Koirani kehitystä ja kasvua seuratessani koen suurta iloa jokaisena päivänä. Tämmöinen minulla on täällä, ihan omana!
Vauvakoira kasvaa vauhdilla ja vauvamaisuus on kyllä tottapuhuen siirtymässä nuorukaishahmon taakse. Willystä on tullut jonkinlainen murkku maitohampaiden irtoamisen myötä. Nopeaa tuntuu olevan koiran kehitys. Vasta hampaat vaihtuivat, nyt jo ollaan tyttöjen pauloissa... tosin vielä ei kait ihan selkeästi ymmärrä mikä niissä hyppyyttää.
Energisyys tarttuu, hyvä niin. Tämä pimeä ja märkä ajanjakso on ainakin minulle tuskaa. Aamulla pimeää, illalla pimeää ja välilläkään "ei kukaan sytytä valoja". Liikun ikäänkuin horroksessa mielestäni. Tämä ajanjakso ei ole minua varten ollut milloinkaan.
Vaan nyt aamuisin ponkaisee eteeni karvainen nuorukainen ilosta hihkuen.Olemme elossa taas, yhdessä ja valmiita kohtaamaan tuon oven takana kaikki ihanuudet! Hyppy, hyppy ja iso loikka. Tule nyt jo, hyvä nainen!! Tarttuuhan se ilo ja innokkuus. Viime aikoina en kyllä tuota ulkona vallitseaa säätäkään ole kovin miettinyt. Sinne vaan ja sieltä pois.
Sitten on edessä sininen hetkemme, lenkki tehty ja koordinaatit tarkastettu. Vatsat täynnä tuumitaan oloa ja ihaillaan toisiamme. Minäkin saan osakseni sellaisen palvonnan, että oksat pois. Eikä syynä ole yksinomaan omistamani jääkaapin kermajuustosisältö. Perheeni miespuolinen jäsen on selvästi miesasioiden suhteen ihailun ykkönen. Poikakoiramme saa lisävirtaa kaikista käntiin laitettavista koneista, hammasharjasta imuriin, moottoreihin ja vaikka mihinkä vipsttaakiin, josta ääntä irtoaa. Miehet ovat aina miehiä, näköjään.
Toivon meille paljon yhteisiä vuosia tämän personal trainerin myötä. Mikä voisi ollakaan mukavampaa kuin olla ihailun ja huomion kohteena päivästä toiseen! ... puolin ja toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti