Mustat silmät, yötä tummemmat...

Juhannus on sitten juhlittu, siellä sekä täällä. Meillä kekkerit pitivät kiireisenä tämän upean sään salliessa, kiitos kaikenlaisen ulkona suoritettavan toiminnan. Juhlatilan neliöt riittivät mainiosti, olihan vain taivas kattona! Ylioppilas tuli siis juhlittua, samoin kaikki muutkin merkittävät saavutukset mainittiin kiitoksella. 

Ennen juhannusta kävin hoitokodilla katsomassa äitiä. Eipä hänestä enää ole juhlimaan kanssamme. Turvallisin ja paras vaihtoehto muistisairaalle on pitää hänet tutuissa nurkissa. Sen opimme joulusta. 

Siinä sitä sitten istuimme sängynlaidalla, kaksi sukupolvea vierekkäin,  herra Alzheimer välissämme. Paljon ilmeisesti keskustelimme tapahtuneesta, äiti omin sanoin, minä yritin muuten ihmetellä. Mies istui kauempana ja katsoi touhua välillä hymyssä suin - välillä silmät suurina, kulmat koholla. Taisi olla tyttöjen juttuja silloin...? 

Äiti oli edellispäivänä kuulemma löytynyt yhteisistä tiloista lattialta kaatuneena. Oli naksauttanut silmäkulmansa jonnekin - kaatumistahan ei ollut kukaan nähnyt. Eipä niin, asukkaat, jotkaa siinä tilassa oleilevat, eivät ihmettelisi troijan hevosenkaan saapumista, saati osaisi kertoa jonkun kaatumisesta. Hoitajat he kolme kyseisessä vuorossa, yksi keittiössä ruokia valmistelemassa ja kaksi muuta hoitotoimissa asukkaiden huoneissa. Yleisissä tiloissa ei siis ollut ketään valvomassa levottomia ja huonosti liikkuvia vanhuksia. 

Nyt oli sitten muorilla silmä mustana jo ennen juhannusta. Hoitaja iloitsi, että onneksi oli lonkkahousut "ei sattunut pahemmin" . No, joo, ei mene lonkka ja pää onkin jo menetetty...
Vilauttivat G-tuoliin istuttamista "oman turvallisuuden" vuoksi- enpä suostu. Se on taas yhden taidon vähentämistä ja suora linkki sängynpohjalle. 

Sellaista se vanhuus siellä.

Meillä sitten valmistauduttiin tapaamaan sukua ja viettämään suven juhlaa. 

Laitoin juhlan kunniaksi vanhat punaiset joulupallot sipulikoriin ja kylläpä oli loistetta vihreässä viitametsässä! Räkättirastasperhe hieman kummeksui loistetta... meillä rastaat saavat pesiä täällä vapaasti. Luin jostakin, että putsaavat evääkseen kotiloita, joten "talonmieheksi" pääsevät. Marjapensaita rasittavat toki, mutta ainakin viime vuonna marjasaalis tuli jaettua meidän ja heidän välillä varsin mallikkaasti. Tässä metsikössämme on mustarastaita ja kulorastaskin Voin kertoa, että laulanta on kuin ulkomaila konsanaan. Kukkapenkin etureunat olen kylvänyt persiljaa, on muuten hieno reunakasvi ja ilmestyy ensi vuonnakin paikalle. Kuva-alueella on muuten seitsemän (7) kärhöä. 

Olipa aivan pakko ostaa lisää ruusuja paleltuneiden tilalle. kolme ylöskaivamaani osoittautuivatkin myöhäisherännäiseksi, silmuja oli pienesti. Pääsivät "vauvalaan" vahvistumaan. Tästä sitten pitäisi kehittyä suurikukkaiset keltaruusut. Aivan, keltaruusut. Minä olen tulossa vanhaksi päästän tontille keltaisia kukkia. Sellaista tämä ikääntyminen on, sallivuus kasvaa. (Hehheh!)

Kevään ensimmäinen amppeliorvokkini koki uuden elämän, kun leikkasin sen "alas". Nyt on vahvistumassa ja kukkii hienosti. Tekevät mitä tahansa, ettei komposti kutsuisi. 
Sanavalmis toisluokkalainen ilahdutti erilaisin repliikein meitä kolme päivää. Samainen kaverihan oppi meillä aikoinaan käymään puskapissalla... taas tuli uutta opittavaa kun hän suoritti "imurikurssia". eli aikuisten lähellä pysytellessä saattoi oppia joitain uusia sanontoja. Hyvämuistisena hän sitten imuroi itseensä kaiken kuulemansa. Poisoppimista on sitten kotona luvassa. 
Toista oli ennen, liian vähän leluja ja ikkunat mettään päin. Opi siinä sitten. 
Mikäli sitten oppi, ei kuitenkaan sivistynyt. (jos ei nytkään)

"Hyvästi järki - huomenna tavataan!"

... vai tavataanko?

Otsikon mukaista repliikkiä käyttivät taannoin tv:ssä esiintyneet ukrainan babuskat. Vanhat muorit nappailivat pontikkaa eloaan keventämään.He tosin näyttivät aineesta selviytyvän, vieressä tikitti toimittajan säteilymittari mittaamassa muuta terveyteen vaikuttavaa.  

Juhannus lähestyy ja sen myötä kansa siirtyy viettämään keskikesän juhlaa - osa edelleen sepalukset auki keskellä ulappaa. Peikkojuoma antaa uskoa pienemmällekin mieshiirulaiselle uimamaisterin kyvyistä tai kuikan sukuun kuulumisesta. En nimittäin ole kuullut naisten kuolleen housut nilkoissa laidan yli pyllistellessä... 

Radiossa uutisoitiin jonkinasteisesta kokeesta, jossa alkoholin juomisen jälkeen uitiin tietty matka vaatteissa ja jotain muutakin suoritetta oli. Tällä piti testattaman sitä muuttuvaa uskoa omiin kykyihin "uida sille seuraavalle kivelle", jonne ei kait sitten ikinä päästä. Kait sitä asian vaatimaa näkyvyyttäkin saadaan tämän kautta? Mielestäni kyllä nuo edellisvuosien juhannustilastot toimisivat empiirisenä materiaalina mielestäni aika hyvin ilman uusia ponnistuksia. 

Täällä meidän vesillämme näkyy tietynlainen sukupolvenvaihdos tai mökkien vuokraamisen myötä tulleiden vauhtiveikkojen veneily. Nyt pitää päästä paikasta toiseen vikkelään. Hidasteina on toisinaan mummot sekä papat soutuveneillään.Kalaverkot ja katiskatkin ovat väylällä, näille menijöillehän ei tunnu mitään kertovan verkkomerkkien sijoittelu - siitä vaan! Jos poliisien määrä on kaduilla sekä maanteillä vähentynyt, siihen verrattuna valvonta vesillä aivan olematonta. Sanonta, mikään ei ole niin kade kuin kalamies pitää kutinsa. Porukkaa on, jotka käyvät toisten verkoilla,  varsinkin rapuaikaan saalistavat toisten merroilla. 

Juhannus lähestyy, meille se on ilon ja ylpeydenkin juhla. Ensimmäisen lapsenlapsemme lakkiaisia juhlitaan oikein urakalla - tosin pienellä viiveellä,  varsin mallikkaan tuloksen myötä.  Nämä nykyperheet kun on usein jaettu kahteen osaan, vietetään juhliakin hieman erimuotoisesti. Vaan haittaaks´se? 

Hieman mummina tuppaa tämä järkikulta taas haparoitumaan, vastaanhan tarjoilujen tekemisistä ja juhlien muusta organisoinnista. Kolmisenkymentä vierasta näissä nurkissa ja juhannuksen sää on varmaankin mitä ikinä! Toivotaan parasta, mutta varaudunpa jälleen kerran kaikkein pahimpaan säävaihtoehtoon. Se tietää kyllä ukkihenkilölle kaikenlaisten viritysten rakentelua. Onneksi hän on kätevä isäntä. Pihalle on ilmestynyt kuorma kestopuuta, siitä hän on nyt nikkaroimassa ulos pitkää yhdenmittaista pitopöytää, palataan siihen myöhemmin.  

Vuosien takaista järjenmenettämistäkin voisi tässä muistella. Siinä ei nyt ollut pontikalla syynsä... vaan tämän ensimmäisen lapsenlapsen syntymä. Mies tuskastui kohkaamiseeni ja koetti muistutella kenen se lapsi nyt oikein on. "Eikä se nyt mitään pitäisi muuttaa"... sitten yllätinkin miehen konttaamasta kravatti polvien välissä maata viistäen pienen prinsessan perässä - olohuone-eteinen-keittiö-olohuone.... Ei sitten mikään ole muuttunut, ainahan sinä noin olet konttaillut??  Ei siinä oikein muuta voinut kuin todeta järjentason sumentuneen - molemmilla. Se toinen kerta isovanhemmuutta ei ollut yhtään parempi, vaikka "kokemusta jo oli".

Tähän teemaan ikäänkuin sopien - olettekos jo muistaneet tehdä perhosillenne baarin?
Säät ovat jälleen lämpenemässä ainakin joksikin aikaa. Kokeilkaa ja saatte tontillenne eloa!

Jokamies ja jokanainen

Mitä sitä oikein saa tehdä toisen mailla liikkuessaan? 
Näin kesäisin tulee mieleen omat nuoruudenaikaiset telttailut, sen oikean rannan etsintä juhannukseksi ja kaikenlaisen leiriroinan vieminen paikoilleen.
Muistanpa, kuinka lähisaaren erakko sanoi aikoinaan meistä, että "vain piironki puuttuu"... ilmeisesti hän tarkoitti sitä tavaramäärää, jota me kuvittelimme tarvitsemamme jussinvietossa. Toki sen aikuiset retkivarusteeetkin Sopu-telttoineen olivat järeämpää kalustoa kuin nykyiset vermeet. Mutta ihanaahan se oli - ainakin hyvällä säällä. Me, vellihousuja kun olimme, kysyimme joka vuosi luvan maastoutumiseen "saarellemme". Sitä luvanpyyntiä ei taideta nykyisin enää harrastaa...

Tässäpä oli Fingerporillinen maaseudusta...

Mutta kuuntelinpa taas kerran ihmeissäni uutisointia Keski-Suomesta. Sieltä on lähtöisin jonkinlainen muoti-ilmiö, jossa bongataan vanhoja autioituneita taloja. Tiedot ovat jaossa sosiaalisessa mediassa, etenkin näistä taloista saatu hyötytavara. Sisustusta harrastaville talonryöstäjille ovat kelvanneet ovet, ikkunat ja lattialankutkin! Kuvissa vilisi niitä "ihania vanhanaikaisia sähkösydeemeitäkin"... puhumattakaan, että piirongit sisältöineen ja kiikkustuolit lähtevät matkaan mukaan. Jesses tätä aikaa!

Nämä muotitietoiset sisustajat ovat löytäneet näköjään paikan, josta voi vapaasti noutaa tarvitsemiaan asioita. Eikä maksa mitään. On saatu se ihana vanha ovi pöydäksi, joka on "kaikilla".  
Mitä sanoo perikunta, jos joskus paikalle tulevat? Tähän asti on kivitetty ikkunat, revitty seinät, ovet ja kaikki mikä irtoaa pitkin tonttia, nyt viedään "tarpeeseen". On siinä mulla fiksuja sisustajia!

Eipä silti. Jokunen vuosi takaperin kuuntelin erästä akateemista mökkiläispariskuntaa tästä oravapitäjästä. He olivat kertomansa mukaan löytäneet valtavan hienoja kasveja sellaisten talojen pihoilta, jotka eivät kuulu kellekään. Aivan oikein luitte, on olemassa taloja, joita ei kukaan omista.

 Tästä pariskunnasta vielä sen verran, että rouva sytkytti pyörällä edellä tahdin sekä katsastettavan tontin määrittelyn vuoksi ja herra Helmer polki perässä - kuten aina. Rouvan likinäköisyyden vuoksi heillä oli kerran tiukka tilanne. Polkaisivat rouvan johdolla eräälle pihalle ämpärit sekä kuokat kolisten. Siellä vaan olikin rippilapsen juhlaväki pihalla ja siinä sitten selittelynmakua piisasi. Selkä edellä poistuivat... palatakseen. 

Tätä "jokamiehen oikeutta" voisi vielä jotenkin ottaa keskusteluun. Ymmärretäänkö pihapiirin ja luonnontilan eroa, missä saan olla - missä en. Saako naapurin tontille rakentaa?
Mutta, että lattialaudatkin mökeistä - eipä ole ahneudella rajoja. 
Nämä ovat takuulla niitä ihmisiä, jotka kuppaavat työpaikoiltakin kaikki mikä irtoaa: muovipussit, liikelahjat, kuminauhalenksut, klemmarit ja viimeiseksi vessapaperia käden ympäri rullaten - kuten eräs vanhapiika pankkineiti aikoinaan. 

... ja tässä kasvaa eka erä perunaa vain meille kahdelle. 

Virpin villiyrtit

Eilen sitten opin katsomaan metsäistä puutarhaani aivan uusin silmin. Tähän astisesti olen suorittanut vain sitä kuuluisaa kolmen K:n sääntöä: karsin, kitken, kerään...
Sain jälleen sellaisen informaatioannoksen ettei paremmasta väliä.

Minähän olen itseasiassa erittäin varakas nainen! Jesses!!! 
No, jutussa on vain yksi mutta - pitäisi saada muutettua omaisuus rahaksi. Siinäpä vielä pulma. Varakkuuteni on tuolla tonttini itäsiivessä, pellonlaitaan rajoittuen, vuohenputkea, villivatukkoa ja nokkosta. Siellä sitä aarretta olisi 300 euroa per kilo, mikäli hinnat pysyvät samoina kuin kaupoissa.  Pikkiriikkisen annoksenkin voisin järjestää, villivatukan lehtiä 25 grammaa ja hinta sama kuin uutisessa, 7,5 euroa. Mutta takuulla pyyntituoretta. 
Nythän nousi tontin arvo oikein aimo laakin. (Aivan kuten ennen vanhaan Lada, uudet renkaat tuplasivat auton arvon...)

Ketunleipääkin olisi tarjolla, harvinaisuutensa johdosta 500 euroa kilo. 

                               Itsepoimittuna huomattavasti edullisemmin. 

Kummallista, miten nämä "muotijutut" menevätkin. 

Eipä silti, vuosikymmeniä sitten ostin karjalaismiehelleni teen korvikkeeksi aito-saksalaista kuivattua vadelmanlehteä. Jospa ukkokulta siitä vaihteeksi hauduttelisi itselleen tsaikkaa. Vaan mitä teki tämä mies! Suivaantui. Suivaantui niin maan perkuleesti. Hänhän ei mitään teollisuusalueelta peräisin olevia vihdanpesuvesiä ala litkimään ja annapa olla viimeinen kerta. Tuli muuten niin selvästi, etten ole toiste asiaa yrittänyt. 
Mutta nokkoskeittoa tein. Se sopi pirtaan. 

Tässä töröttää hankkimani viiniköynnökset. Vähän vielä aikaa kuluu, ennenkuin pääsen lekottelemaan viinirypäleitten alle divaanilleni. Divaanikin on jo valmiina, varjostavan köynnöksen kasvua vaan malttamattomasti odottelen.
Pitäisikö ostaa jo varoksi kylpytynnyri kun sitten aikanaan poljemme rypäleet viiniä varten??

Mutta niitä villiyrttejä täältä saa edullisesti ja voin pitää kurssinkin niiden käytöstä. "Sehän se vasta oppinut on, joka on itseoppinut. Muut ovat opetettuja." 

                       Tervetuloa ainutlaatuiselle yrttiretkelle, takuulla yllätyt. 

Terveisiä ihan pihalta!

Tämä uuden elämäni aika aprillipäivästä tähän päivään on ollut aika huikea jakso! En tiedä, miten asia näkyy toisen silmin, mutta minulla on vähän samanlainen olo kuin olisi päässyt "laitumille"! Vähän hyppyyttääkin sekä hymyilyttää...!

Tiluksien tarkastelua on harrastettu ja saman totean minkä lehdessä ollut asiantuntijakin. Talvi oli kova kasveille. Menetin puolet ruusuistani (pensaille ei käynyt mitään) ja muutamat kärhöt jurnuttavat. Saattaa olla, että pitävät muodikkaan välivuoden. Punalehtiruusun pieniä taimia on runsaasti, jos joku haluaa - täältä saa!
Jotain muutakin aina talvessa tapahtuu, mutta kompensoin sitä aika vikkelään uusien taimien ostolla.

Tässä on kuva risuaidasta, joka valmistui hiljattain. Sen päällä kukkii tällä hetkellä virkeä vaaleanpunainen alppikärhö. Toisesta suunnasta on tulossa köynnöshortensia pikku hiljaa...
Kuusista tehty aita paistaa vielä niin valkeana, pitänee käydä sivelemässä siihen vaikka kuravettä tummentimeksi. 
Tämä minun "pikku-Mustilani" on ollut hyvää kuntoilua ja käden jälki näkyy aikamoisen pian. Puolison kulmat ovat kyllä aika korkealla, paljonko vielä laajennan pihapiiriä!

                                         ... ja Ellan esikot avasivat kauden.


Kasvimaatakin olen laitellut, nyt on aikaa kupsuttaa sellaisiakin. Tein tuonne takapihalle kurkkupenkin ja harmittelin aina kastellessa kuinka vesi valuu minne sattuu. Mutta sitten, HAA! Keksin leikata isosta muoviruukuista pohjat pois, tein siis kaulukset kurkuille.

Nyt vesi osuu sinne mihin pitääkin... (systeri tosin ihmetteli postissa saatua kuvaa, miksi olen istuttanut kurkut purkkeineen. Luettuaan viestin asia selvisi ja minun mielenhäiriöni mitätöitiin)

Olen tökkinyt mustaviinimarjan kevätleikkauksesta tulleet oksat vuosittain suoraan maahan ja tehnyt meille ojanvarteen pensasaitaa. Tässä pätkä malliksi. Tuoksuu hyvältä ja marjojakin jo tulee vanhempiin oksiin. 

Sitten vielä, kesän ehdottomaksi inhokkilauluksi olen äänestänyt aivan omatoimisesti karmean kollotuksen "Hoida puu ja unohda muu"...  Ammuvainaan nuotti ja sisältö on suoraan sieltä. Armoa, herrat musiikin valitsijat - radiota kuuntelisin muuten niin mielelläni!

" Kyllä minä niin mieleni pahoitin"...

... eilen iltaisista kymppiuutisista nimittäin.

Päiväni oli ollut muuten aivan ihana. Enkä tarkoita yksistään säätä. Näin mm. sudenkorennon pujottelun toukka-asustaan oikeaksi korennoksi. Siipien kuivatukset sekä lennon rantavesien yllä. Toinen korento puolestaan joutui muurahaisten päivälliseksi - sitä en nyt välttämättä olisi halunnut nähdä. 

Pitkä päivä ulkona, kaikenlaista hommaa ja sitten välillä ei mitään hommaa. Kahlasin siitepölyisen rannan ohi kohti ulappaa ja järvivesi tuntui aivan ihanalta. 
Kymppiuutisten aikaan istuin tukevasti jo tuolissani, uteliaana mitä maailmalle kuuluukaan.

Kesänviettouutisointi lapsiperheissä takertui minuun ensiksi. Heillä joilla ei ole varaa kaikkeen mahdolliseen tarjontaan, miten tarjota lomaelämyksiä. Miten kesä sujuu, kun päivittäinen ruokakin jää pois? Ei ole varaa mökkeillä, eikä muutenkaan poistua kodin ulkopuolelle huvipuistoihin tai muihin vastaaviin tapahtumapaikkoihin. 
Ohjelmassa haastateltiin pääkaupunkiseudun vapaaehtoistyön vetäjää, joka kertoi hankkeesta saada pääsylippuja sun muuta edelleen jaettavaksi tarvitsijoille. Koko maamme alueella tarvitsijoita olisi kuulemma 900 000!! 
Mitä tämä porukka sitten muistelee kun opettajat kyselevät mitäs teillä kesällä puuhattiin? Missä lomaa vietettiin... vai vietettiinkö?? Se, mikä toisille on kesässä itsestään selvyys, voi toisille olla utopiaa. 

Mummina minulle tuli kurja olo. Miten toivoisinkaan, että lapsilla olisi jotain ihanaa kesätekemistä, tai edes se ateria. Kaikilla ei ole mummulaa, kuten minulla oli aikoinaan. Olisipa edes käyntejä uimahalleissa tai erilaisissa tapahtumissa. 

Heti perään pläjähti seuraava uutinen, josta kuppini kaatuikin. Stadin suvivirsi- tapahtuma. 
Suuri joukko oli kokoontunut veisaamaan virsiä. Suvivirren voimalla tuotto menisi Etelä-Sudanin koulujen rakennuttamiseen, vihkojen hankintaan ja laadukkaan opetuksen järjestämiseen. Voi Isä meitä. 
Toki tiedostan, että kyse on kirkon ulkomaan avun toiminnasta, mutta tässä se nähdään: omassa valtakunnassammekin olisi vielä korjattavaa paljon. Vaan ei, vaikka kivensilmästä etsitään maailmalta kohde, jonne rahoja lykitään. Kyllä niitä siellä riittää. 
Siihen johtotulokseen olen tässä tullut, että taitaapa olla hienompaa auttaa ulkomaalla olevaa kohdetta kuin laittaa oman maan epäkohtaa järjestykseen. 
Kyllä minä niin mieleni pahoitin tästä. 

Toivon todella, että avustusjärjestö saisi mahdollisimman paljon huvipuistolippuja sun muuta jaettavaa kerrostaloissa kesää viettäville lapsille jaettavaksi. Tai edes sitä ruokaa. Toimintaa voisi laajentaa muihinkin alueisiin, koska kyse on 900 000 tarvitsijasta.