Sanat, joita käytämme

 

 

Kirjoittamisesta ja lukemisesta innostuneet ihmiset kiinnittävät huomionsa helposti sanoihin ja niiden käyttöön. Kiehtova tarina etenee lukijan käsissä ahneesti, kunhan sanat ovat aseteltu mallikkaasti. Meillä kaikilla on oman makuisemme kiinnostus erilaisiin aiheisiin, joka ohjaa valintojamme vaikkapa kirjastojen hyllyriveillä. Lehtiartikkeleissa otsikot jaagaavat meitä lukijoita välillä sensaatiohakuisestikin. Tehtävänsä se tekee silloin, mikäli ostamme kyseisen lehden otsikon houkuttelemana.

Erilaisissa haastatteluissa ja keskusteluohjelmissa jää toisinaan korvaan särähtämään ikävästi ”niinkuttelu”, jolla sotketaan esillä oleva asia niin, ettei loppujen lopuksi enää tiedä mistä koko jutussa olikaan kyse. Tähän kun vielä lisätään kaikkien osallistujien yht´aikainen puhuminen toistensa sanomisten päälle, on siinä soppa syntynyt. Sanoilla voi siis tappaa kuulijan kiinnostuksen.

On olemassa myös muutamia sanoja, joiden kohdalle suosittelisin nopeahkoa poisoppimista. Hyvin opittuina etenkin nämä sanat ilmestyvät niille paikoille puhekieleen, joihin muuten sopisi pilkku tai piste kirjoitetussa tekstissä.

Olen aina pitänyt lukemisesta sekä kirjoittamisesta. Lapsuudessani ympärilläni oli onnekseni tähän asiaan innostavia henkilöitä ja siitä se harrastus sitten lähti.  Silmiini ja korviini osuu nykyään usein sanoja, jotka viehättävät minua tavalla tai toisella. Lapsenlapsien kanssa seurustellessa oppii alati uutta, etenkin sitä tämän päivän somekieltä. Välillä siinäkin on toki kohtia joista en niin innostu.

Viimeisin uusi sana korvaani oli ”epätoivojono”. Tästä sanasta huokuu mielikuviini päät painuksissa olevat kumaraiset hahmot laahustamassa jonossa verkkaisesti eteenpäin.

Tällaiseen paikkaan voi kuulemma joutua esimerkiksi silloin, kun on palavasti halunnut jotain ilmaisena annettavaa tavaraa tuolla netissä ja joku toinen vie sen nenän edestä. Siinä sitä sitten jäädään ”epätoivojonoon” odottamaan, josko peruutus sittenkin tulisi.

Vanhoista sanoista pitänee mainita kaksi; anteeksi ja kiitos, joiden käyttöä voisi viljellä enemmänkin. 

Uusia sanoja on tulossa rutkasti lisää seniorikansalaisille tuolta nettimaailmasta. Siihen sanastoon ja maailmaan meidän on loikattava kuin kylmään veteen aikoinaan uimakoulussa. Muuten tästä elämästä ei selvitä.

Yksi vanha sana vielä pitänee mainita, hyvin käytettävä,  on perkele. Minusta sen merkitys suomalaiselle voimasanana on suuri. Se on voimakas, vahvuutta nostattava. Muistattehan: havuja, perkele!  En näkisi tätä kovin pahana käyttösanana silloin,  kun pitää selvitä jostain. Turhaan huutelu vie siltäkin voimansa. 

Sanomattakin selvää, eikös vaan?