Kuka pelkää mustaa miestä?

Lapsuudessa pelkäsin kaikenlaisia asioita: napaa en saanut kaivaa, koska oli pelättävissä, että vatsa puhkeaa... pelättiin koko perheen voimin jäsenmaksuja keräävää Lauria, joka pyörällä karautti pyhäpäivänä paikalle... pelättiin Venäjää ja ennen kaikkea pelättiin - mitä naapurit sanovat aiheesta tai toisesta. 

Koulumatkalla pelkäsin yläluokkalaisia ja mitä heidän taholtaan saattaisi tulla... pelkäsin myös munakastikepäiviä, jolloin oli pakko ottaa kaksi palaa rasvasilliä. Silli oli leikattu kokonaisena palasiksi selkäruotoineen päivineen. Munakastike "pilaantui" kerrasta sillin makuiseksi. poruutti ja nielaisin palat aina kokonaisina - äkkiä pois. Seuramus siitä oli, että selkäruotoineen leikattu silli juuttui jonnekin kurkun mutkaan ja oli siellä tukkeena tai tunteena koko päivän. 
Välitunnilla sitten leikittiin "Kuka pelkää mustaa miestä" - peliä. Minulle ei oikein koskaan valjennut, millainen se musta mies olisi ollut... mutta pelkäsin pirusti. 

Opin lapsena pelkäämään kaikenlaisia asioita. Opin myös näistä pois, vaikka siihen aikaa kuluikin. 
Mielenkiintoista on toisaalta se, miten tällaiset asiat jäävät mieleen ja nyt tästä pakolaistilanteesta aktivoitui muistini sopukka miettimään sitä musta mies-leikkiä. Millaiset otsikot syntyisivätkään, jos koulun pihalla tällainen meno tänä päivänä käynnistettäisiin. 

Naapureiden pelkääminen,  "mitä he sanoisivat", eli omassa lapsuudessani kovassa. Eihän se naapurusto ollut meitä kummempia, kun asiaa myöhemmin mietin! 
Meillä ehkä muita enemmän miesväki rentoutui perjantaisin raskaan työviikon päätteeksi? 

Nyt kun adventtia tässä elettiin, pelkäsin joulupukkiakin... tottakai. Se kuului asiaan. Odotin aina jotain ihanaa lahjaa, mutta olosuhteista johtuen yllätys oli toisensuuntainen.
Lapsuudessani kerättiin joulupaperit visusti talteen seuraavaa vuotta varten ja oli hämmentävää katsoa lahjapaperin yliviivattuja aikaisempia nimiä... Aino, Tapio, Helmi, Jorma... ja sitten minun nimeni, joka seuraavana jouluna joutuisi yliviivatuksi ja lahjapaperi olisi taas jollakin toisella kääreenä.

Tässä elämässä ei voi sanoa, että pelkäisi mustaa miestä, mutta hieman mietityttää kuitenkin tämä kulttuurien ja tapojen yhteensovittaminen.
Vellihousuvuosistani on aikaa, mutta jotenkin elämä on antanut oppia siitä, ettei koskaan voi tietää tulevasta. Vaikka päättäisimme mitä tahansa, joku muu muuttaa kompassin neulaa...

... niin, ja nythän on pikkujoulukausikin käynnistynyt, joten ...

...