Seniorit eivät opi mitään

Kuuntelin ja osallistuinkin keskusteluun, jossa päiviteltiin ikäihmisten huonoa osaamista netin käytössä. Tumpulointia on ja taidottomuutta ylen määrin. Katsoipa TV:stä lähes mitä ohjelmaa tahansa, päättyy esittely asiasta sanoihin "katso lisää netistä..." Tämäkin meitä puhututti. 

... ja kuka aapiskukon keksi viisauden sekä oppimisen esikuvaksi??

Useat meistä ikäihmisistä on työkseen käyttänyt erilaisia tietokoneohjelmia päivittäin. Osan elämään ei koneet ole milloinkaan kuuluneet. Miten tämän kahden maailman välin saa täytettyä tai opastettua niin, että kumpikin saa asiansa tulevaisuudessakin hoidettua mallikkaasti? 

On kohtuuton vaatimus vaatia kahdeksan-yhdeksänkymppisen tietokonetta kartelleen tai muuten vaan tarpeettomana pitämäänsä härpäkettä enää hankkimaankaan. Kustannukset ovat suhteessa peruseläkkeeseen hirmuiset. Vielä he voisivat, ainakin jotkut heistä jotain oppiakin, mutta jos yhteydenpitoväline on ainoa suora linja Kelaan asumistukea varten tai vastaanottamaan aikakausilehtien suoramyyntitarjontaa ollaan asiassa pellolla. 

Erilaisten lomakkeiden sanamuotojen korjaamista suosittaisin. Monimutkaisuutta ja päällekäisyyttä pitäisi välttää. Ennen kaikkea asiakkaiden turhaa juoksuttamista. Nyt saa monenlaista tietoa viranomaistahot toisiltaan. Silti asiakkaana olevan pitänee toimittaa kopioita tiliotteistaan, kauppakirjoistaan tahi muuta vastaavaa. Pankkitilinkin tuotot eivät voi jäädä pimittämättä ainakaan pikkumummojen kohdalla. Caymansaarilla ei vielä linjat oikein toimi, niin olen päätellyt. 

Eikö nykytyöttömyyden aikana todellakaan missään pesi ketään, joka tekisi näitä täytettäviä pumaskoita niin yksinkertaiseksi, että muorit ja vaarit ihan tavallisella järjellään osaisivat täyttää ne? Tehdäänkö näitä ehkä (salaliittoteoria...) siksi niin vaikeaksi, että jäisi jopa täyttämättä ja valtio säästäisi... Tulevaisuudessa tapahtuisikin jopa niin, että saatavien tietojen kohdalla loppuisi hyppyyttäminen ja ne päätökset syntyisivät kuin itsellään...

Tahi sitä opastusta. Jopa kotimökkiin saakka ulottuvana palveluna aivan sieltä Hyvä arki asuu kotikaupungissani - toimistolta. Ihmiset opivat yllättäviä asioita vielä ikääntyessäänkin. Kaikilla meillä ei ole vielä (onneksi) dementiaa, huono kuulo tosin voi olla (harmillista) haittaamassa virastoasiointia. Kunhan nyt puhelussa on päässyt oikeaan päivään, kellonaikaan sekä painellut oikeassa järjestyksessä numeroita ja hästäkkiä. Kuunnellut 17 minuuttia vihreitä lehtiä, koska kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja. Niin muuten, asian olisi voinut hoitaa netissäkin, www.......just niin. Palvelumaksuineen juuri sitä itseään. Eläköön, siellähän oltiinkin elossa kun virkailija vastasi!!

Nuorempi polvi voisi miettiä asiaa niinkin, että mikä olisi mahdollisesti oma osaamistilanne työvuosien päätyttyä  tulevaisuudessa. Osaako itse tarpeeksi vuosikymmenten päästä, pysyykö kehityksen perässä samoin kuin mitä nyt vaatii tämän ajan ikäihmisiltä.Uskonpa, että kylmää rinkiä siellä jossain on hiljalleen kehittymässä joillekin. Nyt kannattaisi auttaa lähimmäisiä, sillä hyvä kiertää takaisin. Sano mun sanoneen. 

Täällä ei sitten taaskaan ole mitään....

Huokaus on varmasti aito hänelle, jolta kuulin syvän tuhauksen kokemalleen tilanteelle. Mitä lie etsiskeli pikkurouva kaupassa. Sitä kyseistä tuotetta ei nyt sitten ollutkaan saatavilla. Pahasti näytti menevän asiat pieleen, suu mutristui ja mielenkiinto lapsenhoitoonkin lerpahti. Siinä äidin mielenpahoitustilanteessa toinen hänen kupeittensa hedelmistä nuiji viisivuotiaan tarmolla päärynää metallisen kuljetushäkin syrjään rallatellen omiaan. Ei tullut omaiskieltoa, joten kielsin mukulan luovuuden jatkumisen siihen paikkaan. Äiti hermostui tyystin moisesta. Sekin vielä, koko kauppareissu oli syvältä. Hehän eivät päärynoitä olleet ostamassa, joten nuijittu hedelmä sai jäädä kauppiaan tappioksi.
  
Olkoon sitten, minunkin mielestäni. 

Kaikenlaisen vapauden salliminen minua mietityttää... eikö voisi lapsosia ohjata toimimaan oikein tilanteen ollessa opetukseen otollinen?

Eipä silti, ei ne muksut ainoita töllöjä puodissa ole. Katselin itseni ikäistä, siis varttunutta naista karkkikadulla. Siellä hän pisteli oikeaoppisesti kauhalla karkkeja pussiinsa, tarjouksessa kun olivat. Tuli jokunen ylimääräinenkin tahi väärän värinen, ne hän poisti kauhasta sormin takaisin laatikkoon. Hän nyt vain hetki aikaisemmin oli aivastanut kouraansa, sen jälkeen kaiveli kutiavaa nokkaansa leipähyllyn kulmilla, jossa hän likisteli tuoreustakuun varmistaakseen leipäpusseja napakalla pihtiotteella.  
Siinä sitä siirrettiin influenssaa paikasta A paikkaan B... tai jotain muuta. Räkäiset sormet kuitenkin. 

Pitäisi jättää katsomatta tällaiset ympäristöilmiöt. Eipä tulisi olooni kupruja. 

... ja sitten kirpputorin kautta kotiin. 

Ilmavaivaiset lelukoirat ja muut joulun ihmeet

Kaipaan aikoja, jolloin lapsenlapseni olivat pieniä "äiväniä", selasivat postiluukusta tipahtaneita leluraamattujaan sekä Hobby Hallín kuvastoja innosta puhisten. Valikoitiin tavaroita itselle, jollekin toiselle, itselle, itselle ...jne. 
Minunkin piti niitä kuvastoja mummina selailla, enhän muuten ollut perillä kauden hittituotteesta, vinkeistä ilon antajaksi. 

 Lapsenlapset ovat jo isoja, lahjan antaminen on taas oma juttunsa. Moni paketti on korjattavissa riihikuivalla rahalla. Tytölle on helpompi tehdä näitä krumeluureja, poika ei niistä piittaisi. Haluan siis kuitenkin sujauttaa siihen kuuluisaan "konttiin" jotakin itse tehtyä, olkoon sitten vaikka pojan 45-46 sukat.... naapurissa täti kutoo ihkuja pieniä Adidas-sukkia...voih...

Lelumainoksesta bongasin koiran, jota mainostettin ilmavaivaisena piereskelijänä!! Ei nyt ihan noin, mutta kuitenkin. Sisältö oli juuri noin. 

Pieruhuumori se pitää suomalaisia otteessaan oli joulu tai juhannus... vaikka lelu nyt olikin tuotettu jostain etelämmän ilmansuunnan maasta. Kait ne samat asiat naurattavat sielläkin?

Eipä ole sataa vuotta vielä, kun hauskinta mitä tiesi, oli sujauttaa pierutyyny isopehvaisen Kerttuli-tädin tuolille juuri ennen kuin hän siihen istua mätkähti. Voi sitä riemua, kun täti niin punoitti kasvoiltaan!

Mutta ostaisinko mummina tuollaisen lelukoiran noilla ominaisuuksilla?? Tuskinpa vaan. Paukutelkoon josssain muulla, se muovikasa... Jäin vielä miettimään sitä äänikonetta lelukoiran kropassa. Käykö sille samalla tavoin kuin itkevien nukkien äänille, jotka jossain vaiheessa muuttuvat ajokoiran ulinaksi... entä sitten tuo ilmavaivan ääni, sorsaparvi kaislikossa, vai?

Kuuntelin radiosa ohjelmaa toisella korvalla... kovasti oli kaupassa tuotevalikoimaa. 25000 tuotetta koko puodissa, kertoi liikkeen edustaja. Yksistään juustoja löytyi täältä kuulemma noin 650 erilaista. Tulossa olivat vielä joulujuustot, jotka lisäävät tuotemäärää huomattavasti. 

... ja aina seisoo joku naama norsun sellaisella, etteihän täällä ole yhtään mitään minkä ostaa haluaisi. Siinä sitä joulun ihmettä taas piisaa.

Aina uuden kokkiohjelman ansiosta pitää kauppaan tilata vaikka mitä juurta sekä jauhetta. Vähän aikaa tätä tohinaa ja sitten taas jotain muuta. Sellaista elämä on. 

                                                            Joulua odotellessa...