Sotilaat kökkivät metsässä ja tiedustelijan tuoman viestin perusteella sankarit hyökkäävät soppajonoon. Sulatejuustoa, jes! Tässä kohdssa minäkin virkistyin.
Nyt on samaan aikaan mainoksen kanssa käyty keskustelua lehdissä siitä, voisiko ruuan proteiinin korvatakin juustolla. 100 g lihaa versus 60-70 grammaa juustoa. Juuston rasvaprosenttiin kyllä kuulemma pitäisi kiinnittää huomiota. Saattaa muuten olla edessä sydän- ja verisuonitaudit.
Nyt ei oikein tahdo näkyä metsää puilta tässä hommassa. Itsekin innokkaana sulatejuuston ystävänä heräsin yhtenä aamuna rasia kädessäni sellaiseen hetkeen, jossa tavasin silmät sikkarallaan niitä pieniä tekstejä sisällysluettelosta. Vaan sen takia, että pöydän toisella puolella miespuolinen perheeni hallituksen jäsen kyseli miten tätä juustoa notkistetaan, voillako?
Tästä se sitten lähti. Selvitystyö, joka vaan jatkuu. Juusto siis sulatetaan nimensä mukaan ... ei kuitenkaan voilla. Sitraatti ja fosfaatti kuulemma. No, voihan se ja tuo.
Kieltämättähän se kylmäsi, että fosfaatti... eikös sitä maajussi huiski pelloilleen? Nyt syön sitä leivän päällä ja varsin halukkaasti. Tätähän piti selvittää lisää. (Mitenkäs nyt jatketaan suppilovahverokeiton kanssa, kysyn vaan!)
Kyllähän tämän jutun selvittämiseen sitten "aikaa ja tupakkia" kuluu... ei ne tiedonjyväset olekaan helposti noukittavissa - tahi ymmärrettävissä. Se fosfaatinpirulainen sitten käytössä haurastuttaakin luitamme, näin luin. "Syö juustoa, se vahvistaa luustoa" ...tätä mantraahan olemme hokeneet. Vaan nyt sitten siirrymme ojasta siihen toiseen paikkaan.
Oikein todella lukemani väitti luiden haurastumisen olevan mahdollista...
Tämä lisäaineisuus kokonaisuutenaan saa mieleni korpeamaan.
Kertakaikkiaan jo tuo jäätelössä oleva glukoosisiirappi, jonka koukuttavasta vaikutuksesta lueskelin jokin aika sitten sai minut villiksi kuluttajaksi. Tuo mainitsemani siirappi saa kuulemma samanlaisia koukutuksia aikaan kuin arominvahvennekin. No, ilmankos minä kevyesti pistelen kunnon annoksen oikeaa kermaista jäätelöä ja muistan katsoa kaikki hyvät tarjouksetkin. Kevytjäätelöt älkööt vaivautuko silmiini, voin juoda vettä sen sijaan. Jäätelö jäätelönä, ihan periaatteesta.
Asiaa puhuen kyllä tuon huoleni esiin. Vuosikymmeniä kaikenlaista tekoainetta pakataan sisäisesti ja sivellään ulkoisesti. Miten tässä oikein näin on käynnytkään? Olenpa tutkimustyöni ansiosta löytänyt plantattavan sekamehun, jossa ei valmistuksessa ole käytetty lainkaan oikeita luonnonaineita. Hallelujaa, mikään ei ole niin viisas kuin ihminen!
Terveysjuomaa, puristetta, piristettä. Välillä otamme naksuja ja niksuja. Kohta on tilanne, ettemme pysy kasassa kuin pärekopassa. Tai sitten jäykistymme...mikään ei ole niin tyhmä kuin ihminen...
Tästä syömiskulttuurista on nykyään tullut jonkinlainen käsityösuoritus. Hifistely on sitten out, mutta muuta jää jäljelle. Syökö nyt ihan esimerkkinä vaan, nuo perheen naperotkin lähikaupan ohjeen mukaan tehtyä sinisimpukkakeittoa?? Vau, sanon minä, jos niin on. On se aika sitten mennyt hienosti eteenpäin, eikä ole vielä sataakaan vuotta kun itse tein lapsellista ruokaa.
Mutta se sulatejuusto. Vähän kyllä mietityttää asia... porkkanakakun pintakin... se vaan vaatisi sulatejuustoa. Fosforia siis...vai sitriittiä, kumpaakohan siinä olisi? Kyllä tämä kuluttaminen on joskus tosi hankalaa... ei pitäisi miehen kaikkea kysellä, syötäisiin nyt vaan.
Tähän loppuun hieman tällaista matkailuhuumoria...
Kaikenlaisten juttujen lukeminen pitää verenkierron kohdillaan. Tällaiset jokseenkin provosoivat kirjoitukset saavat ensin hyppäämään vauhditonta korkeutta... sitten tomun laskeuduttua alkaa pohdiskelu, mitä tällä kaverilla oikein oli tarkoituksena päästellessään ilmoille moisia ajatuksia työnteon mahdollistamisesta vain niille, jotka siitä ovat aidosti kiinnostuneita.
Antaessaan haastattelun naamallaan sekä nimellään altistuu varmasti kaikenlaiselle arvostelulle? Keskusteluketjukin näytti aikamoiselta jutun lopussa, eikä siis ihmekään.
Tämän Ossiksi maintun kaverin ajatuksena oli siis se, että töitä suorittaisi vain ne harvat, jotka asiasta olivat todella kiinnostuneita. Sitten he itseään kehittävät, joihin itsensäkin luki, eläisivät kansalaispalkalla. Tärkeintä oli tämä itsensä kehittäminen.
Ossikin oli vallan kehittynyt luistamaan työkkärin tarjoamista paikoista. Osasipa oikein muille vinkkejään jaella ja kirjankin asiasta oli joutessaan kirjoitellut. Koska en ole kirjaa lukenut, en voi sitä kommentoida muuta kuin siltä osin, minkä Ossi nyt itse kertoi juonena olevan. "paskaa paketissa", sanoisi meidän vanha muori jos eläisi.
Ossi valittelee haastattelussaan, että "pakotetaan tekemään mitä työtä tahansa" ohi kiinnostuksen. Tämä nelissäkymmenissä oleva miespuolinen käenpoika on kuulemma onnistunut sukkuloimaan koko aikuisikänsä teflonkylkineen töitä vältellen.
Hienostihan Ossi on vaikeasta taipaleestaan selvinnyt työmarkkinatukensa avulla. sivulauseessa vaan kertoo saaneensa apua läheisiltään sekä ystäviltään. Juurikin niin. Tässä meillä on varsinainen kirjailija syntymässä. Aiheita ainakin piisaa... kun mainitsee vielä työn olevan modernia orjuutta. (mitä ihmettä, vappunahan lauletaan työn orjat sorron yöstä nouskaa...)
Minun muistini mukaan aikoinaan työ oli sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Voi, että kuinka ajat muuttuvatkaan!
Näkyykö valoa, jos korvaan kurkkaisi?
Kaverilla ei ollut minkäänlaista valoa siitä, miten tuo valinnanvapaus kustannetaan. Hänen mielestään politikot voisivat isopalkkaisina miettiä asiaa. Ossin mukaan pari tonnia kansalaispalkkana olisi osoitus siitä, että on arvo olemassaolosta.
Lyhyessä ajassa työ on muuttunut harmiksi ihmisten elämässä. Eipä se aina herkkua ole ollut omankaan työhistoriani polut. Vaan sitä kun on oppinut ajattelemaan työn merkitystä muillekin kuin itselleen.
Onko tässäkin sellainen haju, että teen vaan kaikkea sitä mikä on kivaa... miten luokitellaan paskatyöt? Kuka ne sitten tekee, jos ei ulkomaalaisia saa enää Suomeen tuottaa mistään??? Entä toinen puoli asiasta: työkkäri tarjoaa huippupaikalla olleelle johtajalle kärrypojan hommia marketista... vähän ikävä maku tässä uutisessa mielestäni.
Onneksi tällainen Ossi ei ole minun läheiseni... seisoisi tuossa ovella rahaa pyytelemässä luovuutensa pelastamiseksi. Kyllä minä niin mieleni pahoittaisin joutuessani hänet ensin laittamaan haravointipuuhiin... puhukaamme sen jälkeen siitä finanssipuolesta. vaan voisihan olla, että kädet ovat niin herkät, ettei homma sopisikaan... no, sitten ei sopisi rahakaan.
Työaikoja muistellessa näitä tapauksia elävästä elämästäkin on ollut omalla kohdallani, kun työ ei kiinnosta. eipä sellaiselle umpiluulle paljoa ole tehtävissä. Työkavereiltahan tämä kaiken kuppaa loppupeleissä. Oma rasittavuutensa muuten... että kehtaavatkin. No, kyllähän nämä kehtaavat ja sääliähän pitää.
Keskusteluketjussa oli joitain omaa ikäluokkaani edustaviakin... ymmärrän hyvin sen tunteen mikä heillä oli valloilla. ovathan monet lähteneet jo varhain työelämään - ei nimittäin ollut niitä tukia saatavilla ja elääkin piti... silti oli läheisiä ja ystäviä - ehkä siksi niitä olikin.
Siinä sitä taas oltiin, hoitokodin olotilassa vietetään hartautta. Pappi puhuu omiaan, kuten kuuntelijatkin - pääosin. Viikottaisen käynnin osuminen tähän hetkeen oli tietysti huono ajoitus. Mutta eipä siitä sen kummempaa syntynyt. Muori kun nukkui hartaana sohvassa tietämättä sananjulistuksesta mitään. Ehkä parempikin, koska ei ole ikinä siitä puolesta elämää välittänyt pätkääkään. Suuttuisi, jos olisi vielä oma pää tallella.
Taas oli käynnyt muorille vanhanaikaisesti, yö ja päivä sekaisin. Oli ollut aamulla niinniin pahantuulinenkin. Valvottu yö takana touhuiluineen. Ei siis ollut lääkkeestä apua, uskalsin epäillä.
Lähellä sataa oleva henkilö touhuaa yönsä, saa aamulla raivarin ja sen päälle mahdollisesti rauhoittavaa. Mitäpä muuta tekee kuin nukkuu autuaasti veisuusta huolimatta tai siitä johtuen.
Ajattelen ääneen, voisiko tuon tropin nyt lopettaa jokseenkin turhana, onhan sen anti mitätön? Suuttuuhan siitä kuka hyvänsä kun ei pysty eikä jaksa ja vierellä on kaksi, jotka kiskovat sekä vetävät tätä vastahankaista pirulaista kohti kuohuavaa suihkua. Eikä aina ole rapaisupintaa, johon puhe tai lääke ottaisi kiinni.
Yöaikansa tämä nykyinen hyvinkin pienikokoinen ja alipainoinen naarasleijona on puettuna ns. pupuasuun =yöhaalari, jossa on vetoketju selässä. Tällä estetään hänen öinen mahdollinen pissareissu- lattialle. Päiväsaikaiset reissut kun osuvat kyllä oikeaankin paikkaan, vaan ei voi tietää. Yöhoitaja käy n. kolmen tunnin välein katsomassa, joten uninen, väsynyt, sekava alzheimerpotilas saa rauhassa tempoilla omiaan yön pimeydessä.
Huoneesta on viety kaikki mahdollinen pois henkilökunnan toimesta, kun "se siirtelee niitä yöllä oman mallinsa mukaan" ...so what? omiaanhan siirtelee aikansa kuluksi. Pysyypä ainakin huoneessaan eikä häiritse toisia.
Minua huvittaa se puhe lattialle pissailusta. KUN SE ON SIIVOTTAVA yöllä. No, mitä siitä, senkus siivoatte...! Se on ylimääräinen työ, you know.
Oman hoitoalaan liittyvän työhistoriani aikana meillä oli tapana pelätä vanhuksen liukastumista tällaiseen lammikkoon suurimpana huolenamme, emme puhuneet juurikaan harmina sitä siivoamispuolta. Näin ne ajat muuttuvat.
Kysyessäni tästä mahdollisesta liukastumisesta tuli pitkä hiljaisuus...
On tämä niin ikävää jollakin tavalla. Äiti siis osa päivällä käydä vessa-asiat aivan mallikkaasti, yöllä hänestä tulee ongelma. Mahtaa jossain kohdassa muorilla päässä kilahtaa, kun ei pääse eroon siitä pirullisesta haalarivirityksestä. On kilahtanutkin. koska raportoivat hänen sukkuloineen harmillisesti muutamana yönä siitä pois.
Heijaa muori, ihana suoritus!
Hänhän on vielä erittäin notkea ja vikkeläkinttuinen, hyvä fyysinen kunto sittenkin tallella. Kehnoista eväistä huolimatta.
Nyt kun vanhusten viikko on saatu juhlittua olisi aika kysyä mitä konkreettista tulosta on odotettavissa kaikkien kauniitten puheitten päätteeksi.
Saatiinko nyt mitään aikaiseksi? Pelletoiminta jatkuu - tilaa oma pelle-esitys virkistämään arkeasi. Tai yhteinen pelisessio nuorison kanssa? Ok, jollekin sopii tällainen.
Mutta on se kummallista peliä, ettei sitä elävää ihmistä saada näitten onnetoisten arkeen ja miksei pyhäänkin olemaan paikalla, vastaamassa kysymyksiin, opastamassa oikeaan paikkaan sekä luomassa yleistä turvallisuudentunnetta sekä järjestystä. Kuuhunkin lennetään, mutta ikäihmisen hoitoon ei riitä resursseja. Eikä niitä näköjään edes haluta järjestää. Kyllä olisi kirveellä töitä!
Kaksi yöhoitajaa talossa, yksi per kerros. Hieman hirvittää tällainen hoitaminen, hoitavathan he ne pyykit ja aamupalat sun muut hoitamisensa lisäksi. Kahdessa kerroksessa toimiminen...
Kysäisin yhdeltä hoitajalta, jonka tiedän myös valvovan, mten usein heillä on koulutusta palolakanoiden käytöstä. Petasin juuri äidin sänkyä uuteen uskoon ja näin palolakanan mystisen sijoittelun siinä yhteydesssä. Tyttösen silmät suurenivat ja hän totesi, ettei hänen aikanaan ainakaan ole mitään opeteltu. Hän on ollut "useampana" kesänä jo täällä sijaisena. Just niin. Kaikenlaisia härpäkkeitä sitä vanhusten peteihin laitetaankin!
Näkyyköhän tässä minkäänlaista valoa ennen parasta ennen- päivää? Tuskin.
Hoitolinja noudattelee ilmeisen selvästi organisaation yleistä linjaa ja toiminnan tuloksestahan kuittaa johtaja bonuksen. Hoitajamäärän lisäys tai keittiöhenkilökunnan, josta se puutekin on, lisää luonnollisesti henkilökuntamenoja. Tuloksestahan se pois on...
Pitäisköhän nielaista ne muorilta jäänneet pillerit, jos se helpottaisi minua... no, leikki sikseen. On tämä vaan niin paskamaista.
Rentouttavaa perjantaita kaikille ihanille naisille!
Aiotkos pistellä illan kunniaksi atsovärejä poskeesi oikein urakalla, paistatko karsinogeeniset pihvit ja löytyykö naamastasi parin sadan kemikaalin pamaus kaikenlaisten kosmetiikkatuotteiden myötä! Kenties päälle tilkka viiniä kera sulfiittien?
Kaikkea kohtuudella, niinhän se Ylppökin aikoinaan sanoi, mikäli pitkää ikää tavoittelee. Naisen elämään mahtuuu vaikka millaista touhua kaikenlaisten kemikaalien parissa. Hiusten värjäyshän se on jo arkea... itsekin vuosikymmeniä värjäsin. Kohdin ei ollut koskaan. Jos tukka oli tumma, piti se vaalentaa ja sitten taas päinvastoin. Kun hiukset ovat luonnostaan suorat ja ja jalat kiharalla, pitää luonnollisesti aloittaa myös permanenttirumba. Hiusten kiharruttua piti ne sitten taas saada suoriksi, eivät tuntuneet omilta. Tätä touhuahan sitten piisaa niin kauan kun lompsassa on rahaa tai asia vielä miellyttää. Kaikenlaisia värejä sitä päähänsä nakkasi.. joko itse tai kampaajan avustuksella.
Sitten pestiin kaikenlaisilla shampoilla tukkaa, säilyttivät väriä, tukivat ja nykivät. Joku saattoi vahventaa tietyn prosentin ja joku teki muuten gutaa. Sitten ostettiinkin toinen pesuaine, jolla vuorostaan pestiin tämän edellisen pesuaineen silikonia pois hiusten lässähdettyä lähtöruutuunsa. Kyllä meillä touhua piisaa.
Aika peikolta sitä joskus varmasti näyttikin... kokeillessaan kaikenlaisia virityksiä.
Enkä ollut ainut. Tiukat permanentatut kiharat saattoivat tuoda karvahattumaisen tuloksen... tai saada ampiaisen eksymään kiharapilveen.
Naamaanhan sitä tulee laiteltua kaikenlaisia voiteita kaikenlaisessa uskossa. Luin jostakin, että kosmeettisissa tuotteissa käytetään noin 10 000 ainesosaa, eikä luonnollisestikaan yksikään aine saa (saisi) olla käyttäjälle vaarallista. Täysin kiellettyjä oli tuhatkunta. Mutta mehän tuomme kaikenlaisia asioita tullessamme ulkomailtakin...
Ehkei tämä ol sentään aivan samaa luokkaa kuin ammoisina aikoina Englannin hovissa, lyijypitoisine puutereineen ja ihonvalkaisuainein... tiesittekös, että siellä oli verisuonimaalarikin. Tämän valkaisevan aineen myötä naisten rintamuksista verisuonet pakenivat ja iho alkoi näyttää iäkkäältä. (Nuorillahan kuultaa verisuonet ihon läpi somasti) Tähän tuli tällainen "remprantti" paikalle, joka näppärin siveltimen vedoin piirteli kuulaat viirut paikoilleen. Jälleen uudella myrkyllä.
Karkkihyllyä katsellessa tulee kyllä huisi olo. Atsovärit... hui.
Muistanpa vuosia sitten, kuin söpön kuvan sai sukulaislikasta punaisine poskineen kun vaan hänelle muisti antaa pari punaista hedelmäkarkkia ennen kuvausta. Kuin satukirjasta oli tyttönen. Korvaputkituksen jälkeen sairaalan lepohuoneessakin tämä oli kuin prinsessa muiden heräämön kalpeanaamojen joukossa. Olipa siinä diapamlitkussa punaista väriä sopivasti.
Kyllähän tämä lisäaineitten määrä pahalta tuntuu, oli sitä siellä tahi täällä. Kaikkea ei pysty väistelemäänkään, mutta pitänee yrittää.
Tämän kuluvan vuoden aikana ystävä- ja tuttavapiiristäni on poistunut tai sairastunut monta henkilöä. Kaikenlaisia syöpämuotoja löytyy jatkuvasti ja tuntuu tosi pahalta. Osahan niistä on meidän itseemme kehräämiä seuraamuksia.
On tämä sellainen viidakko, mutta yritetään selvitä!
Äidit ovat aina parhaita... senhän me kaikki tiedämme?
Kuka lasta suojelee ja kuka tekee puolesta?Kukapa muu hoitaa perheessä juoksevia asioita ja ajelee ajonsa sillä "kauppakassilla", yleensä perheen turvattomimmalla pompannapilla. Vie mukulia harrastuksesta toiseen, singahtaa ostoksille siinä välissä ja leipoo yömyöhään mokkapaloja tuleviin myyjäisiin... rentouttavan vapaa-aikansa hän on käyttänyt erilaisten vanhojen kalujen tuunaamiseen ja virkkaillut jo kaikkiin ruokapöydäntuoleihin töppösetkin odotellessaan turnausten päättymisiä. Hän on jo lähellä äideistä parhainta.
"Meidän Antti ei ole vuoden aikana unohtanut kertaakaan kirjojaan, on tehnyt kaikki tehtävänsäkin"...
Lue tämä: Äiti ja Antti eivät ole siis unohtaneet mitään, eli äiti on muistanut kaiken laittaa mukaan ja vahtinut tehtävien teon.
Äideillä kun on taipumus tulla tällaisiksi, ettei Meidän Lapsi nyt mitään unohtaisi...Näistä Anteista ja heidän naispuolisista vastineistaan tuleekin sitten puolisoitten vastuulle perässä vedettäviä, joiden tavaroita saa jatkuvasti huolehtia.
Olen itsekin leiponut työpäivän jälkeen öiseen aikaan tulevan päivän myyjäisiin kuivakakkua, mokkapalaa ja vaikka mitä. Minä ostin Maritan kakkua ja hän minun... tehdä piti, vaikka älyttömn helpolla olisi päästy siihen tulokseen, että jokainen maksaisi oman mukulansa osuuden luokkaretkestä tai muusta rahaa vaativasta kohdasta...
"Herra palkitsee äidin vaivat"... ja sitä odotellessa.
Äidit ovat oikeutetusti väsyneitä tiettyinä vuosina huushollin pidossaan. Työssäkäyvän äidin vapaa-aika on lapsen hereillä oloaikaan pieni ripaus. Muistelen, että minä ja lapsi vietimme laatuaikaa noin kolmisen tuntia illassa, jossa oli jo levolle lasken-vaihekin. Ei se määrä vaan laatu, sanoisi joku... niin minäkin toivoin ja toivon vieläkin. Omaa aikaa? No, nyt sitä on!
Joskus tuntuu selaiselta, että jossain päin on kisa julistettu, "paras äiti voittaa".. kuulen kilpailukutsuja minäkin. Säilöntää, virkkaamista, kutomista, tuunaamista ja lapsien kekkerit, joiden järjestämistouhuja voin vain ihastella. Kenen kakku on itäistä leveyttä, kellä pohjoista korkeutta... Miten jotkut ehtivät tähän kaikkeen! Ehkä he ovat kotosalla pidempään kuin itse aikoinani? En keksi muuta selitystä... tai sitten minä olin auttamattoman hidasliikkeinen hommissani. Nyyh.
Toisaalta... vaikka kuinka lapsen puolesta tekisi (curling) saattaa se kupeitten hedelmä tehdäkin tempauksen, jota ei odota ja juo vaikka viinaa murkkuikäisenä. Siinä sitä sitten seisoo pettymyksen alhossa vaikka juuri oli kruunu kirkastumassa. Eikös se entinen poikakin tullut toiseksi juoksukilpailussa, vaikka oli uudet verkkarit?
Paras äiti voittaa. Aina.
Kuka se sitten kulloinkin on, on jokaisen omassa päässä. Itse koin sen onnistumisen siinä vaiheessa(kin) kun sain tekstiviestin lapseltamme. Hän eli jo omaa elämäänsä pesueensa kanssa. Oli yöhön kallistuvat tunnit käsillä... viesti kuului: " nyt äiti ymmärrän senkin, kun käskit korjata kaikki Legot iltasella oitis laatikkoon!"...
Taisi löytyä pimeässä jalan alta jotain kulmikasta?
Kaikki äidit ovat kukkasensa ansainneet, joka päivä.
