Lapsellista asiaa

Lehdissä on kirjoiteltu on jo oikein isolla fontilla Hanna Sumarin ajatuksista. Kantaa on otettu puoleen ja toiseen. Saako lapset tehdä sitä tai tätä ravintoloissa ym vastaavissa paikoissa. Mikä ketäkin häiritsee...

... kyllä minuakin jskus kummeksuttaa sellainen ainainen Puuhamaa-ilmiö. Eikö niitä kullanmurusia voi joskus edes saada järjestyykseen?

Olen ollut monenlaisissa kekkereissä - häistä hautajaisiin.Valitetttavasti aina silloin tällöin törmää tilanteeseen, jossa mukula johtaa koko orkesteria ja perheen aikuiset maanittelevat minkä ehtivät... ilman tulosta. Ei aina tarvitse olla kivaa ja mukavaa, sitä voi olla lapset hissuksiin edes hetken - vaikkapa sen ajan kun pappi kysyy vanhemmilta, että tahdotko. Siinäkään kohtaa ei tarvita esilaulajia. Olen ollut hautajaisissakin, joissa eräänlaiset Daltonin veljekset pitivät yllä toisenlaista tunnelmaa. Pienestä koostaan huolimatta ratsastivat jatkuvasti auringonlaskua kohti keskikäytävällä ja muistotilaisuuden he viettivät seurakuntasalin ikkunalaudoilla kiipeillen.Pienimmän Daltonin takajalat eivät vielä olleet täysin tasapainoiset, joten hänen putoamisensa aiheutti huutoa ja lohdutusnäytöksiä.  

    

Lastenkasvatuksesta sain parhaat luennot aikoinani edesmenneeltä lapsettomalta sukulaistädiltä. Hän tiesi aina jetsulleen, mikä kenessäkin kersassa oli vikana - tai pikemminkin - mikä heidän vanhemmissaan oli vikana. Eronneet uusioperheet olivat hänen erityistarkastelunsa kohteena. Viiltävät huomioinnit liitettynä nonverbaaliseen olivat kyllä lastenkasvatusoppaiden aatelia. Onneksi Luoja varjeli häntä omilta lapsilta - siinä sitä olisi ollut lapsella (kin) olemista.

Tulipa mieleeni, että lapsoset saattavat touhuta keskenään aika julmia juttuja valvovan silmän välttäessä. 

Seurasin erään kolmikon puuhia rantavedessä. siinä tuupittiin ja tehtiin pientä jäynää toiselle kaiken matkaa. Hauskin veijari oli se vaahtosammuttimen kokoinen hännänhuippu, joka ei pärjännyt voimillaan vielä. Vaatteita jo jouduttu riisumaan kastumisen johdosta, kankut paljaana paitaressuna hän askarteli kuralöllöjään muiden vierellä. Saadessaan isomman sisaruksen toimesta märän, rantahiekkaakin sisältävän lippiksen päähänsä, totesi pienen ihmisen kimakalla äänellä: Mitä vittua! Ilmaisu sisälsi niin pyhää paheksuntaa, ettei paremmasta tietoa. 

Jäätävää toimintaa. Kielellinen taito lisääntyy. Aina oppii - vaikkei sivisty. Imuroidaan sitä mallia, jota jaossa on. 

Vanhaa vaniljaa pihalla ja lautasella

Pihanlaittoa, taimet ja valmiit kukkaset. Eikä mitä, vielä vähän siemeniä, joista tulee uusia ihanuuksia.
Haen tuoksuvia ruusuja, laventelia ja vaikka mitä tälle kesälle.Laitoin kaikki keväiset esikkoni pihalle kasvamaan... saas nähdä, miten lisääntyvät
Nyt ostamani ruusut virkoavat elämään täydellisissä harsopusseissa lämpöä odottaen. Kuin kummituksia ovat nuo ruukut ruusuineen. Vielä etsin yhtä ruusua, josta muistan ihanan tuoksun. Olin itse puskan korkuinen sitä nuuskiessani, mikä lie oli. Nyt sellaisen tahtoisin. 

Esikkoni "Ella", on tässä hieman vaatimaton väriltään, mutta kun niitä kukkapenkkejä on metrikaupalla, on näky huikea!! Tuoksuukin mukavasti. 
On vaan kirpaiseva hetki, kun kukinnan jälkeen nostan juurakon ja pistelen lapiolla komistuksen uusiin osiin. Uudelleenistutus ja taas on metri -pari uutta esikkopenkkiä seuraavaan kevääseen. Näin se vaan toimii. Sydän särkyy ja elpyy. 

Luotan vanhaan pioniini ja etenkin sen kukinta-ajan tuoksuun. Tätä komeutta taas odottelen... lupaus siitä on jo nousemassa. 

                                                 

Teimme keväisen matkan Riikaan. Siellä oli taimistot vauhdissaan, olihan kelikin tätä meidän ilmanalaamme lämpimämpää. Sireenit ja hevoskastanjat kukkivat, tuoksuivat suloisesti.  Ainahan sitä kadehtii jotain mitä itsellä ei ole...?!

Enpäs eläissäni ole nähnyt tekokukkia niin paljoa yhdessä paikassa kuin siellä torilla oli!

Ehkä tällaisilla on kysyntää joillekin, allergiset, paljon kotoaan poissaoleville, hautausmaille... ties minne. Eikä tuoksusta tietoakaan. Säilyvät äidiltä tyttärelle.  

  

Olipa siellä orvokkejakin, joka paikassa! ... ja kissahan minun piti saada edes yhteen kuvaan.

Lautaselleni kaipaan mm. vanhaa vaniljaa jäätelönä, aromikasta, ihanaa. Olen niin kyllästynyt kaikenlaisiin lisäaineisiin ja liiallisiin maustamisiin. Ruuasta ei tiedä kohta syökö kanaa, kalaa vai lihaa. Chiliä lykätään joka paikkaan ja paljon. Syön sitä kyllä, mutta mielestäni on turha tappaa aina ruuan omaa makua maustamalla se kielikuolioon asti. Kärsin itse siitä, että liiallinen mauste vie makuaistini ja epäilen, että minulle voi syöttää kuppilaruokana vaikka vanhan viledan tuossa soosissa... on se niin ikävä olla tällainen. Arvostan suomalaista kalaa ja muitakin lautasen antimia...mutta tolkku kerjätessäkin - sanotaan.

Nyt kun sakkiimme kuuluu pari ruokavammaista ja pitää löytää gluteiinitonta evästä, onkin mummulan työ muuttunut etsivätoimistoksi. Salatiedettä on tutkimustyö, mistä maku siirappeihin, mausteisiin, jäätelöihin ym tulee. Ette varmaan tiedäkään, miten hankala on saada varmuutta jätskifirmoilta ym. koostumuksesta. "Se on liikesalaisuus"... ja tarkoittaa siis sitä, ettei meille osteta sitä tuotetta. Pakkauksissahan ei ole koko totuus. Vaikka se ei sisällä suoranaisesti mitään kotimaista viljaa, jota nyt ei saa olla missään muodossa,... hiphei, sitä on kuitenkin jossain makuraidassa tai arominvahventeessa tai jossain muussa muodossa. Toisella vatsa sekaisin, toisella kämmenet hajalla... siitähän sen voi sitten arvailla ja taas lähteä kyselemään. 

Leipominenkin on varsinaista tieteentekoa ja kallista sellaista. Näitä tavallisia pulliahan saa tehtyä nuukempikin emäntä vaikka millaisen saavillisen... vehnäjauhoja saa parin kilon pussin niin halvalla, ettei meinaa kehdata ostaa. Mantelijauhko maksaa parikymppiä kilo... 

Leivontaominaisuudetkin ovat aivan erilaiset.

Tässä armaalleni välipalaa... jaksoipa vääntää sitten tuolla pihalla taas uusia kuvioita.

Olen koukussa erilaisiin salaatteihin. Vihannesten tuoksu on niin ihanaa. Muistattehan hölskytyskurkut! Meillä niitä oli aikanaan sunnuntaisin. Kurkut saimme me mukulat haeskella pihalta ja tillin varretkin. Sen tuoksun mukana tulee aina mieleeni sunnuntai.

(Oispa aina sunnuntai ja päivälliskellot sois, sanoi entinen renkipoikakin)  

                                                    Ihanaa valmistujaisviikonloppua! 

Vietetään hetki juhlaa vaikka pilkkihaalareissa. Meilläkin peruskoululainen sai urakkansa päättymään ja jännityksellä sitten odotellaan kuulumisia jatkoista. On se kumma, kun mukulat kasvavat ja näinkin nuorella mummilla on tuonikäisiä lapsenlapsia!!

Siippa juhlii tänään omia lakkiaisiaan myös, oli 50 vuotta sitten... ajatella, sanois Aino.