Linja-autossa on tunnelmaa...

Pikkulikkana oksetti aina matka Hämeenlinnasta Hauholle. Silloin elettiin aikaa, jolloin tupakointi oli sallittua, autot vanhoja ja haisevia. Rämistellen mentiin mutkaista tietä. Vähän pelottikin, koska yleensä matkustelin yksistäni tämän välin jo ennen alakoulun alkua. Känniset ihmiset melusivat lauantain autossa, menin joskus "tanssilavavuorollakin", pelkäsin näitä viereen istuvia mölisijöitä kovin. Taisin olla vellihousu. 

Vaan henkiin jäätiin siitäkin matkailusta.

Viikolla ajelin keskikaupungilta kiertäen yhtä kaupungin vuokra-asuntoaluetta. Bussissa meitä vaaleaihoisia oli vähemmistö. Matkaseuruetta leimasi äänekkyys, paikkojen jatkuva vaihtaminen, värikäs pukeutuminen ja keskinäinen hämäläisyydestä poikkeava kommunikaatio. 

Vieressäni istuva entinen sairaanhoitaja paheksui menoa myös äänekkäiin kommentein. Hän ei hyväksynyt äsken tietokoneiden tuloa sairaalamaailmaan, mutta ei tätäkään asiaa. Että pitää vielä tämäkin elää. Ovista ja ikkunoista tulee tummia ihmisiä, Renkoonkin lähes sata nuorta miestä. Kyllähän sen tietää, mitä siitä seuraa... Niinkuin mitä, kummastelin. No! sinnehän ne raitille tuppaavat paikallisia likkoja hätyyttämään! 

Siinä vaiheessa minä onnetoinen uskalsin epäillä, että eiköhän perisuomalainenkin sadan miehen parvi nuoria, testosteronia täynnä olevia miehiä myöskin lähtisi etsiskelemään itselleen sopivaa seuraa hiljaisen kylän pieliltä. Tämä sitten aiheutti sellaisen puhinan ja köhinän, että epäiin hänen saavan jonkinlaisen sydänhalttauksen seuraavaksi.  Se nyt sitten on aivan eri asia, mitä suomalainen mies tekee suomalaisille. 
Just niin. Taas opin, vaikken sivistynyt.

Matka taittui kyllä sujuvasti kumppaneita seuratessa sekä kuunnellessa kommenteja tältä entisajan hoitotyön ammattilaiselta. Sepä olisi ollut hoitotyön aatelia, jos hänelle olisi joku tummempinahkainen potilaaksi sattunut.Joskus Luoja varjelee, tässäkin tapauksessa eläkkeellepääsy oli tapahtunut ajallaan.  

 Ohessa "Multiblue", vähän niinkuin teemaan sopien...