keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kun ei mikään ole hyvin

Toukokuiset hellepäivät ovat jotain luksusta meille kaikille. Lämpöä riittää vielä työpäivän jälkeenkin ja elämme kuin etelässä.


Nyt ovat kukassa hyvin monet sellaiset lajit, joiden loistoa pääsee nauttimaan vasta viikkojen kuluttua. Mitä jää juhannukseen...?


Loma-ajoista toukokuu minun työvuosinani hoitopuolella ei ollut niitä suosituimpia aikoja. Pienellä väännöllä listan vapaat toukokuuviikot täyttyivät. Pitkin hampain oltiin jossain kohdin. 
Itse henkilökohtaisesti olin aikoinani onnellinen toukokuun vapaista, olenhan puutarhaihmisiä. Sain tehdä pitkää päivää omisssa aikatauluissani rakkaan harrastuksen parissa.


Tässä hiljattain oli perjantainen puhelintoivekonsertti radiossa ja siellä eräs soittaja levytoiveensa ohella kertoi olevansa lomalla. Ohjelman juontaja onnitteli hyvästä loma-ajankohdasta ja kyseli kaikenlaista. Soittaja kertoi joutuneensa pakotetusti ottamaan tämän ajankohdan lomalleen. 
Juontaja totesi lähetyksessä lomailmojen ainakin olevan mitä upeimmat, niin tämä nillttäjä sanoin säiden olleen "kohtuulliset". Siis kohtuulliset!!? Voi tätä sankaria. Kokonaisuutena viime kesään ei tällaista komeutta säiden taholta ollut kuin nyt ja tämä vallitseva ihanuus ei tyydytä.
Mistäs sitten kiikastaa? No, kun pomo määräsi. antoi vielä tällaisen upean sään, ettei voi edes valittaa. Mahtaa piruuttaa lomilta palatessa kun kaikki puhuvat vuosisadan toukokuusta ja siitä, että lomaiitpas juuri hyvään aikaan. Ei taida olla hyvä juttu? Kääntäisi nyt voitokseen tämän....jos osaa.


 Nyt on kukkia siellä ja täällä. Toivottavasti pölyttäjiä löytyy, sillä muuten meidän "Helmiinaan" ei ole tulossa omppuja. Kohdin ei koskaan... 

tiistai 15. toukokuuta 2018

Lomalla jossakin päin Suomea...

Lomakautta eletään jo täysillä. Voi sitä onnenpossua, joka lomien kiertolistoilla on saanutkin osakseen tämän toukokuun alun, jota ei suin surminkaan haluttaisi. Jonkun se vaan on pakko ottaa, tasapuolisuutta kun harrastetaan jossain päin. Nyt ilmoista johtuen on kateuskertoimet huipussaan!


Omassa ja jokseenkin värikkäässä työhistoriassani olen ollut työntekijän asemassa sekä esimiehenä. Kiertolistojen tasapuolisuutta puolustan kummaltakin kantilta katsoen. Aina on mielensäpahoittajia, joiden ainoa oikea lomakausi on vain ja ainoastaan heinäkuu ja piste. Edes jonkinlaiseen tasapuolisuuteen kesän suhteen pääsee kierrättämällä lomia ja nekin, jotka kaikenlaisia taisteluita välttelevät saavat näin tehden joskus sen himoituimman paikan. 


Työtehtävistä johtuen joidenkin on ollut aina itsestäänselvyys lomailla heinäkuussa, ehkä siellä firmassakin on siihen aikaan kaikkein hiljaisinta? Työtehtävätkin voivat olla sellaisia, että niitä voi seisottaa jonkin viikon ilman isompia harmeja.Nämä ihmiset eivät varmaankaan ymmärrä tätä lomataistelua?

Hoitopuolella se yhtä aikaa lomailu ei vaan ole sujunut. Eipä voi hoidettavia jättää kuukaudeksi keskenään toimimaan jotta työväki saisi neljä viikkoa lomaa keskellä kesää... onneksi vuodet ovat lähteneet muuttumaan myös sään puolesta. Ei heinäkuu enää ole tae mistään.


Mielensä sitten pahoittanut ja lomalistalla muualla kuin heinäkuussa oleva saattaa käyttää mielestään aseista pahinta, hankkiutumalla sairauslomalle. Tätä toimintamalliakin olen seuraillut. Näin sitten se "lomakausi" on kohdillaan ja ensi vuonna sitten on vaatimassa taas jotain muuta, kunnes natsaa se paikka "oikeassa lomakaudessa", heinäkuussa. Mikään ei ole niin kekseliäs kuin ihminen. Paitsi toinen ihminen. 


Vaan mitä teki Luoja tänä vuonna? Antoipa sellaisen hellekauden "väärään aikaan" lomakautta ajatellen että ei paremmasta tietoa... nythän tästä loma-ajasta ei voi valitella....lämpöä, aurinkoa, eikä hyttysistä tietoakaan! Pirullistahan on ihmisen elo kun mikään ei ole niinkuin ennen...

Kannattaa varmasti nauttia, oli lomalla tai ei. Sen verran skeptinen olen, että en jaksa uskoa tämän onnen jatkuvan syyskuun loppuun. Lomakauteen mahtuu kaikenlaisia lomia, niin sään kuin muunkin puolesta. Peiliin katsoen löytyy usein se kaikkiin asioihin vaikuttavin tekijä. 

Kaikki ulos nyt, olittepa lomalla tai loman vieressä. Suomen suvea pitää kuulostella...linnut ovat vauhdissaan, puut tuoksuvat...kukkia nousee..korvasieniä... pysyttekö edes perässä?

tiistai 8. toukokuuta 2018

Horoskooppi kesälle

Kesällä ohjelmaani on kuulunut ettenkin sateisina päivinä erilaisten lehtien selailut ja itseni viihdyttäminen vaikkapa horoskooppeja tutkailemalla. 
Äidilleni oli tupsahtanut hauska virhe syntymäaikaansa. Papinkirjoissa ja oikeassa synttärissä oli kuukauden ero. Tästä syystä hän luki aina molemmat horoskoopit ja valitsi sen oikeaksi joka oli "parempi". Kuinka kätevää hänelle, minä sain tyytyä vain siihen yhteen. 



Koska horoskoopeissa piilee "se jokin", olen laatinut yhdessä toisen minäni kanssa teille tällaisen mystisen kesähoroskoopin. Pelikortit ladattuna ja näissä maisemissa Venukset, aurinko ja vaikka minkälaiset tekokuutkin ovat olleet kohtuullisissa asemissa. Hyvin varma merkki kaikenlaisesta hyvästä oli sääpallon putoaminen Iso-Roineeseen päätyen meidän kalaverkkoihimme. Tästä jos mistä voidaan lukea hyvän kesän lähestyvä meitä jokaista. 


Olettekos valmiina!

Jousimies
No niin... Marraskuussa vasta näyttäisi sosiaalinen kesäelämäsi hieman helpottavan ja tasaantuvan. Joulua odotellessa voisit suunnitella kelle lahjoittaisit sen kesällä hankkimasi koiranpennun, joka inhoaa uutta kumppaniasi. Tai lahjoita se kumppani. 
Kokonaisuutena siis tuleva kesäsi sujuu oikein mallikkaasti ja tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen. Älä unohda Europottia äässille.

Kauris
Kesäheikkoutesi jäätelöön on yleisessä tiedossa. Koeta kuitenkin edes joskus tarjota vieraillesi jotain muuta kuin sitä yhtä ja samaa kermajäätelöä. Oletkos ajatellut, että he voisivat pitää vaikka kuoharista?
Olet saamassa jonkinlaisen lahjoituksen eräältä läheiseltäsi ja se hämmentää sinua. Älä nyt ole mikään kutuhauki, pistä elämä risaiseksi kerrankin!


Vesimies
Joko kesän tulo jännittää? Sinäpä se olet ikuinen kesäkollien metsästäjä, niin käy tulevana suvenakin. Isommilta harmeilta tässä asiassa vältyt kun et lähde peliporukkanne kanssa Kuusamoon mökkeilemään. Muuten luvassa varsin luonnikasta joutenoloa lomakautena. 


Kalat
Viime kesä oli sinulle todellakin kamala. Ymmärrän tunteesi ja harmituksesi hyvin. Tänä vuonna sen sijaan merkit viittaavat kesäsi sujuvan tosi ihanasti. Olet täynnä hyvää energiaa ja sopivan sosiaalista intoa. Jotain siis tapahtuu, kunhan vaan menet ulos!

Oinas
Tarvitset etukäteissuunnittelua kesän sujuvaan eloon. Mutta kesän jälkeenkin on elämää, eikä siis ole tarkoituksenmukaista melskata lomien kiertolistoista työpaikalla kuten teit viime vuonna. Tunteet käyvät sinulla kuumana varsinkin erään rahasumman jaosta sukulaisten kesken, häviät kisan jos huudat.  

Härkä
Intohimoakos odotat kesältäsi?Älä sitten pitkästy. nyt ovat merkit sellaisessa kulmassa, että saatat äkkinäisyydelläsi karkoittaa rauhallisemmankin sutinaa yrittävän. Se tempperamentti on toisista näet kurittomia tapoja. 
Toisaalta näen onnenpotkun osuvan kohdallesi. 


Kaksoset
Kesän vaikutuksesta juoksevien asioiden hoitaminen ei ole sinun juttusi. Varmista siis, että muut  tekevät hommasi. Valitse myös kesäjuhliisi tulevat henkilöt huolella, ethän halua heistä ongelmia?
Yritä pitää suuta soukemmalla ja käytä sen sijaan luovuutta.

Rapu
Kesä tulee olemaan sinulle erittäin raskas. Mikäli merkkeihin on uskominen, järjestävät hyvin monet kaupungit kesähuveina kirpputoreja, avoimia pihoja puutarhoineen, kuin tietäen ongelmasi. Sinähän olet tavaranrakastaja ja tavarataivaat kutsuvat vain sinua. 
Kun kätesi hamuaa tavaroita, lompakkosi itkee. Mutta sinä olet onnellinen ja se on pääasia. 

Leijona
Perskutarallaa. Aurinko, Venus, Mars ja paikallinen S-Market tuovat valovoimaa kesääsi. Jokin asia houkuttaa sinua järjestämään jotain suuren luokan sirkansyöntijuhlia ja taloudellisesti olet sen myötä lirissä. 
Panosta sen sijaan vaikka romantiikkaan, käytä nyt luovuuttasi edes tämän kerran. 


Neitsyt
Rakkaus on raatoa tulevana suvena! Viime kesä oli tarjonnaltaan niukkaa, mutta itsehän tuppasit sinne saareen laatuaikaa viettämään. Ei tainnut unelmoinnit osua kohdilleen? 
Nyt sitten sattuu ja tapahtuu, kunhan pysyt poissa edellisvuoden lomapaikastasi. Muista myös lotota, se näyttää merkkejään...

Vaaka
Siinä minulla on persoonallinen lomasisustaja! Mökkisi haluat persoonalliseksi, mutta kahmit sitä samaa rompetta mukaasi mitä muillakin on. Ilmoituksesi Tori.fi:ssä naurattivat tuttaviasi jo viime suvena, "olis hakusessa Ikean pöytä"... 
Tänä suvena ostat kesäpitäjän kirpparilta sellaisen punaisen räsymaton, jonka myyjällä onkin aikamoiset vilkkusilmät. Tiedä, mitä siitä kehittyy!

Skorpioni
Kesällä sinulla on kiirus. Niin suosittu tulet olemaan, että kateeksi käy. 
Tänä vuonna et nimittäin osallistu siihen meditaatioleiriin, johan sitä sellaista  nauraa naurismaan aidatkin. Vedä pullo skumppaa laiturilla, syö hillomunkin välissä sentin siivu lauantaimakkaraa. Repäise kerran, se voisi tehdä hyvää - läheisillesikin. 



Siinäpä se sitten oli. Jos horoskooppi pitää, olen otettu. Mikäli menee metsään, pitäkää tietonanne ettei minulle tule paha mieli. 

Iloista kesän odottelua meiille kaikille!!



  
   

tiistai 1. toukokuuta 2018

Työn juhlaa

Vappu on työn juhlaa...

Mietinpä tässä, miten monenlaisia hommia sitä onkaan näinä työvuosinaan suorittanut! Rikkaus (ei siis palkan muodossa) on ollut ihmisten kohtaaminen, yhteinen taival arjessa, välillä oli tunteja enemmän kuin puolison kanssa. 



 Nyt kun niitä vuosia ei enää elä on tulleet uudet jutut eteen. Uusia hommia, omia töitä. Omia töitä... vähän huvittaa tuo ilmaus. Mutta omia ovat. 

Pientä siistiä sisätyötä, kirjallisia puuhia, käsitöitä sekä se perinteinen ruokahuolto. Ulkosalla voin riemukseni viettää aikaa kelloon kurkistelematta. Hieno on kokemus, on aikaa monenlaisiin juttuihin. Ei ole sitku tai mutku. 



Pihapuuhastelu on ihanaa. Joskus vuosikausia sitten suunnittelin sellaista puutarhaterapiajuttua työnohjauskokemukseni oheen. Uskoin naisvaltaisissa yhteisöissä siitäkin jotain mukavaa löytyvän. Mutta kun se olisi silloin muuttunut työksi!



Tämä oli muuten ihan eka työpaikkani hoitoalalla. Haamuja pelkäämättön perushoitaja!! Viihdyin öisessä työssäni monta vuotta opiskellen samalla päivisin sairaanhoitajaksi. Tämäkin homma loppui työpaikan vaihtoon sitten valmistuttuani... Kokemus hoitajan hommista oli valtaisaa tunnemyrskyäkin tehtyäni vuosikausia sitä ennen sihteerin töitä. 

Ilmoitus löytyi kaikenlaisten kuvien välistä siivouspäivänä. Nostalgiapläjäys taas!




Pihalle vetää taas veri... keväällä on huumaava tunne käydä tarkistelemassa esiin nousevia pieniä taimilapsosia. Surra pitää menetetytkin, sekin suru kuuluu tähän elämään. Mutta voimaantua pitää niistä, jotka ovat talvesta selvinneet - siinä sen salaisuus!!


(Minäkin selvisin...)