Pikkuisen oli anti vaatimatonta, mielestäni. Olisiko esille myyjillä jonkinlainen väsymys iskenyt? Tässähän on mennyt monta viikonloppua peräkkäin kaupungista toiseen suuntautuneilla piha- ja puutarhamessuilla. Laventelin olin päättänyt ostaa, vähintään yhden. En ostanut ensimmäistäkään kun en sellaisia löytänyt. Kärkkäiseltä sitten myöhemmin ostin pussin siemeniä ja siitä se sitten taas lähtee - niin toivoakseni.
Messuilla oli muuten betonista tehty pihapöytä, joka näytti puulta - vautsivau! Ei ollenkaan paha... sitä pitää vielä jäädä tuumimaan. Olipa vaan niin hyvän kokoinen ja vankka...
Kutsuvat sohva- ja ruokailuryhmät saivat monen muunkin silmät tuikkimaan ja näkemään itsensä iltapäivän siestalla, tilukset tarkistettuina, nyt kukkamerta ihaillen.
Tämä kärhö kuvattiin messuilla myyntikuvissa punaisena, mutta minulla se on tällainen siniseen menevä liila. Onko niitä sitten monen värisiä oikein olemassa, tiedä häntä. Pääasiahan on, että kukkii!
Sinisten kukkien lumo! Kärhöt, jotka ovat lempikukkiani, olen tarkastanut huolella ja etsintä aina uusien - sinisten varsinkin - löytämiseksi jatkuu. Sellaisenkin havainnon olen tehnyt, että takuulla sama kärhö on usealla eri nimellä myyjistä riippuen. Olen mennyt ansaan ja siitä valistunut, toivoakseni. En löytänyt yhtään uutta kokoelmaani... (voih!)
Eilen kuulin, että pieniä taimia tulee hieman sormella sivellä/heilutella. Tämä liike kuulemma vahvistaa vartta. Puhumisen lisäksi.
Tänään sitten kurvasimme Terraan, josta mukaan lähti kohtuullinen kuorma "kaikkea tarpeellista".
Nyt vaan muokkaamaan ja istuttamaan. Siemenpussien valinta valikoimaa ihastellessa on kuin irtokarkkien ostamista!
Ostamaan pystyy kuka vaan, mielestäni lahjoitetut kasvit ovat tärkeitä - vaikkeivat aina niin kauniita olisikaan.
Vuosittain katselen ilolla ruusupensastani, joka on "sitä vanhaa kantaa". Kerrottu vaaleanpunainen, tuoksuva kukka, joka ei vesisateessa pärjää. Minulle se on "Anna-Liisa". Huokailin erässä työpaikassani muistojeni perään, lapsuuteni ihanaa ruusua muistelin. Silloin tämä valloittava työkaverini sanoi, että hänelläpä on sitä saunantakana vaikka kuinka. Sain juurakon ja näin minulla lapsuus jatkuu. Puskan kukkiessa muistan aina Anna-Liisan.
Kirsti toi minulle aidon tuuloslaisen humalanjuurakon. Humala voi hyvin, niinkuin humalat yleensäkin. Kirstiä muistelen kerätessäni kukintoja talteen. Reipas hoitaja, jolta opin paljon.
Sormustinkukan sain aikoinani Liisalta. Minulle uusi tuttavuus koko kasvi, Liisaa muistelen kerätesssäni pieniä alkuja parempaan paikkaan. Sanoihan hän, että niitä uusia alkuja sitten riittää ja niin on ollutkin. Kasvi muistuttaa Liisaa, ehti moneen paikkaan, oli kerkiäväinen hoitaja.
Messuilta jäi mieleeni vielä yksi asia, josta kerron sitten kun saan jutun valmiiksi. Keskeneräisistä töistä ei paljon kannata huudella?
Pihalla on viileää, mutta sinne suuntaan tästä taas vääntäydytään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti