Päivä, jolloin taivaalta satoi ...

... sitä itseään.

Tämän pienoisen kultakurkun terhakka äiti hermostui kertakaikkisesti viedessäni kompostiin tavaraa. Yksi odottamaton syöksy ja niskassani tuntui jokseenkin oudolta. Siellähän oli kunnon satsi sitä kuuluisaa räksynpaskaa.... että minä ilahduin! Siinä oli nimittäin mustikan värjäämä väritys, joten nyt vaan tämän saamani tiedon perusteella tarkistamaan omat marjapaikat.  

Toisaalta ja totta puhuakseni päästelin kyllä aikalailla konsonantteja Hauhon maisemiin...jälleen kerran. (Puhuin sitä kuuluisaa ruotsia, kuten lapsenlapseni sanoi pikkuisena äitinsä tekevän)

Mistä sitten tulikin mieleeni lapsuuteni pihapiiri ja Jorkka-serkku kiroiluineen. Siinäpä oli vetreä killi, joka oli myös suorittanut suvun kuuluisan imuri-kurssin eno-setien turinapöytien lähistöllä. 
Äitini hermostui kerran tyystin tähän kiroilevaan valkopäiseen sälliin ja otti saunasta Lux-saippuan matkaansa. Piti kaivolla pikku-killiä etutukasta, veteli saippualla poikittain hampaisiin sanoen, että meilläpä ei sitten enää kiroilla. Pojan tempoiltua itsensä vapaalle, tirskahti 1-X-2 -hampaistosta "tättä peRRRkele minkäs tehit!! Noitten äRRRien kohdalla hammasväleistä nousi vieno suopayrtintuoksu sekä mahdottoman suuret saippuakuplat. Maku suussa oli sen sijaan ilmeestä päätellen "sitä itseään". (Kyllähän te Lux-saippuan muistatte?? Filmitähtien takuulla käyttämä aidolla suopayrtillä aikaansaatu tuoksu ja niin edespäin...) Vienoudesta ei kyllä ollut tietoa, jotenkin olisi pitänyt olla järeämpää kalustoa, vaikka Sunlight-saippuaa, sillä niitä konsonantteja on tullut kymmeniä vuosia tästä huolimatta. Vai olisiko siitä syystä?

Kopsutelkaamme tätä keskikesän keveää aasinsiltaa pitkin kohti tuoksujen maailmaa. Jasmikkeen tuoksu on täyttänyt pihapiirin. Siinä on jotain itämaistakin vivahdetta matkassa mukana. Aivan ihku!

Juhannuksen 2016 kolme pitkää ruokapöytää. Penkit jäivät vielä vaiheeseen kun timpuri otti haltuunsa lapsenlapsen luovuttaman kesäflunssan. Onneksi oli retrolla ja ilman olevia tuoleja - ja katso, juhlissa kaikki kävivät laatuun! Pääasia oli, etteivät pöydät vaapu ja huoju, varsinkaan näiden suvun hukkapätkien ruokaillessa, johon näyttää aina kuuluvan liitännäisenä jonkinlaiset voimistelunäytökset syömisen ohessa. 

Tässä on uusien ruusujeni yksi kukkaterttu! Eipä voi enempää toivoa kukinnalta, kun vielä tuoksuukin vienosti. 

Vielä tuohon alun pommitukseen liittyen: enpä ole täällä löytänyt enää kotiloita! Olisiko sittenkin nuo muutamassa pesässä häärivät "talonmiehemme" putsanneet tontin näin laadukkaasti? 

.. äiskää odotellaan...