Kirje!

Perjantaina siivotessa tuli mieleeni, ettei tämä nykypäivän kansa tiedä lainkaan miten ihanaa aikaa me elimme aikoinaan. Kirje! Jo sanana siihen sisältyi niin paljon!!

Kirjeen odottaminen oli tunteisiin vetoavaa, joko nyt tulisi minulle vastausta! (Taidan käyttää tähän juttuun kaikki huutomerkkini ennen puoltaväliä...) Matka postilaatikolle oli aina sydäntykytyksiä täynnänsä. Jännitin niin mahdottomasti. 

Ja siellä se sitten oli. Kirje juuri minulle. Sitä tunnetta on vaikea kertoa tekstiviestikansalle. "ootko mun kanssa, joo vai ei" 160 merkkiä ja hymiöt siinä samassa. Saattaa tulla multimediatkin jos on hyvät drinksut kipossa. 

Mutta kirje. Se toisinaan tuoksuikin lähettäjälleen. Partavesipullosta oli saattanut läikähtää siihen kuoreen hajuviesti kuten meikäläisen 4711 ainoana signaalina olemassaolostani. 
Oliko kuoren valinta ja musteen väri millainen? Oliko persoonallisuutta pelissä?

Itse valikoin niin hartaasti paperikauppa Elben hyllyjä. Otanko mahdollisesti lilan sävyn vai hennon vihertävän. Olisiko se sopiva vastaanottajalle ja kertoisiko minusta jotain? Vai tekisinkö tänään oman kirjekuoren aikakauilehden hienosta värikuvasta ja liimaisin siihen 40 pennin postimerkkiä. postimerkit täyttäisivät lähes koko kirjekuoren ja hykertelin postitädin punaiseksi käyvää niskaa kun hän takoo leimoja näihin yksittäisiin merkkeihin. Sellaista kuorta ei varmastikaan ole postissa kulkenut samalla viikolla toista!!

Kirjoittaessani liitin kauniita, lämpimiä ajatuksia oheen. Minusta oli niin mukava kertoa päivittäisistä asioista, pikku kommelluksista ja kommentoida saamaani kirjettä joskus hyvinkin varoen. Toivoin tämän jatkuvan "miljoona vuotta" ja saavani saavillisen niitä jämäköitä kirjeitä takaisin. Sen minkä elämänkokemuksessa hävisin, voitin varmasti nuoruuteni innokkuuudessa ja valoisuudessa. Elämähän oli ihanaa! Nuoruudessa ei ole parasta ennen päivää, kaikki on auki hamaan tappiin saakka.

Miten tämän saman tunteen saa tänäpäivänä? Tekstiviestit sun muut ovat tätä päivää. Niitten avulla jatketaan seurustelua, erotaan, karataan ja pahoitetaan mieltä. Niissä saattaa piillä onnenkin avain. Bussissa kulkiessa joskus näen hymyjä, joista voi varmistaa oman ajatuksensa Hän on onnellinen!

Mutta silti se kirje! Rapiseva ihana paperi, josta voi lukea asioita moneen kertaan. Sen tuoksu, käsiala ja kaikki mitä on rivien välissä. Voi itkun nenä, ettei voi samaa siirtää yksi-yhteen menetelmällä tekstiviesteihin. 

 ... näin elämä meitä kuljettaa...