Erilaisissa oppaissa annetaan kädestä pitäen neuvontaa siitä, miten elämä pitäisi järjestää kun on lihava, laiha, masentunut, jäämässä eläkkeelle tai muuten vaan asiat solmussa. Naistenlehdissä on monasti oikein testejä siitä, oletko sitä vai tätä vai jotain siltä väliltä.
Työelämässä ollessamme meidät arvioidaan ja punnitaan niin tekemämme perusteella kuin olemassa olevien opinto- ja työtodistusten myötä.
Pitäisi ja pitäisi... ettei se dementia iskisi, niin pitäisi eläkkeelle jäätyä harrastaa ja tavata ystäviä. Olla sosiaalinen ja vaikkas mitä. Entäs jos ei tahdo? Entäs jos onkin aivan tyytyväinen olotilaansa ilman viikottaisia velvotteita tanhuta, pyöräillä, uida, laulaa tai mitä nyt kukin harrastaa säännöllisesti. Enkä voi tietää, kiinnostaako minua ensi viikolla juuri nuo samat jutut joita nyt teen - sekin vielä.
Työhistoriaani kerrytti jatkuva ihmisvirta, ammatinvalintakysymys tietenkin, mutta rasittavuuteen saakka menevänä. Päivät koostuivat jatkuvista kontakteista, haasteellisuutta tilanteesta toiseen. Ääntä ja meteliä piisasi. Tästä syystä varmastikin nautin hiljaisista hetkistä, aamujen avautumisesta päivään ilman suorittamisen painetta. Voi kuunnella ja katsella luontoa ilman, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä... on mahtavaa luoda itse itselleen päivän rytmi ja menot.
Ja lukea se lehti kahvikupin kanssa ilman kelloon vilkuilua, ajan kanssa ja rauhassa. Tällä kelillä vaikka ulkosalla. Arjen luksusta sellaiselle, joka on lähtenyt useina aamuina silmät ristissä ja vauhdilla uusiin seikkailuihin.
Puolison työn myötä piti vielä vääntäytyä sipulinistutuskenkiin ja seistä erinäköisten bisnesmiesten.. tai naisten parvessa kuuntelemassa maailman ihmeitä. Joutavaa kalkatusta minulle, mutta osallistumiseni toki miehelleni oli tärkeä asia.
Koska molemmat meistä olimme samantyyppisesti rasituksessa, on tämä nykyinen olomuoto meille kumpaisellekin erittäin sopivaa ja sosiaalinen elämä täysin riittävää.
Nyt kun saisi vain olla pitäisikin raahautua jonnekin kerhoon virkkaamaan ja keskustelemaan samanikäisten kanssa... tai kutomaan neulepiiriin, matkustamaan vaikka Pärnuun harmaiden panttereiden parvessa, Kulkea Tuurin kyläkaupat ja rannikon majakat jossain laumassa... eipätiei.
Me menemme, jos menemme, kahdestaan. Olemme ehdottomasti toistemme parhaat matkakumppanit. todistetusti, sillä kokeiltu on.
Ettei nyt ihan erakoksi luultaisi, on sitä kahviseuraakin olemassa sopivin annoksin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti