Viime aikoina on tullut seurattua yhtä senioria median palstoilla. Nuukapussimies selittelee asioita aina parhain päin... on aina selittänyt jalasmökistä lähtien. Vaikka millainen tuisku tulisi, sieltä se nousee poijun lailla pompaten pystyyn. Ja kun vähän valehtelee, uskoo vielä itsekin.
Mara oli myös uhmakas, häntä ei terveyspoliisit vainoillaan saaneet lannistumaan. Puhukoot muut, minä pidän hevosta, oli hänen asenteensa. Tupakkia kului, eikä muutkaan virvokkeet vieraita olleet. Häneen ei niistä tauti ota, oli asenne. Ja jos tauti tulee, on niissä tuotteissa veroina maksettu hänen hoitonsa. Että sellainenkin asenne. Vaan loppupeleissä Mara jäi toiseksi. Oma kroppa petti ansiokkaan asenteen. Niin harmillista elämä saattaa olla, vaikka muuta tuli päätettyä.
Joskus mietin sitäkin, mikä nyt on luokiteltavissa erikoisuudeksi nykyään. Silloin joskus aiemmin erikoisuusleima iskettiin otsaan huomattavasti nopeammin. Nyt siitä voisi kiitellä, että on erilainen kuin muut. Eikä mikään enää ole mitään erikoista. Joku toinen on sen tehnyt jo aikaisemmin.
Mehän olemme kaikki erikoisia omalla tavallamme. Luojalle kiitos siitäkin, että on sellainen järjestys luotu. Muuten olisi aika totista tämä meno eikä poijuja nousisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti