Se eka muutto olikin suoraan tämän elämäni miehen luo. En asunut mitään villejä yksinelovuosia sitä ennen...
No, asuntohan sitä piti saada ja silloinen aika suosi nuorille pareille edullisia (lue: halpoja) muotoja omakotitalojen itäsiivissä, yläkerran huoneissa tai pihamökeissä. Me kaksi tuulenhuuhtomaa saimme oman pesämme vinttihuoneista.Lakimies syynäsi kelvollisuutemme ennenkuin antoi osoitteen, että voimme mennä näytille mahdollisina vuokralaisina. Pelottavaa.
Taloa hallinnoiva pariskunta oli jo varttuneempaa väkeä, työelämässä vielä. Rouvalla oli kestopermanenttikiharat. Sellaiset kovannäköiset kiehkurat, jotka varmasti keskiyölläkin olivat timmissä kunnossa. Pistävä katse oli korostettu mustalla rajauksella. Herra näytti lupsakalta pystyynnostetulta koiralta, pikkuisen kuolaa suupielessä. Katse kiinnitetty aina polviini, harvemmin silmiin.
Sitten heillä oli koira, Hector. Nugaanruskea mäyräkoira, joka paisui paisumistaan. Lyllersi pihalla ja pyrki vintinrappusiin tullakseen meille kyläilemään. Ei vaan päässyt. Kroppa painoi ja heppi juuttui rapunreunaan. Siellä se sitten uikutti, olisi pitänyt kantaa ylös. Emme kantaneet. Sen jälkeen perässä olisi tullut Richard odottelemaan mahdollista viinitilkkaa... ja Hyacinth olisi raivostunut. (Richard tiesi viineistämme, koska kotimme "ratsattiin" säännöllisesti maalla viettämiemme viikonloppujen aikana)
Pariskunnalla oli pari lastakin, mutta kun he olivat niin sivistyneitä ja hyvissä ammateissa, ei niistä sitten sen enempää.
Mutta ennenkuin näin pitkällä olimme, oli tarkan syynin aika. Mehän olimme vihkimätön pari - silloin. Asunto ensin ja sitten vihille, ei oikein Hyacinthille sopinut. "Mitä tästä nyt naapuritkin sanovat kun meillä asuu vihkimätön pari!"
Richard näki meissä (polviani tuijotellen) potentiaalisen hyvän vuokralaisparin ja suositti emännälleen, jotta otetaan nuo. Hän jatkoi tuijotteluaan ja kummallista "ilmestymistään" kaikenlaisille tarkastuskäynneille. Ainahan sitä patterit jotain huoltoa vaativat. Ja minä kävin suihkussa vain mieheni kotona ollessa...
Siellä me sitten olimme, pari kuukautta vihkimättäkin. Häät olivat ja menivät. viikottaisen kyselytunnin ("koskas ne häät pidetään?") siirryttyä juhannuksesta johtuen pääsimmekin samannimisiksi alakerran väeltä salaa.
Sitten Hyacinth alkoikin perätä mahdollista raskautta ja sitä, ettei lapsia nyt kovin montaa niihin tiloihin. He eivät kestä meteliä, eikä vaunuja sitten saa ainakaan laittaa etupihan puoleiseen eteiseen, josta ne näkyvät kadulle.
Onhan se hyvä antaa ohjeita hyvissä ajoin ennenkuin tapahtuu jotain peruuttamatonta.
Voi tätä Hyacinthia! Hänellä oli tarve olla paljon ammattiaan ja työtään hienompi. Naapurustosta yksi rouva sanoi poismuuttomme nähdessään, että olimme siinä pisimpään viihtyneet. Viihtymisestä nyt tiedä, liekö löysäpäisyys ja rahattomuus apuna?
TV:ssä pyörivää sarjaa katsoessani hoksasin silloisen vuokraemäntämme olevan ilmetty Hyacinth, Richard vain vähän sinnepäin. Käytökseltään enemmänkin Benny Hill.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti