Kissavauvat varaäidin hoidossa
Mutta se kiitoksen vastaanottaminen. Mikä siitä tekee toisinaan kiusallista? Onko sen takana tämä kuuluisa suomalainen vaatimattomuus? Kyllähän sen jokainen omassa nahassaan tuntee, mikä hyvältä tuntuu...
Tästä huolimatta tahdomme vähätellä itseämme, osaamistamme tai hankintojamme. Mitä siinä hetkessä miettiikään? Ettei tuo vaan luule minun kehuskelevan, niinkö?
Voisiko sitä sanoakin puseroani kehuvalle jotain tämän suuntaista, että joo, kyllä minä itsekin olen sitä mieltä, että tämä on hieno....mutta. Mutta kun tuppaa sanomaan, että tämä on nyt vaan tällainen, ei mikään kalliskaan...
Menettäisinkö tuttavani, ystäväni, sukulaiseni, jos kertoisin saaneeni suuren lottovoiton mikä mahdollistaa kaiken tämän hankkimisen? Iskeekö kateus, vai olisinko sama kuin ennenkin?
Miten työpaikoilla? Saako siellä kiitosta oikeista asioista? Saanko kiitosta tekemästäni työstä myös työkavereiltani, vai muistetaanko minut kenties vain mukavana juttelijana? Sekin ehkä haluaisin olla, mutta se tekemäni työ ja työpaikka...
Voiko kiitosta kerätä? Onko se sopivaa?
Työnohjauksessa käytetään yhtä juttua (kirje työkaverille) tällaisena kehujen keruulomakkeena. Jokainen ryhmäläinen kirjoittaa jonkin positiivisen asian sille henkilölle, jonka nimi on tilanteessa kiertävässä kirjeessä mainittu. Selkeästi toisinaan näkyy, että on vaikeaa kirjoittaa näkyväksi positiivista sellaiselle henkilölle, kenestä yleisesti tiedetään hänen olevan kuin vasemman jalan saapas ryhmätyöskentelytaidoissaan.
Vaikeaa on ottaa vastaan sitä positiivistakin. Olenpa työurallani nähnyt miten tällainen positiivinen palaute laukaisee jopa itkun. "En tiennytkään olevani tällainen, kukaan ei ole sanonut ennen "...
Tästä syystä on hyvä teipata tämä palautekirje työpaikalla pukukaapin oveen. Siitä sitä voi tarkastella etenkin niinä päivinä kun päivän tunnelma on muuten maton alla.
Entä kotioloissa? Miten siellä palautetta annetaan ja vastaanotetaan? Vonkaatko jatkuvasti vastausta siihen oletko hyvä tahi erinomainen puolisko ... vai oletteko tilanteessa, että sitten vasta puhutaan kun suhdanteet ovat oleellisesti muuttumassa?
Elämässä on hyvin vähän mahdollisuuksia tietää paljonko tätä olemassa olevaa aikaa on jäljellä. Kannattaa varmasti elää kuin viimeistä päivää siinä suhteessa. Anna palautetta, ota reippaasti ja ilolla sitä vastaankin. Palautetta saa varmasti helpommin itsekin, kun sitä antaa omalta osaltaan toisille. Kokeilla kannattaa.
Viettäkää voimaannuttava viikonloppu. Sydänlämpöinen kiitos teille, jotka blogini parissa aikaanne vietätte. Mukava, että olet siellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti