Kengännauhojen silittäjä ja koirankakkavirasto

Kesääni kuuluu lehtien lukeminen ikiomalla kesäpetilläni.  Hyttysverkkojen, pitsiverhojen sekä pehmeän tyynyröykkiön keskellä filtti varpailla katoaa ajantaju juttujen myötä. Vetäytyminen sinne omaan maailmaani on kesäjuttuni, minun hetkeni, minun bueno. 
Toinen toistaan kiinnostavampia asioita, tai sitten jokseenkin joutavia minun näkökulmastani näissä viihdykkeeksi tarkoitetuissa aviiseissa. Yhden lehden jutut ovat aina niin pahansuopia ja negatiivissävyisiä etten tahdo edes selata saamiani numeroita. 

Suuremmin ei kiinnosta filmitähtien liitot, lapsensaannit eikä heidän  pukeutumis- inspiraationsa.

Toisinaan löytyy hauskoja pieniä juttuja elävästä elämästä kummasteltavaksi. Toisinaan hyvä novelli, jonka juoneen sukellan mieluusti. Miten palkitsevaa onkaan viettää hetki itsensä, parhaan seuralaisensa kanssa. Hetki on itselleni hyvin virkistävä. Useimmiten se päättyy makoisiin päikkäreihin, lehti on silmillä, vatsalla, lattialla tai jossain ... ja minä autuaasti matkailen unten tapahtumarikkailla mailla.

Hetkeä aiemmin olen saattanut kummastella Englannin hovin kotkotuksia, vaikkapa sitä kengännauhojen silittäjää! Mahtaa näyttää CV:ssä hienolta? Tahi Charlesin hammastahnan puristelijaa... tätä lukiessa ei kyllä uni tullut. Kaikenlaista, sanoisin. Tämmöisistä jutuista tulee yleensä hyvä mieli, ne ovat niin huvittavaa luettavaa, ei kait nyt tosissaan? Mutta kun ovat, niin voi veljet! Mikäpäs siinä, kun ei ole omista rahoista kyse palkkaa maksaessa. 

Jutut paranevat vaihtaessa kuulumisia kaverin kanssa. Haaskaantuessani näihin silitettäviin kengännauhoihin pisti tuttu paremmaksi ja kertoi minulle kotimaansa asioista. Espanjassa oli vuoden alusta tullut voimaan koirien pakollinen DNA-näyte. Maassa on valtavasti koiria, toki kulkukoiriakin, mutta kotikoiriakin. Nyt tällä pakollisella DNA-näytteellä olisi tarkoitus saada kiinni ja  sakotettua kadullekakkijoita. Siis niitä, jotka eivät siivoa koirien jätöksiä pois. 

Tuttavanikin, rehellinen suomalainen juuriltaan, otatti koiristaan näytteet. Aika kalliit sanoisin, nelisenkymppiä per koira. 

Enpä taas voinut itselleni mitään... sain hepulikohtauksen. Kuvittelin tilannetta: kadulta löytyy jätös. Ottaako paikallinen poliisi sen matkaansa tutkiakseen DNA-arkistosta syyllisen omistajan, vai miten tämä nyt toimii... onko jossain koirankakkavirasto, jossa toimistosihteeri plaraa rekisteriä näytteiden keskellä.... ?? Entäs jos pirullinen naapuri tekeekin kiusaa ja vie kökön pihalta kadulle odottamaan poliisin tuloa... Olin tikahtua mielikuviini.  

Anteeksi vaan. Tuli kyllä sellainen tunne, että nyt valtiolle kerättiin varoja. Tuskin siellä mihinkään jätösjahtiin lähdetään. En usko. 

Mutta hauskaa oli, eikä nukuttanut yhtään. 

Toisaalta vetää vakavaksi tämmöinen. Mitä kaikkea keksitäänkään vielä!  ... ja keksitäänhän sitä. 
Jospa ottaisinkin nipun puutarha- ja sisustuslehtiä seuraavalle kerralle mukaani...