Sanat, joita käytämme

 

 

Kirjoittamisesta ja lukemisesta innostuneet ihmiset kiinnittävät huomionsa helposti sanoihin ja niiden käyttöön. Kiehtova tarina etenee lukijan käsissä ahneesti, kunhan sanat ovat aseteltu mallikkaasti. Meillä kaikilla on oman makuisemme kiinnostus erilaisiin aiheisiin, joka ohjaa valintojamme vaikkapa kirjastojen hyllyriveillä. Lehtiartikkeleissa otsikot jaagaavat meitä lukijoita välillä sensaatiohakuisestikin. Tehtävänsä se tekee silloin, mikäli ostamme kyseisen lehden otsikon houkuttelemana.

Erilaisissa haastatteluissa ja keskusteluohjelmissa jää toisinaan korvaan särähtämään ikävästi ”niinkuttelu”, jolla sotketaan esillä oleva asia niin, ettei loppujen lopuksi enää tiedä mistä koko jutussa olikaan kyse. Tähän kun vielä lisätään kaikkien osallistujien yht´aikainen puhuminen toistensa sanomisten päälle, on siinä soppa syntynyt. Sanoilla voi siis tappaa kuulijan kiinnostuksen.

On olemassa myös muutamia sanoja, joiden kohdalle suosittelisin nopeahkoa poisoppimista. Hyvin opittuina etenkin nämä sanat ilmestyvät niille paikoille puhekieleen, joihin muuten sopisi pilkku tai piste kirjoitetussa tekstissä.

Olen aina pitänyt lukemisesta sekä kirjoittamisesta. Lapsuudessani ympärilläni oli onnekseni tähän asiaan innostavia henkilöitä ja siitä se harrastus sitten lähti.  Silmiini ja korviini osuu nykyään usein sanoja, jotka viehättävät minua tavalla tai toisella. Lapsenlapsien kanssa seurustellessa oppii alati uutta, etenkin sitä tämän päivän somekieltä. Välillä siinäkin on toki kohtia joista en niin innostu.

Viimeisin uusi sana korvaani oli ”epätoivojono”. Tästä sanasta huokuu mielikuviini päät painuksissa olevat kumaraiset hahmot laahustamassa jonossa verkkaisesti eteenpäin.

Tällaiseen paikkaan voi kuulemma joutua esimerkiksi silloin, kun on palavasti halunnut jotain ilmaisena annettavaa tavaraa tuolla netissä ja joku toinen vie sen nenän edestä. Siinä sitä sitten jäädään ”epätoivojonoon” odottamaan, josko peruutus sittenkin tulisi.

Vanhoista sanoista pitänee mainita kaksi; anteeksi ja kiitos, joiden käyttöä voisi viljellä enemmänkin. 

Uusia sanoja on tulossa rutkasti lisää seniorikansalaisille tuolta nettimaailmasta. Siihen sanastoon ja maailmaan meidän on loikattava kuin kylmään veteen aikoinaan uimakoulussa. Muuten tästä elämästä ei selvitä.

Yksi vanha sana vielä pitänee mainita, hyvin käytettävä,  on perkele. Minusta sen merkitys suomalaiselle voimasanana on suuri. Se on voimakas, vahvuutta nostattava. Muistattehan: havuja, perkele!  En näkisi tätä kovin pahana käyttösanana silloin,  kun pitää selvitä jostain. Turhaan huutelu vie siltäkin voimansa. 

Sanomattakin selvää, eikös vaan?

 

 

Lopetetaan päiväkoti ja ostetaan taidetta

 Joinakin aamuina lehdenluku ja kahvittelu on oikein mukavaa. Rattoisaa seurata etäältä asioiden vatulointia... mihin ne sitten päättyvätkin.Eikä kukaan, edes minä itse, odottele kannanottoa.

Eräänä aamuna lueskelin jälleen viereisen kylän päiväkodin ja koulun lopettamisuhasta. Päiväkodin lakkauttaminen toisi kaupungille 30 000 euron vuotuisen säästön. Tuo raha on aivan käsittämättömän pieni summa kaupunkitalouden parantamista ajatellen. Vaikkakin niistä pienistä puroista koostuu yhtä ja toista. 

Tarhaikäisiä lapsia jouduttaisiin kuljettelemaan ympäri pitäjää ja koulukin olisi jossain matkan päässä. Tätä työpäivän ja arjen pyörittämisen pituuteen vaikuttavaa rumbaa olisi ollut lapsiperheille luvassa. Mutta niukalla äänestyksellä asia sai taas kerran loppunsa. ( Noustakseen uudelleen, niin uskon) Eräs valtuutettu ehti jo antaa lausumansa asiasta ennen äänestystä. Hänen mukaansa kyläläisten tulisi nyt ajatella asiasta positiivisesti. Päätöksestä seuraisi aina jotain hyvääkin. Tämä, muistaakseni lapseton valtuutettu, ei asu ilmeisestikään paikassa, missä aura-autoa talviaamuisin odotellaan hyvänä kumppanina töihinpääsyn takaamiseksi. Ei ole herkkua lähteä aamuseitsemään tuolta töihin lumisateiden aikaan. Olen kokeillut itse sitäkin reittiä pyrkiessäni aikoinani maalta töihin sairaalanmäelle. Saati, että olisi pitänyt sukkuloida unisen, pienen muksun tarhakuljetus. Vieläkin kirvelee ja tekisi mieli vaatia selontekoa tuolta valtuutetulta, mikä siinä asiassa olisi se positiivinen kohta. 

 

Olen ollut jutunteosssa tuolla koululla aikoinani minäkin. Lopetusuhkaa silloinkin taustalla. Vakuutuin käynnilläni vanhan koulun toimivuudesta. Kukaan ei narissut vanhoista puitteista, pihalla oli tilaa temmeltää ja olla metsäretkillä, opettajatkin työtiloihinsa tyytyväisiä. Tämä toimiva ihanuus olisi siis lopetettava, sitä ajettiin kuin käärmettä pulloon. Mutta taas matka jatkuu ... mietityttää vaan, mikä vaikutus on sillä, että taustalla on alati lopettamisuhka. 

Tänä aamuna oli sitten taas kokemuksellinen aamukahvi. Lehdessä oli juttua näistä meidän kaikkien iloksi tuotetuista taideteoksista. Nyt oli kaupunkimme asemanseudun pysäköintitalon seinään tuleva kartio, joka oli tilattu virolaiselta taiteilijalta. Hintalappu 160 000 euroa.Just. (Raha menee muualle..) 

Sitten oli tulossa toinen tilateos, jonka hinta on 200 000 euroa. "Kaikkea piru hullulla teettää", sanoi isoäitini aikoinaan... ja osuvasti tähänkin sopii.

Rahaa löytyy tähän, mutta ei päiväkotien ja koulujen pitämiseen siellä missä niille olisi kysyntää. 

Toivottavasti kylällä suhtautuvat positiivisesti tähän taidehankintaan lukiessaan saman kuin minäkin. Minä tarkkaan katson jatkossa kelle ääneni annan. Onhan tämä asettelu aivan synkästä kotoisin. 

Ihmiset pakotetaan jopa muuttamaan muualle palvelujen siirtyessä tällä kostilla....