominen, arvostetaan persoonalllista kotia! 
Saa värit räiskyä ja sisustus olla niinniin erilainen kuin Mirkun tai Lissun kodeissa. Toisinaan kyllä toivoisin, että esiteltäisiinkin Markun sekä Lassen koti, jossa mies saa päättää kaapin paikan - sekä värimaailman. Rouvaa voisi esitellä siellä takavasemmalla vain pienimuotoisesti. 

Leikitäänkös me naiset edelleenkin leikkimökkileikkiämme, jossa "tämä lähtis nyt ostamaan jotain uutta kaappia ja sä iskä jäät tänne koiran kanssa..." 

Sitten kun "tämä taas tulisi kotiin, katsotaan yhdesssä sille kaapille paikkaa"... tarkoittaa oletettavasti sitä, että iskä kokoaa ja nostaa kaapin sille määrätylle paikalle. 

"Sitte kun tämä on laittamassa sitä huonetta muuten kuntoon, voisi iskä mennä tekemään meille ruokaa uudella grillillään..."

Eihän se ole iskä eikä mikään, ellei hänellä ole panssarivaunun kokoista grilliä terassin kupeessa. Siellä se iskä grillaa niitä ikuisia maissintähkiään, jotka ei nyt kyllä maistu hongalle eikä haavalle. Paistaahan hän toki pihvejäkin. Runsaasti jollain töhnällä voideltuja lihaklönttejä. 
Vaan ei pääse iskä lehtien palstoille esittelemään näppäriä konstejaan puhdistaa panssarivaununsa paistoritilöitä. Niiden pesu- ja puhdistusinkkejä ei kyllä löydä mistään... ja taitaapa se putsauspuoli olla yhtä harvinaista kuin puuhevosen jätös. 
Siltä vaikuttaa lähipiirejäkin seuratessa. Grillaajamestareita löytyy kyllä, mutta mahat täynnä oleva kansa haihtuu varpusparven tavoin mikäli pitäisi grilliä putsata.Voihan sitä ostaa uuden masiinan entisen kyrsäännyttyä piloille. 

"Sitten tämä keittäis kahvit ja istuttais portailla fiilistelemässä ..." 

Tai sitten "Tää vois istua ihan rauhassa sisällä naisten kanssa.." 

...ja "tämä vois kaataa konjakitkin laseihin." .. Niihin persoonallisiin...