Huokaisu on meille kaikille asiakaspalvellua tekeville tai tehneille tuttu juttu. Kotiin päästyämme toisinaan kykenemme enää hampaitamme narskuttamaan. Parhaina vuosinani asiakashan oli aina oikeassa...
Pitkä asiakaspalvelu-urakkani aika kehitti silloisen työryhmäni kanssa hupaisan työnohjauksellisen ajatuksen päivästä, jolloin saisimme sanoa juuri mitä asiasta ajattelemme - ilman mitään seuraamuksia.
Tämä keskinäinen hupailumme tapahtui "mitta täyteen" - päivän jälkeen kahvihuoneessamme, muitten kuulemattomissa. Siinä me sitten istuimme asiaa puimassa... "sille yhdelle minä kyllä sanoisin, että lopeta jo kitinät! " ..." jaaha, taas sitä tultiin, mikäs nyt on valmiiksi pielessä??" ... "mikä piru rouvaa riivaa, kun pitää aina olla nyppimässä kaikkea?" .. näistä ajatuksista se sitten lähti.
Puitiin karvahattuvärjätyt kampaukset ja nämä tikkana kärkkyvät vanhat rouvat, joilla oli aina kiire jonnekin, vaikkei heitä varmaankaan kukaan missään odota. En minä ainakaan odottaisi. Aina olisi pitänyt ohittaa jonossa joku toinen. Ja korvauksia, niitä pitäisi aina olla saamassa - asiasta kuin asiasta. Tienaamistapahan se sekin on.
Miehiä oli valittajissa ja sapenkorventajissa vähemmän. Heidän taholtaan se oli sellaista hieman vihjailevaakin touhua... "jos olisin nuorempi niin... niin mitä? ... jos pitää riisua, otetaanko housut pois??... (no, jos keuhkonne ovat siellä alhaalla niin ottakaa toki housut pois..." ) Viimeksi mainittu asia liittyi hieman työhömme...
Tämä keskinäinen hupailumme tapahtui "mitta täyteen" - päivän jälkeen kahvihuoneessamme, muitten kuulemattomissa. Siinä me sitten istuimme asiaa puimassa... "sille yhdelle minä kyllä sanoisin, että lopeta jo kitinät! " ..." jaaha, taas sitä tultiin, mikäs nyt on valmiiksi pielessä??" ... "mikä piru rouvaa riivaa, kun pitää aina olla nyppimässä kaikkea?" .. näistä ajatuksista se sitten lähti.
Puitiin karvahattuvärjätyt kampaukset ja nämä tikkana kärkkyvät vanhat rouvat, joilla oli aina kiire jonnekin, vaikkei heitä varmaankaan kukaan missään odota. En minä ainakaan odottaisi. Aina olisi pitänyt ohittaa jonossa joku toinen. Ja korvauksia, niitä pitäisi aina olla saamassa - asiasta kuin asiasta. Tienaamistapahan se sekin on.
Miehiä oli valittajissa ja sapenkorventajissa vähemmän. Heidän taholtaan se oli sellaista hieman vihjailevaakin touhua... "jos olisin nuorempi niin... niin mitä? ... jos pitää riisua, otetaanko housut pois??... (no, jos keuhkonne ovat siellä alhaalla niin ottakaa toki housut pois..." ) Viimeksi mainittu asia liittyi hieman työhömme...
Meidän terapeuttisen istuntomme aikana nauroimme kylkemme kipeiksi, kun jokainen vuorollaan "oksensi" itsestään ulos hahmon, jonka näkeminen toi iholle kylmänväreitä eikä asiakaspalveluhymyä ei tahtonut enää yltää silmiin saakka. Sen hetken aikana saimme sanoa juuri ne tunteet ulos, jotka sappea korvensivat. Emme loukanneet asiakkaita, eikä kukaan ulkopuolinen tiennyt tästä terapiaistunnostamme.
Mutta meillä oli tilanne puitu hauskalla tavalla ja pystyimme taas kohtaamaan niitä silloin niin haasteellisia henkilöitä.
Oma lukunsa silloin oli puhelimessa huohottajat. Alussa sinisilmäisyyteni takia lankesin itsekin kertaalleen ansaan... luulin asiakkaan kärsivän kipuja. No, jonkinlaista kaiverrusta taisi kyllä ollakin... vuosikymmeniä sitten vielä punastuin - ajatella.
Tällaisista asioista varmaankin syntyvät ne sketsien hahmot, joille sitten nauraa koko kansa. Lapset holkkuavat sanontoja pihoilla ja toreilla...
Mutta meillä oli tilanne puitu hauskalla tavalla ja pystyimme taas kohtaamaan niitä silloin niin haasteellisia henkilöitä.
Oma lukunsa silloin oli puhelimessa huohottajat. Alussa sinisilmäisyyteni takia lankesin itsekin kertaalleen ansaan... luulin asiakkaan kärsivän kipuja. No, jonkinlaista kaiverrusta taisi kyllä ollakin... vuosikymmeniä sitten vielä punastuin - ajatella.
Tällaisista asioista varmaankin syntyvät ne sketsien hahmot, joille sitten nauraa koko kansa. Lapset holkkuavat sanontoja pihoilla ja toreilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti