Tuttua puhetta siellä missä ruuasta puhutaan.
Kauppareissut ovat toisinaan tuskaa ja mystiikkaa... pienellä tekstillä kirjoitettuja tai liikesalaisuuteen vedoten ei mitään tietoa. Osta siinä sitten oikeaa tuotetta tehdäksesi jotain tulijalle sopivaa!
"Jaa, kalaa... mä on vähän allerginen sille, mutta voin kyllä maistaa"...
Sukulaiset, kylänmiehet ja kaikki vuosien saatossa tapaamani tuottavat toisinaan hämmennystä. Muistanpa menneiltä työvuosiltani sellaisenkin asian, kun oikein veivattiin ruokavalioita koulutuspäiville kokkiporukan kanssa niin nämä samaiset ihmiset ottivatkin sitä samaa kuin muutkin " kyllä mä voin vähän syödä sitä samaa, en mä niin allerginen ole" ... voihan pasta.
Kokkijoukkue kertoi aiemmin, miten he yrittävät aina saada näistä rajoiteruuistakin syntymään samannäköistä kuin toisillekin tarjoillaan. Hyvänmakuistakin saisi olla, aineita titraamalla ja kokeilemalla eri vaihtoehtoja, että kakkarat pysyvät kasassa. Niin perkule sentään nämä rajoituksia vaativat sitten syövätkin sitä kaikille sopivaa ihan kevyesti jättäen kokin tekemät ja heille suunnitellut dieettiruuat koskematta!! Sanonko, vai en ...
Mitä tästä on sitten ajateltavissa? Onko nyt kuitenkin muotia olla esim. ilman vehnää?? Kartella sitä näyttävästi ja saada huomiota osakseen. Jos sitä sitten pystyy kuitenkin syömään "vähän" tai "hieman" ei taida olla mistään järin vakavasta kyse...?
Niitä maitojakin siellä kaupan hyllyllä on sen seitsemäätoista sorttia, silti maha murisee ja pierettää. Entäs sitten, kyllä maailmaan ääntä mahtuu!
Ettei vaan olisi mahanmöyrintä peräisin liiallisista kevytlimsoista ja niiden sisältämistä aineista?
Pikkukillitkin osaavat jo tyrkätä lautasensa syrjään, "kun tossa on ikävä suuntuntuma" ...(voi kiesus)
Ruualla hifistellään nykyään. Okei, on sitä aina ruuasta osattu nauttia, mutta nyt ruoka on jotenkin ohjelmanumero tai suoritus.
Juuri kuulin (ilmeisesti näitä liikkuvia kaupunkilegendoja) jutun kotikokista, joka teki marenkeja jostakin kikherneiden keitinliemestä....taitaa olla tarua, mutta kuvastaa hyvin tätä kilpailuviettiä tässäkin asiassa. Kuka keksii sen parhaan pöperön mitä ihmeellisimmistä aineista. Toiset katsoisivat yläviistoon heinäsirkat hampaitten välissä ja huokailisivat kateina...että se osaa!
Miten nämä äitylit osaavat tehdä perusruokia, onko jauhelihan paistaminen ja makaroonilaatikko ainoat arkiruuat näitten erikoisuuksien joukossa... Ostetaanko valmismaksalaatikkoa "koiralle", mutta syödään sitä itsekin...
Suomalaiset järvet ovat pullollaan hyviä kaloja, joiden ravintoarvo on kohdillaan. Siinä sirkat kalpenevat ruokapöydän antimina kirkkaasti. Kalaton vaihtoehtohan se ei todellakaan ole, mutta kyllä se suurimmalle osalle sopii. Oikein perattuna ja valmistettuna ei ruodotkaan haittaa, tiedän minä. Kalastajat ovat ukkoontumassa ja nyt olisi kiirus saada nuorta polvea sinne järvelle.
Tai kiirukkos tässä, saadaanhan me vietnamilaista fisua kaupalta. Siinä kylmäketju kitisee... suuntuntumakin saattaa ontua.
Jokseenkin sellaiseen tulokseen olen päätymässä, että osa näistä rajoitteista on henkilöiden omaa halua erottua porukasta, ruualla voi aina hallita ympäristöään - sen tietää jo muksutkin. Todelliset ongelmat on otettava toki tosissaan, mutta nämä venkoilijat vievät asialta kärjen.
Taitaa olla liikaa vapaata aikaa tällaiseen veivaukseen, syönkö sitä vai tätä. Liikaa rahaakin taitaa olla, kaikki leivonta-aineet dieetteihin ovat kalliita. Tähän päälle sitten syömishäiriöt niin onpahan soppa keitettynä.
Kuulin jostain, että kaikille sopiva annos tarjoiltuna on kuuma vesi kukkalautaselta.
...hifistelläkin voi: ruisleivän päällä verrattomia - voissa paistettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti