"Nuubikin tajuu, mitä on cringe"

Paikallislehdessä oli ylläolevan otsikon alla nuorisokeskustelua. Itsekin olen "joutunut" toisinaan keskelle tätä nykykieltä omien jälkikasvujen myötä, varmaan yhtä hämmentyneenä kuin lehteen kirjoittanut kielenkääntäjä.

Cringe oli jokseenkin noloa (oli se sitten mitä tahansa), niin kirjoituksesta ymmärsin asian. Kirjoittaja kummasteli, miksi ei voi sanoa suoraan, että joku koetaan noloksi, jos se sitä sitten on... no, kun kyseessä oli nuorison mukaan  UUSI sana nololle. 
Just. Kyse on siis äärimmäisestä vaivaantumisen tunteesta, epämielyttävästä tilanteesta, jota tällainen ei-cringet ihmiset kokevat muitten taholta.Varsinkin nuoret. 

Joskuksen vuonna TV:ssä oli toimittajia, jotka paistattelivat julkkisten ohella tietämyksensä valokeilassa hokemalla erilaisia sivistyssanoja... joista (anteeksi vaan) välillä kuulosti siltä, ettei heillä itselläkään ollut täyttä varmuutta sanan merkityksestä. Vahvisti vaan sitä muutenkin mitätöntä sanomaa...ja ehkäpä näin sanottuna omaan korvaan tuntui niin mahdottoman hyvältä.

Sitten tuli Lenita ja Suonperän Kaarina, sitten taas tiesimme paljon uutta. Tapakoulutus iski korvalle suorasukaisuutta, kuullun ymmärrys oli kovilla.

Aww. (Tämä on sitten nykykieltä, sopinee tähän?)

Pahinta lajia tämän päivän kielessä on niinku. Sana on siirtynyt puheeseen kuin musta surma keskiajalla. Leviää ja tarttuu - säädystä huolimatta tai siitä johtuen. Korvaa särkee jatkuvasti. Ajankohtaisohjelmat syövät kuulijaa toimittajien ja asiantuntijoiden niinkuttelun johdosta. Jos joku asia on niinku... eikös se sitten ole jokseen mitätöivä, ei se, jota tarkoittaa. Niinku korvaava tai sinnepäin...? Miten tästä selviää kuurot henkilöt, miten heille avautuu tämä sisätö??Näyttää viitottuna vähän höpsöltä...

Laskekaapa joskus huviinne näitä niinkuja yhden ohjelman keston ajan - hämmästytte! Se on niin cringee, jos nyt näin sanoisin. Jos miettii samalla kun tuottaa lausetta, voisiko olla hiljaa ja jättää se niinku-sana miettimiskohdasta pois... ja että vielä puheen ammatti-ihmisetkin niinkuttavat!

Tämä niinkuttelu on siirtynyt arkeemmekin. Jos kuuntelee ympärillä olevia kanssaihmisiä vaikkapa busseissa tai tavishaastatteluja TV:ssä, siellä niinkutetaan oikein voimalla.Silminnäkijätkin niinku kauhistuivat tapahtunutta... siis kauhistuivatko, vai oliko vaan niinku hieman sinnepäin?? 

ARGH!

Se on melkein yhtä ärsyttävää kuin henkilöt jotka käyttävät öö:tä täyttämään puhettaan... vastaavat puhelimeenkin (siis ne, jotka vielä vastaavat sukunimellään) "Ööö.Hilppanen"...
Mikä vitsin Öö... eikös siellä pitänyt olla Maija??

Jospa ottaisi nyt eläkeläisyyden kunniaksi käyttöön uuden  tekstiviestisysteemit...ikäänkuin antaen kättä nykyajalle. 

KPT = kanaa pyhänä tarjolla
MVL = multakuorma vielä levittämättä
AKPTK=alppiruusu kukkii piakoin tuletko katsomaan
HNKONM= haluan nähdä koirasi ota ne mukaan

... ja tätä rataa. Sanastoa vielä pitää hioa ja kehitellä. Ehkä nyt levittelen tuota multaa, "eri kiva" homma?  







   

Tee se itse mies - tuunaa oma nainen!

... mikäli  sinulla on siihen varaa...

Reilusti yli kolmekymppinen mieshenkilö kävelee suu messingillä kassien ja pussien kanssa ameriikan raitilla. Suomalaissilmät kiinnittyvät ensimmäisenä miehen kantamaan vaaleanpunaiseen paperikassiin. Tyttärelle tuliaisia, kenties?

Kissan peet. Omia ostoksiaan tämä roteva mies kanniskelee. On nukkeharrastaja parhaimmasta päästä. Dokumentti kuvaa näiden Barbien kanssa häärivistä miehistä omaa kuvaansa. Tämäkään mies ei töihin voi kertomansa mukaan mennä, nukkien huolto ja järjestelyt vievät päivästä suuren osan. Onneksi hänen äitinsä on kuin äidit pahemmassa tapauksessa yleensä, ymmärtää ja elättää tätä jättiläisen kokoista nukkeharrastajaa. Antaa vielä taskurahaakin, kun messuilla voi olla jotain upeaa ostettavaa... siellä sälli pötköttelee kalliinhajuisessa hotellissa (ei voi halvempaan näiden kauniiden yksilöiden kanssa mennäkään) kun samaan aikaan äidillä pihtiote taalan kulmasta venyttää rahaa siimaksi omissa tarpeissaan. Voi perskutarallaa... 

Toinen dokumentti kertoo miehistä, joiden rahat ovat omia ja ostotkin vielä suurempia. Hyvässä ammatissa oleva mieshenkilö ajelee vapaa-aikansa ympäri kaupunkia punaisella avoautollaan. Vieruskaverilla niukat vaatteet, suu lupaasti töröllään,  pitkät hiukset hulmuavat tuulessa. Ovenrakoon jäi katselemaan lähtöä miehen ikäluokkaa oleva tavallinen nainen. Näinkö surun häivähdyksen katseessa?

Tällä miehellä oli lähes normaalin naisen kokoinen nukke kyydissään. Maksaa kuulemma pienen henkilöauton verran. Tätä tytsyä sälli sitten nosteli mummonnostolaitteella huoneessa, joka oli täysin pyhitetty tälle prinsessalle sekä miehen prinssileikeille. Vaatteitakin oli tankokaupalla odottamassa. 

Muutama tällaisia asianharrastaja on koolla yht´aikaa ja muikein ilmein kertoilevat seksiäkin kokeilleensa unelmansa kanssa. Ei kuulemma voi olla kokeilematta, kun tämä ihanuus on muutenkin niin täydellinen!

Nyt iltapäivälehti kertoi tarinaa kiinalaismiehestä, joka avioitui rakentamansa robotin kanssa. Kaksi kuukautta seurusteltuaan valmisteensa kanssa perinteisin kiinalaisten menojen mukaan pidettiin sermonioita. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole liittoa viralliseksi tunnustaneet - mokomat, kun toinen on tehnyt kaikkensa väsyttyään jo 31- vuotiaana sukulaisten painostukseen ja uteluun naimisiin menosta. Kyllä siinä jo kuka tahansa lähtee robottivaimoa rakentelemaan. Saati sitten tekoälyinsinööri. 

Kunhan nyt häähumusta toipuu, ehkä sitten jotain ruuvia kääntämällä saa vielä uusia kykyjä ilmi, entisten pienten taitojen llisäksi. 

Tässähän on tietysti tilaustakin. Nainen ei liikaa puhu, eikä halua keskustella turhanpäiväisistä asioista. Pysytteleekin pääsääntöisesti nättinä vaakatasossa. Ei pahastu, vaikka joskus unohtuu lataus ja jää tököttämään pidemmäksikin aikaa paikoilleen.Tämä on samantapainen juttu kuin meillä tuo aina valmis kiuas...

Miten sitten jatkuu perhe-elämä, kun suku lähtee tivaamaan jälkikasvua? Hautooko tämä ihannenainen kenties munia (näin pääsiäistä lähestyttäessä) vai onnistuuko tekoälyinsinööri tässäkin ongelmassa ruuveja kiristelemään, jää nähtäväksi.

Aivan jokapojan unelmaahan en tässä päässyt kuvaamaan. Ehkä jotkut suomalaismiehet vielä tuovat vaimon matkatuliaisina etelästä, kaikista ei ole tekoälyinsinööreiksi, valitettavasti. Tai hyvä niin. 

  

"Miltäs nyt tuntuu??"

Urheilijoille lyödään usein mikki suun eteen oitis suorituksen jälkeen ja kysellään - ainakin sitä, mikä meni pieleen. Heti pitäisi olla tietoa jaettavaksi, tunnelmaa ja vaikka mitä - toisaalta räkä kirnuaa kurkussa ja on varmasti toiveena saada hetki aikaa hengenvetoon.

Miltä nyt pitäisi tuntua minusta... tänään, aprillipäivästä huolimatta (tai siitä johtuen) oli ensimmäinen virallinen eläkepäiväni. Äsken vielä en ollut "tien tukko, joka paikan täyttävä, tuottamaton seniori"... tai jotain muuta, miten kukin sen haluaa määrittää.
Eikös me "vanhat" olla niitä lompakoita, joilla kuitenkin on sitä ostovoimaa, sanottiinpa mitä hyvänsä kyselyissä, tai ainakin se on kivijalassa kiinni. 

Taaksepäin katsoen ja matkaa arvioiden voisi puhua pitkästä tiestä, jonka kulkeminen sitten palkitaan aikanaan eläkeläisyytenä. Alle parikymppisestä naisesta kaikkien kiemuroitten kautta tähän päivään saapuminen on pitkä taival. Siihen työmatkaan mahtuu monenlaisia työyhteisöjä, työkavereita ja tapahtumia. Kaikilla asioilla on merkityksensä, on paljon muisteltavaa - toki sellaistakin, jonka mieluusti laitan sinne alimpaan piirongin laatikkoon. Olkoot siellä! Vuosiin on liittynyt monta henkilöä, joiden kanssa on arkea jaettu työajan puitteissa, koettu muutoksia, iloittu osaamisestamme sekä erottu liittyäksemme jälleen uuteen yhteisöön. Osa työvuosien matkakumppaneista on siirtynyt ystäviin, osa on jäännyt muistojen laatikkoon. Paljon merkityksellisiä henkilöitä, jokainen omalla tavallaan. Muistanpa perushoitaja Tuulan, jonka valloittava persoona vei minut vuosiksi vanhustyön pyörteisiin. Sellaisia henkilöitä työyhteisöihin saisi tulla paljon lisää!! 

Olen aina ollut työorientoitunut ihminen, helposti innostuvakin. Samat asiat ovat aina käänteisiäkin - jos joku niin haluaa tulkita? Kaiikesta pitäisi jotain oppiakin...ja onkin opittu. 

Omana aikanani olivat äitiyslomat niin lyhyitä ja lapsen hoitoon saaminen onnenkauppaa. 
Lähdin itse työelämään lapsen ollessa 8 kk., samaan aikaan lapseni serkkupoika meni hoitopaikkaan parin kuukauden iässä! Mutta kun se oli ajan henki ja tapa, mitä siitä sen enempää.En ole ollut kotona viihtyvää tyyppiä muutenkaan, hiekkalaatikko on liian pientä maailmaa minulle koettavaksi. 

Työn, lapsenhoidon ja ammatillisen kehittymisen yhteensaattaminen on varmasti naisen työelämän haasteellisempia asioita. Vuorokaudessa ei ole enempää tunteja jaossa kellään toisellakaan... mutta äidit ne jaksavat. 
Työpäiväni jälkeen hain muksun tarhasta, valveillaoloaikaa oli kolmisen tuntia - kiinnipidettävästä nukkumaanmenoajasta johtuen. Se kolmituntinen olikin sitten sitä laatuaikaa. Omaa aikaa, jonka perään nyt huudellaan, oli sitten varmaankin lapsen nukkumaanmenoajan jälkeinen aika - mikäli kiinnosti tai jaksoi. 

Vuodet ovat sitten tässä pykälässä. Eipä tunnu kummemmalta. Ei sitä taida itseään oikein ymmärtääkään, ainahan sitä on joten ajatuksissaan nuorempi kuin on ja miten sitä nyt näin nuorella voi olla noin vanhoja lapsenlapsiakaan!  

Vaan nyt on aikaa kaikenlaisiin juttuihin. Vapaavuoteni alussa on hetkittäin hermostuttavaa, kun puuttuivat ne työn aiheuttamat pakkoliikkeet... lähteminen ja saapuminen, olla pois kotoaan tietyt tunnit. syödä päivällä ikuisia eväitä. Tai toivoa illalla vaatekaapin ovella, josko sieltä putkahtaisi jotain ihanaa huomiselle päivälle päälle pantavaksi. 
Hui hai, niille nykyään.

Suosittelen tätä toisillekin, ei tämä ole hassumpaa! Kunhan vaan tervenä saan olla, kuten sanonta kuuluu...