Mummo kumossa!

Se oli sitten viides kaatumiskerta valvotussa laitoshoidossa tänä vuonna. Tällä kertaa toinen asukas tuuppasi lähes satavuotisemme nurin. Eikä taaskaan missään henkilökuntaa.

Näitä kaatumisia on ollut tälle vuodelle todellakin useita ja niihin liittyy aina kärsimystä. 
Minun mieleni on tämän päiväisestä kaatumisesta ja siihen liittyvästä seikkailusta murheellinen. Kirjoitan tätä itku kurkussa. Sieltä palvelutalosta hänet laitetaan menemään kuvaukseen hektiseen keskussairaalan päivystykseen omin nokkineen taksikyydillä. Muistisairas, lähes kuuro afaatikko!! Vieras ympäristö, vieraat ihmiset. Ei siellä ole rauhallista tunnelmaa eikä aikaa odotella viestien perille menoa. Puhutaan hyvästä hoitamisesta. 

Kokemuksia vielä karvaa ennen kuolemaa tulee hankittua hänelle tällä konstilla. Ei vaan muista tapahtumia, mutta tunnelma jää päälle joksikin aikaa. Niin uskon. 

Suuri pörssiyhtiö rantautuu ja voitontekeminenhän perustuu mtä suurimmassa osassa hekilöstömenojen pienuuteen. Suomessa sosiaalikulut ovat tunnetusti ikävän suuret. Kun paikalla ei ole tarpeeksi työntekijöitä, pörräävät nämä muistamattomat keskenään ja kun tielle eksyy joku "sopimaton", tuupataan se syrjään. 

Aamukymmenen jälkeen reissuun lähetetty ikänainen palasi äsken takaisin. Syömättä mahdollisesti eilisillasta tähän hetkeen kun aamunsa nukkuu, saavutus sekin?

Hoitohenkilökunnan vähyys on surullista. Surullista on sekin, mitä tästä "hoitamisesta" oikein maksetaan. Ei riittäisi hoitajana toimivan lähihoitajan kuukausipalkka tähän ylelliseen asumismuotoon, ei varmaan päällikköhoitajankaan. Eipä silti, jos he joutuisivat elämästään saman maksamaan olisi varmasti toinen ääni kellossa. Tietävätkö he edes hoidossaan olevien ihmisten maksamistta maksuista?

Kotona asuminen aikoinaan oli vaarallista, pelottavaa ja jatkuvasti täynnä isoja sekä pieniä kysymysmerkkejä. Kun tämä paikka tuli, olin hyvinkin onnellinen asiasta. Nyt suvun vanhin olisi turvassa pahalta maailmalta, hoidossa ja huolenpidossa.

Monenlaista tuli hoitolaitoksessa tapahtuneeksi ennen tätäkin päivää. Edellisen johtajan aikana oli ruoka täysin ala-arvoista ravintosisällöltään. Se asia parani erinäköisten vaikuttavien seikkojen myötä. Mutta aina jotain vääntöä. Enemmänkin liittyy kaikki siiihen, ettei sitä elävää henkilöä tahdo hoitamiseen saada palkattua. Toimintakertomuksessa lukee selvällä suomenkielellä asiasta, mutta sitä ihmettä odotellessa....väki vähenee, mutta pidot eivät parane.

Taas on kesä edessä ja sijaiset tulevat. tämä uusi kaarti yrttää parhaansa, mutta eivät tunne hoidettaviaan sitäkään vähää kuin vakituiset. 

Oma vanhuuskin tässä mietityttää. Kuka meitä sitten hoitaa ja mikä sitten aikanaan hoitamiseksi luokitellaan? Millaiseen luukkuun minut lykätään?

Olen itse tehnyt aikamoisen taipaleen ikäihmisten hoitajana niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Olen kuulunut myös hoitotyön johtajiin. Siksi minulla on mielipiteeni asioista. Ei vanhustyössä auta pellekäynnit kotiin eikä ympärillä hyrräävät robotit. Elävä ihminen vastaa pilleriä mennen tullen. Laadukas hoito vanhustyössä perustuu hyvin koulutettuun henkilökuntaan ja hyvään johtamiseen. Sitä odotellessa. 

Omaiseni on siinä tilanteessa, ettei hän ymmärrä tätä hoitamattomuutta ja huolenpidon puutetta. Hän on omassa maailmassaan omien käsitystensä kanssa. Niiden vallassa ja voimalla hän sitten osallistuu asioihin - tai on osallistumatta. 
Sodista selvinneenä, rankasti fyysistä työtä tehneenä sekä läsnäolleena siinä kuuluisan "elämänkoulun" oppilaana hän on nyt hyvin lähellä päästötodistustaan. Toivoisin ja soisin, että tämä jatkoluokka olisi hänelle hieman kevyempi koettelemuksiltaan. 
Voi itku.

   Vielä loppukaneettina sellainen seikka, että tällainen hoitolaitos ei sitten ole vastuussa tästä tuuppaamisesta mitenkään. Sain ohjeistuksen tehdä rikosilmoituksen vastapuolesta ja tämän kotivakuutus sitten pitäisi olla se, joka maksaa omaiseni kulut. Pörssiyhtiö tarjoaa siis vain pelikentän näille onnettomille. Pahoiteltiin luonnollisesti tapahtunutta. Johan on touhua. 

Niin, sitten vielä...On aivan oikein lähettää vanhus taksimatkalle ilman saattajaa, koska matka on n. 2 km ja sairaala ottaa vastuu potilaistaan. Saattaja ei siis ole tarpeellinen.