Nämä kaksi veljestä, jotka ovat pääosassa tämän kertaisessa tarinassani ovat ainutlaatuisia talenttilaatikostani poimittuja helmiä miehisten miesten maailmasta. Tässä kaksikossa yhdistyy jotakin ainutkertaista ääliömäisyyttä, jota ei juuri nykyään tahdo löytää edes kuuluisasta kivensilmästä.
Maukka ja Enska olivat äidin luomuksia tai varjeluksia. Äiti oli kaiken tarmonsa käyttänyt siihen, ettei ketään vastakkaista sukupuolta olevaa liehuhelmaa tullut tonttille poikia tavoittelemaan. Passasi poikiaan aamusta iltaan, teki voileipiäkin valmiiksi. Kuori perunat Enskalle, joka ei niitä muuten olisi saannut kuorettomiksi...
Vaan elämässäpäs tulee kauheita päiviäkin... elettiin nimittäin joskus ajatusta, entäs jos äitimuori sairastuisi. Naapurit joskus kyselivät, miten tämä kaksikko aikoisi elon järjestää, mikäli muorille jotain tapahtuisi...
Se oli sitten poikien kaikenaikainen huoli, ei niinkään liki yhdeksääkymmentä olevat ikävuodet. Maalla kun elettiin, oli hommat maanviljelyspuoleen tiiviisti liittyviä ja tuo muorin mahdollinen sairastuminen eli näitten ikuisten pikkupoikien puheessa toisinaan hyvinkin huolekkaana punaisena lankana. Vaikka kuvassa on perhosia, tämä peräkammarin hurmuriduo ei ollut perhossarjalaisia. Kokoa keskivartalossa ja raamia riitti. Arki tai pyhä Maukalla aina sama sinisenharmaa haalari yllään, Enska toisinaan vaihtoi vihreän haalarinsa ruskeisiin vakosamenttihousuihin ja traktorifirman tuulitakkiin. Muuten varsin näyttävän kokoiset veljekset kuljettelivat muoria kylällä etupäässä traktorilla, samettihousupäivänä Enska otti alleen heidän "pirssinsä", parempia päiviäkin nähneen ruosteisen ei-itäauton. Maanviljelystä kun oli työnä, ei sitä itäautolla ajella.
Se, mitä eniten pelkää, toteutuu julmalla tavalla joskus. Näinhän tässäkin kävi. Äitimuori sairastui juuri pahimpaan toukoaikaan. Otti ja halvaantui. Siinä oli pojilla suut soikeana, miten tästä nyt ikinä! Siirsivät kunnassa äitemuorin kuntoutumaan jonnekin paikkaan, jossa kumpikaan ei ollut ikinä käynyt. Kyllä riitti tällä kaksikolla ihmettelemistä muorin maatessa sängyllä suu vinossa, eikä puheesta tolkkua ota. Ei kuulemma kotiinmenosta voi puhua vielä aikoihin, kuntoutus on kesken. Paljon oli vieraita sanoja peräkammarin pojille, mitä se kuntoutuskin nyt sitten olisi... eihän äitemuori syökään itse ja puhe tuollaista mölinää. Pojat seisoivat lippalakit kourassa ja näyttivät jättiläisen kokoisilta kuusivuotiailta.
"Kuka meille nyt sapuskat tekee, kun muori täällä makaa!" parkaisi Maukka suurimmassa hädässään.
Kysymys oli varsin tärkeä. Ei ollut poikasilla asiasta mitään hajua kuinka arkea tästä pitäisi jatkaa, eikä äitemuorista ollut neuvoa antamaan.
Päivät kuluivat ja ne pienetkin edistymiset äitemuorin kohdalla ei oikein ottaneet riittäviksi pojile Huoli nousi hyökyaallon korkuiseksi. Tässähän pitäisi itse jotain tehdä!!
Muori makasi petillään kuin kutuhauki. Ei nostanut kättä, eikä avannut molempia silmiään yht´aikaa veljesten kehoituksesta huolimatta. Ei koukistanut polviaan, eikä näyttänyt halukkaalta nousemaan. "Ja johan nyt on perkele!"....
...kyllä siinä hämäläiskaksikon voimia koeteltiin. Koeteltiin kyllä hoitajienkin voimia... kyselyikäiset ovat joskus niin rasittavia... jä tämäkö kaksikko oli emännän omaishoitajia....hmm...
Niinhän siinä sitten tapahtui, että mies tekee, mitä miehen pitää. Kun kaksi pientä isoapoikaa tai isoa pientä poikaa kajauttaa omasta mielestään viisaat päänsä yhteen, syntyy yleensä helvetillinen soppa. Tai ainakin se menee pieleen, mikä nyt yleensä on mahdollista mennä pieleen.
Tämä kaksikko sitten päätteli viisaudessaan, ettei se muori millään konstilla kotiin tule, ellei nyt ryhdytä asiassa jonkinlaiseen puuhaan. Tuumasta toimeen, sehän se on yleensä lyhin työmatka.
Yhtenä iltapäivänä he sitten tulla jympsyttivät tomerasti petin viereen ja ottivat äitemuoria kainaloista, vetivät jaloilleen, että "nyt sitten muori jaloilles, jottas saaraan sut kotihin"
Siinä se sitten tuli, lisäharmi. Äitemuorilta meni olkapää sijoiltaan halvaantuneelta puolelta.
Toruivatkin vielä tästä yrityksestä liikuttaa omin lupineen... kaksi kysymysmerkkiä seisoi paikallisen kanslian ovella asiaa kummastelemassa.
"oikeinko tosissanne meinaatte, ettei äite enää tulisi ruokia tekemähän??" Kuinkas me ny sitte toimehen tullaan, kun toi äite on aina kaiken laittanu!!"
Voi sitä äiteetä ja voi noita poikia. Toivottavasti pojat selvisivät ruuattomuudestaan ja pyykkiensä kanssa. Äitemuori selvisi kyllä tilanteesta, vaikkei enää ollutkaan muonittajan hommissa kotitilalla.
Joulukin siinä tuli aikanaan ... elämä kuitenkin jatkui, kaikilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti