Täällä ei sitten taaskaan ole mitään....

Huokaus on varmasti aito hänelle, jolta kuulin syvän tuhauksen kokemalleen tilanteelle. Mitä lie etsiskeli pikkurouva kaupassa. Sitä kyseistä tuotetta ei nyt sitten ollutkaan saatavilla. Pahasti näytti menevän asiat pieleen, suu mutristui ja mielenkiinto lapsenhoitoonkin lerpahti. Siinä äidin mielenpahoitustilanteessa toinen hänen kupeittensa hedelmistä nuiji viisivuotiaan tarmolla päärynää metallisen kuljetushäkin syrjään rallatellen omiaan. Ei tullut omaiskieltoa, joten kielsin mukulan luovuuden jatkumisen siihen paikkaan. Äiti hermostui tyystin moisesta. Sekin vielä, koko kauppareissu oli syvältä. Hehän eivät päärynoitä olleet ostamassa, joten nuijittu hedelmä sai jäädä kauppiaan tappioksi.
  
Olkoon sitten, minunkin mielestäni. 

Kaikenlaisen vapauden salliminen minua mietityttää... eikö voisi lapsosia ohjata toimimaan oikein tilanteen ollessa opetukseen otollinen?

Eipä silti, ei ne muksut ainoita töllöjä puodissa ole. Katselin itseni ikäistä, siis varttunutta naista karkkikadulla. Siellä hän pisteli oikeaoppisesti kauhalla karkkeja pussiinsa, tarjouksessa kun olivat. Tuli jokunen ylimääräinenkin tahi väärän värinen, ne hän poisti kauhasta sormin takaisin laatikkoon. Hän nyt vain hetki aikaisemmin oli aivastanut kouraansa, sen jälkeen kaiveli kutiavaa nokkaansa leipähyllyn kulmilla, jossa hän likisteli tuoreustakuun varmistaakseen leipäpusseja napakalla pihtiotteella.  
Siinä sitä siirrettiin influenssaa paikasta A paikkaan B... tai jotain muuta. Räkäiset sormet kuitenkin. 

Pitäisi jättää katsomatta tällaiset ympäristöilmiöt. Eipä tulisi olooni kupruja. 

... ja sitten kirpputorin kautta kotiin.