Lähihoitaja ei ole kuka tahansa

Jotkut asiat jäävät junnaamaan paikoileen vuodesta toiseen. "Tiedetään" ongelmakohdat, tapahtuneista on ikävää uutisointia mediassa. Suusta suuhun kulkee juttuja läheltä liipanneista sattumuksista. Mutta, miiksi mikään ei muutu?

Katselin vanhoja juttujani, joita kirjoittamisen myötä on karttunut. Lähes päivälleen kolme vuotta sitten kirjoitin vanhusten olevan varastokamaa. Kirjoituksessani sivusin myös tätäkin aihetta.

Tein pitkän rupeaman toimistotyötä aikoinani, sitten koin jonkinlaisen "herätyksen" hoitoalalle, työskentelinhän hoitamisen syrjässä koko aiemman työelämäni jo valmiiksi. 

Ilta-monimuodossa työpäivän jälkeen opiskelin 25 hengen ryhmässä  
perushoitajaksi. Se oli silloin vastaanottotyöhön hyvin sopiva lisä sihteerinä olemiselle.
Siitä ei vielä ole sataakaan vuotta, kun pääsykokeitten, soveltuuustestin sekä opettajan haastattelun jälkeen olin valittu opiskelijaksi. 

Tässä ensimmäisessä hoitoalan opiskeluryhmässäni havaitsin alkumetreillä yhden alkoholiongelmaisen, jonka opiskelukuvioihin kuului viikkojenkin yhtämittainen poissaolo järjestetystä opiskelusta. Hämmentäväksi asian teki se, että meidät oli jaettu kaikenlaisiin pienryhmiin, joissa ryhmämuotoisesti suoritimme kaikenlaisia tehtäviä. Tämä yksi puuttuva jäsen ongelmineen jarrutti ryhmänsä etenemistä ja samalla muita velvoitettiin "kaivamaan esille tämä lintsaaja, joka ei vastaa edes puhelimeen"... Se ei ollut mahdollista, että muut olisivat edenneet tahtiaan. Ryhmä on ryhmä.

Tätä suojelupolitiikkaa riitti lähes hamaan loppuun saakka. Ymmärsin toki oppilaitoksen saavan rahansa vasta valmistuvista opiskelijoista. Näin sellaisenkin ihmeen, että opettaja lähti omalla autollaan viemään kotiin yhtä toisen ryhmän opiskelijaa, joka tuhannen kännissä pyöri oppilaitoksen aulassa ympyrää... kuinka lie sinne osannut, kun ei muuten tiennyt missä mennään. 
Kysymykseeni, miksi tällainen suojelu on valloillaan, koska ammattiin heistä ei todellakaan ole, ei tullut milloinkaan vastausta. 

Matka jatkui, mutta tämä ongelmahenkilö ei tästä oppilaitoksesta koskaan kuitenkaan valmistunut - kuulemma. Taisi olla niin paljon pois, ettei kokonaisuutta saanut millään harsittua mallikkaaseen muotoon?

Seuraavaksi opiskelin hieman lisää toisessa oppilaitoksessa ja homma paketoitiin lähihoitajan nimikkeelle. Tässäkin ryhmässä onnisti taas tavata alko- ja nyt myös lääkeongelmaiset opiskelijat. Sama suojelu jatkui. Heitä oli työvoimaviranomaiset patistelleet opintojen pariin.

Matka jatkui edelleen toisessa oppilaitoksessa sairaanhoitajaksi, mutta ei homma sielläkään parantunut. Samaa ongelmaa riitti ja kannateltiin "olvissa ontuvia". 

Työelämäkuviotkin muuttuivat vuosien varrella, siirryin opintojeni myötä hoitotyön johtotehtäviin. Harjoittelujaksoille tulevista opiskelijoista oli aina joku, jonka näki oitis sen suuntaiseksi, ettei häntä työkaverikseen tahtoisi. 
Oppilaitos tosin kehotti hylkäämään oitis harjoittelujakson, mikäli siinä ongelmaa harjoittelupaikan arvioimana olisi. Vaan mitä teki oppilaitos, kun jaksoltaan hylätystä opiskelijasta se kuuluisa "sokea Rettakin" olisi nähnyt, että eipä tästä kummoisempaa synny... opiskelija tyrkättiin varmaan paikkaan uudelle jaksolle, eräs valmiiksi ongelmainen työyhteisö pienellä yrittäjällä hyväksyi ja katso, hän sai täydet pinnat!

Näitä ei-motivoituneita, osaamattomia, käytöshäiriöisiä ja päihdeongelmaisia valmiita hoitajia olen nähnyt jokaisessa ammattiryhmässäni työvuosieni aikana.

On todella surullista huomata, miten varsinkin lähihoitajien ammattikunnan edustajat saavat siipeensä niitten aiheuttamina, jotka olisi pitänyt poimia mätinä omenina kopasta pois jo aikaisemmin. Se, että lähihoitajien laboraatio-opintoja on ilmeisesti vähennetty aika tavalla, on sekin surkea huomata. Harjoittelemalla perusoppeja jokainen oppii. Näkemällä, kokemalla ja tekemällä. Erehdyksen kautta on se julmin tapa ja sitäkin vielä tarjoillaan. Kun kentällä ei ole riittävästi ohjausaikaa näyttää tekemisiä, eikä niitä ohjaaja itsekään kunnolla osaa, ei se väki siitä jalostu. Jopa vuoteiden petaus on nykypäivänä kokenut mullistuksen aikaisempaan tarkkaan oppiin verrattuna, muusta puhumattakaan. Lääkelaskuista selviäisi alakoulun matematiikkataitojen osaamisella, ei senkään pitäisi olla siis vaikeaa hallita. 

En tiedä sitten, oliko niissä aikaisemmissa soveltuvuustesteissäkään mitään kohtuutta. Testattavia oli kolminkertainen määrä valittaviin opiskelijoihin nähden. Testifirma hyötyi tässä kohtaa... musteläikkiä arvioi yksi pyrkijöistä hiiren sikiöiksi silloin aikoinaan...

Kun oppilaitokseen ei tarvitse saapua joka päivä - kuinka kummassa nämä sitten tulevaisuudessa ymmärtäisivät tulla työpaikoilleen? 
"Mikä hätä tässä nyt on, tuleehan tänne aina joku muu seiskaan" ... sanoi eräs työntekijä puhutellessani häntä työvuorojen noudattamisesta. Että näin. 

Toivottavasti pian tulee soveltuvuustestit takaisin. 
Pakkoko on väen vängällä saada maaliin kaikenlaisia tampioita, joista potilasturvallisuuden nimissä toivoisi, etteivät he ikinä työllistyisi hoitoalalla. Eli se rahapolitiikka valmistumisen suhteen oppilaitoksissa äkkiä korjaukseen.