Ilo pintaan!

Millaiset asiat tuottavat iloa? Mistä hyvä mieli syntyy? 
No, siitä on hyvä mieli ettei ole paha mieli... näinhän sitä joku joskus lohkaisi.

                               Tämän hymyn nähdessään tulee pakostikin iloiseksi. 

Eilen ilostuin kanttarellisaaliistani ja oitis perään mustista torvisienistä.  Syksyisen metsän tuoksu on vallan ihana, haikeutta luopua kesästä siinä mukana. Vaan sieltähän se uusi kesä sitten aikanaan tulee, kunhan maltamme odotella. On tullut nimittäin joka vuosi. 
Mikä valtava määrä metsissä onkaan meille syötäväksi kelpaavaa tavaraa! Marjoja ja sieniä, puhdasta ja aitoa suomalaista. Eipä ole lisäaineita, pari toukkaa nyt kuitenkin ja hirvikärpäsiä - vaan ei ota hengen päälle nekään. 


Lemmikki tuo iloa koko sakille ja tämä setti, "Leenu, Liinu ja Tiinu"  oikein roppakaupalla.

Tässä neitoset jakavat vuoroja kuka pääsee lähimmäksi emäntää. Kolmantena oleva on selkeästi harmissaan. Mutta iloa on luvassa hänellekin, kyllä se halivuoro tulee ajallaan. 

,

Espanjalainen vesikoira Luna pääsi isäntänsä kanssa kokemaan matkailun iloa. Luna istutettiin vanhaan pärekoppaan ja matka alkoi. Hauho-Hämeenlinna-Hauho. Kävivät anoppia moikkaamassa. Matkaa taittui ainakin 80 km tällä vanhalla munamankelilla, joten ei aivan onnetoinen mies ollut pyöränsarvissa kiinni. 
Monenkertaista iloa: meille tästä ideasta, anopille vierailijoista, Lunalle vauhdin hurmasta ja Joselle kunnon kasvusta. JEE!  
(Mutta kyllä joku taisi silmänsä nyrjäyttää kymppitiellä nähdessään tämän koirankuljetuksen...) 
Eikä Lunaa voinut jättää espanjankotiin, joten saimme ilostua hänestä koko vierailun ajan. 

Naakka-herra oli varsin hupaisa näky seuratessaan ohikulkevia... lintuna niin pieni, mutta suuri ego auttoi alueen hallintaa.  

Iloita voi näistä luonnon ja elinympäristön pienistä ihmeistä...

Oikeissa töissä

Kävin viikottaisella käynnilläni hoitokodissa. 

Äiti oli valovuosien päässä rollaattoristaan, nukkui kahdenistuttavalla sohvalla kippurassa. Hoitohenkilökuntaa ei mailla-halmeilla. Muorin unta vaali vastapäisessä nojatuolissa onnellinen höppänä, jonka raportin mukaan tässä on vietetty mukavaa yhteistä hetkeä. Muualla ei sitten näkynyt silmänvalkuaisiakaan kenestäkään. Henkilökuntaa tuli paikalle noin puolen tunnin sisään saapumisestamme ja jäätelöt sulivat hiljaksiin kassissa. 
Käynnit ovat jokseenkin ahdistavia. Se askeettisuus, joka tilassa vallitsee ei tarjoa mitään silmälle sopivaa virikettä. Kaikki on riisuttu pois tuon höppänän valvojan höppänän aviomiehen takia. Ukkokultansa kun purkaa sekunnissa kaiken irtoavan ja irtoaahan ne tiukimminkin kiinni olevat jutut - näköjään. 
Siinä se äiti makoili, jalassaan täysin vieraan ihmisen housut, joiden lahkeetkin olivat lyhyyttään puolitangossa. Yökkö ei kuulemma välitä pyykkiä jakaessaan, mikä minnekin kaappiin tulee. Ei näytä pukijakaan välittävän mitä kellekin pukee. Persjalkaisen miehen housut äidilläni.  Voi voi...

Vähän olen tehnyt puhdetöitäkin... on niin mukavia juttuja nämäkin. 

Ruska-aika lähestyy...kuten muotikuva näyttää.

... mutta sitä ennen olimme oikeissa töissä.

Tontilta kaadettiin yhteensä viisi yli kolmen vuosikymmenen kasvanutta kuusta. Meidän kahden tehtäväksi jäi näitten oksien rahtaaminen metsäporukan poisvientiä odottamaan. Siinä sitä ähkyttiin yli kolme tuntia, mutta saimmepa tontit siistiksi. Osa puista jouduttiin nimittäin kaatamaan osin naapurin puolelle, joten siivosimme laajempaakin aluetta. Jestas! Kyllä ihmisessä on paljon piilolihaksia, jotka kipeytyvät näköjään aivan omia aikojaan. Ei tarvittu tuutulauluja illalla. Mitä nyt vaihdoimme kuulumisia, jotta mikäs paikka sulla on kipeänä. 

Laiska taas töitään lukee...

Tämä kantokin on kuin luonnon taideteos! Katsokaa vuosikasvua... ja kaadetun kuusen tuoksu oli mahtava!!

Muuttaessamme tontille tytär laitteli ekana vappuna suihkutettavaa serpentiiniä latvaan, nyt latva oli "taivaissa" oravan pesänkannattimena. 

Rauli-myrsky myllersi täällä eilen ja hieman mietitytti kun sähköt olivat yli kolme tuntia pois mikä meitä odottaisi pakastimissa. Kuinka sitä sähköä sitten tarvitseekaan kun sitä ei ole saatavilla! Voi herttinen, mikä kahvintarve!! ... eikä voi tiskatakaan, ei tule vettä... ei tule vessaankaan - ja tuntui kuin hätä tulisi just.. Ei voi juodakaan... ja heti alkoi janottamaan. 

Suurin murhe oli varmaan tuolla mutkan takana maajussin tilalla. Mutta pienet murheetkin ovat murheita.  

"Monen mielen on aurinko pilannut, kun on sadetta ollut luvassa."

                                                                    

Hyacinth ja Richard

Mussukkamme muutti ja se herätti minulle omat muistot asumisestamme- tietenkin. 
Se eka muutto olikin suoraan tämän elämäni miehen luo. En asunut mitään villejä yksinelovuosia sitä ennen...

No, asuntohan sitä piti saada ja silloinen aika suosi nuorille pareille edullisia (lue: halpoja) muotoja omakotitalojen itäsiivissä, yläkerran huoneissa tai pihamökeissä. Me kaksi tuulenhuuhtomaa saimme oman pesämme vinttihuoneista.Lakimies syynäsi kelvollisuutemme ennenkuin antoi osoitteen, että voimme mennä näytille mahdollisina vuokralaisina. Pelottavaa. 

Taloa hallinnoiva pariskunta oli jo varttuneempaa väkeä, työelämässä vielä. Rouvalla oli kestopermanenttikiharat. Sellaiset kovannäköiset kiehkurat, jotka varmasti keskiyölläkin olivat timmissä kunnossa. Pistävä katse oli korostettu mustalla rajauksella. Herra näytti lupsakalta pystyynnostetulta koiralta, pikkuisen kuolaa suupielessä. Katse kiinnitetty aina polviini, harvemmin silmiin. 

Sitten heillä oli koira, Hector. Nugaanruskea mäyräkoira, joka paisui paisumistaan. Lyllersi pihalla ja pyrki vintinrappusiin tullakseen meille kyläilemään. Ei vaan päässyt. Kroppa painoi ja heppi juuttui rapunreunaan. Siellä se sitten uikutti, olisi pitänyt kantaa ylös. Emme kantaneet. Sen jälkeen perässä olisi tullut Richard odottelemaan mahdollista viinitilkkaa... ja Hyacinth olisi raivostunut. (Richard tiesi viineistämme, koska kotimme "ratsattiin" säännöllisesti maalla viettämiemme viikonloppujen aikana)

Pariskunnalla oli pari lastakin, mutta kun he olivat niin sivistyneitä ja hyvissä ammateissa, ei niistä sitten sen enempää. 

Mutta ennenkuin näin pitkällä olimme, oli tarkan syynin aika. Mehän olimme vihkimätön pari - silloin. Asunto ensin ja sitten vihille, ei oikein Hyacinthille sopinut. "Mitä tästä nyt naapuritkin sanovat kun meillä asuu vihkimätön pari!" 
Richard näki meissä (polviani tuijotellen) potentiaalisen hyvän vuokralaisparin ja suositti emännälleen, jotta otetaan nuo. Hän jatkoi tuijotteluaan ja kummallista "ilmestymistään" kaikenlaisille tarkastuskäynneille. Ainahan sitä patterit jotain huoltoa vaativat. Ja minä kävin suihkussa vain mieheni kotona ollessa...

Siellä me sitten olimme, pari kuukautta vihkimättäkin. Häät olivat ja menivät. viikottaisen kyselytunnin ("koskas ne häät pidetään?") siirryttyä juhannuksesta johtuen pääsimmekin samannimisiksi alakerran väeltä salaa. 
Sitten Hyacinth alkoikin perätä mahdollista raskautta ja sitä, ettei lapsia nyt kovin montaa niihin tiloihin. He eivät kestä meteliä, eikä vaunuja sitten saa ainakaan laittaa etupihan puoleiseen eteiseen, josta ne näkyvät kadulle. 
Onhan se hyvä antaa ohjeita hyvissä ajoin ennenkuin tapahtuu jotain peruuttamatonta. 

Voi tätä Hyacinthia! Hänellä oli tarve olla paljon ammattiaan ja työtään hienompi. Naapurustosta yksi rouva sanoi poismuuttomme nähdessään, että olimme siinä pisimpään viihtyneet. Viihtymisestä nyt tiedä, liekö löysäpäisyys ja rahattomuus apuna?

TV:ssä pyörivää sarjaa katsoessani hoksasin silloisen vuokraemäntämme olevan ilmetty Hyacinth, Richard vain vähän sinnepäin. Käytökseltään enemmänkin Benny Hill. 

Piru merrassa

... tai ainakin kävi siellä. 
Nimittäin meillä sitten kävi tämän kesäkauden päätteksi rapuvaras. 
Oli pirulainen tyhjentänyt rapusumpustamme satakunta rapua. Tänään olisi pitänyt keitellä eka satsi tuleviin kekkereihin. Vain tillintupsut on, eipä muuta keitettävää. 
Perkule, en paremmin sano. Miehen puheita en tähän edes viitsi kirjailla, olipa sen verran tulikivenkatkua matkassa. Mikä työ meni häneltä hukkaan!! Mitä toivoisin rapuvarkaalle? Iskeköön karmea rapurutto -piip- niin. 

On se niin harmillista tuo kalastus muutenkin. Ainakin näilä vesillä on paljon luvattomia pyydyksiä, koetaan toisten luvalliset ja jopa viedään mm. näitä rapumertoja. Ei ole ilmaisia nekään, joten kyllä miehen harrastukselle hintaa syntyy. Harmillistahan tuossa on se, että suunnitellut kekkerit ovat sitten jotain muuta... ellei onni suosi ja saada uutta saalista pikaiesti. Teettääpä lisätyötä ja sumppu siirretään rannasta uuteen jemma-nimiseen paikkaan. Eipä hommat vähene, mutta... sitä valvontaa toivoisin lisää. Kalastuksenvalvojillekin toivoin jonkin riesan osakseen, eivät ole koskaan mitään valvomassa. 

 Pitänee lisätä tontilla vartiointia...

Niin ja ensimmäinen lapsenlapsi muuttaa viiden tunnin ajomatkan päähän opiskelukaupunkiinsa. Osaa olla outo olo mummihenkilöllä. 
Vastahan se tuossa rantakivellä istuskeli ja ehdotti, jospa tekisimme kuralöllöä. Minulla kun oli siipi maassa työjuttujen takia. Hän opasti, että kuralöllö auttaa. Auttoikin, tuli muuta mietittävää. 
Auttaisikohan minua nyt kuralöllö??

Tämä pitkäkestoinen vesisade rapuharmeineen on saanut taas matkailukärpäsiä pörräämään ympärille... maailmalla lehmätkin ovat niin erilaisia kuin täällä neljän oravan mailla. 

Obitsu ja Pullip

No niin! Enpä sitten ole alkanutkaan kielillä puhumaan. 

Minulle siunaantui uusi harrastus nuorison myötä. Näiden suurisilmäisten ihanien nukkeneitojen neuleasuja olen tehnyt mennen tullen ja siinä välissä.

Nuorempi meistä taiteilee nuo mekot, sukkahousut ja puserot... apuvälineinä tarvitaan jopa syömäpuikkoa, jotta puntti saadaan käännettyä. Nakkisormeksihan minäkin itseni tunnen. Mutta, nämä kutomukset kun valmistuvat niin sukkelaan. Elämäni pienimmät villasukatkin kudoin hiljattain...hauholaismaisema sai kuulla taas muutaman konsonantin... on se vaan näppäryyttä vaativa laji, kun jalkaterä on 2,3 cm...sormia sekä puikkoja oli jokseenkin liikaa onhan tekniikka miniatyyrin tekoon vielä nupuillaan. 

Nukenvaatteiden teosta onkin kulunut aikaa. Eipä ole ollut tarvettakaan asialle. Mutta näyttääpä siltä, että koskaan ei tiedä mitä sitä tulee tekemään...

Eikös olekin lutusia?

Tädin luona kylässä

Aikoinaan kiersi koululaisvitsi, jossa opettajan antaman ohjeen mukaan piti kirjoitettaman aine "Tädin luona kylässä".

Pieni poika kirjoitti yks´kantaan: Täti ei ollut kotona. Se oli sitten siinä.Mitäpä siitä lurisemaan pidempään, asia tuli selväksi. Ei vaan täyttänyt kriteereitä muuten.

Tämä juttu tuli mieleeni kuunnellessani uutisia naapurimaasta, jossa herra Pee ei taaskaan ollut paikalla kun kutsuttu vieras tuli sovitulle ajalle. Odotella piti. 

Entäs jos. Entäpä, jos minut kutsuttaisiin joskuksen vuonna jonain päivänä klo 13.00 tapaamaan Tärkeää Henkilöä, Herra Peetä. 
Istuisimpa siellä odotusolohuoneessa kippurajalkaisella silkkiverhoilulla (ja epämukavalla) tuolilla, ympärilläni häärisi kaikenlaisia tärkeitä adjutantteja, mitä lie. Ei kuulu ei näy kutsujaa. Kukaan ei pahoittele odottelemista. 

Ainakin akateemisen vartin istuttuani, nousisin ylös, verryttelisin koipiani. "Tässäpä tämä sitten, tulen paremmalla ajalla uudestaan".

Mitä sitten tapahtuisi? Ilmestyisikö herra Pee korkeitten krumeluuriovien takaa ja sanoisi: "älä ny tee tästä numeroo"... taputtaisi olkapäälle sanoen, että turautetaanpas nyt teetä ja jutellaan, mulla on tällainen hassu tapa vaan syntyny... 

Vai?? Repeäisikö lehdistö! Joutuisivatko kirjeenvaihtajat kotomaassaan koville, mitä tästä on pääteltävissä? ...ettei vaan selkkausta olisi luvassa!

Toisaalta, voisinhan mennä jo valmiiksi puolisen tuntia myöhemmin, ikäänkuin vastalahjana, en korostaisi isäntäni myöhästelytaipumusta. 
On se vaan veijari, se Herra Pee. 

Tuli minulle vielä muutakin tässä mieleeni. Odottelusta nimittäin nämä stressaavat tilanteet. Parhainta, stressitöntä aikaa oli työssä kuulemma aamusella. aamuhommat selvitetty, muksut tarhassa ja koulussa. Itsellä turvallinen paikka työpisteellä. Tutkittua tietoa on tämän päivän uutisoinnin mukaan sekin, että viikon stressipiste on lauantaisin klo 14. Kestää tunnin verran. 
Toimittaja tuossa pohti kovin mikä sen aiheuttaisi. Suosittelen päiväunia siihen paikkaan. mitä sitä itseään kiusaamaan ja moista miettimään. Stressihän siitä tulee. 

... ja köyhän paras huvitus on vilkas mielikuvitus. 

Vähän onnellinen

Meilläpä oli vilinää ja vilskettä viikonloppuna. Kolme käppänä-neitoa piti meidät pirteinä, eipä ollut (meillä) nivelissä vikaa kun meitä ulkoilutettiin.
Nämä hyvätapaiset neitokaiset eivät kotonaan ole saaneet mitään ylimäääräistä herkkua osakseen, joten meillä olleen kyläilytouhun myötä heidänkin suuhunsa tipahti jossain kohdin joku makupala... ja siitähän seuraa oppiminen.

Tämä herkeämätön "kauniit ja rohkeat"-tuijotus oli hellyyttävää... ja isovanhempien luonahan aina on eri säännöt.

Ukkipa oli rohkea, otti kolme koiraa naruihin ja vei heitä uuden pihapiirin tutustumiiskierrokselle sillä aikaa kun naisväki kiersi antiikkimarkkinoita. Olisinpa ollut "kärpäsenä katossa" kun ulkoilu tapahtui!! Kaikesta päätellen koirat olivat ulkoiluttanneet ukkia, eikä ...

Tapahtumia oli taas meille naisväelle mukavasti: viimeinen toripäivä, avoimet pihat vanhalla raitilla sekä Vitsiälässä keräilyn huumaa- messut. Viime mainittu oli vähän edellisvuodesta supistunut, mutta oli siellä montaa lajia ihailtavana. Itse etsin meripihkakoruja... ei vaan ollut kuin yksi, eikä makuiseni. 

Tämä uusi, kiireetön elämäni onkin kiireinen! Tosin välillä on tasainen suvantovaihe, eihän tästä muuten mitään tulisi. Aika on mielenkiintoinen käsite. Tunti, minuutti, päivä tai viikko. Sitten kun tällä tontilla alkaa tapahtumaan, sitä sitten tapahtuukin. Nyt kun on vapaa kaikesta "virallisesta" aikataulutuksesta on toisenlainen aikataulu. Onnellisuuden aikataulu? Varmaankin juuri niin. Käytettävissä olevaa aikaahan emme kukaan tiedä, mutta olkoon se sitten mikä tahansa, olen päättänyt ottaa tästä vapaudesta kaiken irti. Vaikka koirien(kin) mummina. 

jopas meni syvälliseksi... 

mutta onnellisuutta tässä on yksinkertaisesti tämä leppoistaminen. Odottelen elokuun hämärtyvien iltojen myötä ruskaretkeä pohjoiseen.Sitä ennen vielä turautellaan kahveita ja ihmetellään maailman menoa. 

 Vähän onnellinen? Oikeastaan aika paljonkin.