sunnuntai 23. elokuuta 2015

Suuria suunnitelmia

Viikonlopun aurinkoinen sää sai taas suunnitelmat päässäni pörisemään. Kaikenlaista pitäisi saada aikaiseksi. Kumppani näytti hieman varovaiselta... mitä suunnittelu sitten tarkoittaa hänen tehtäväkseen tulevasta osuudesta. Lähti verkoilleen. 

Kesäkeittiömme on ollut ikuisuusprojekti. Ensin se oli kehikko ja muovikatos, siitä se sitten lähti. Naapurin sukulaispoika pudotti puuhellan laatoitukselle ja elämäni mies muotoili ympärille ihanan kasvihuone-kesäkeittiöyhdistelmän. 



Kyltti oven yläpuolella on peräisin muutama vuosi sitten Rauman pitsimarkkinoiden kirpputorilta. M/S Seula oli ollut aikoinaan paatin nimikylttinä - emme uskaltaneet kysyä asiasta sen enempää. Seula sopi meillekin, koska katkennut oksa rikkoi valokatteen...ja vettä tirskahteli sisään.

Meidän oma tiemme häämöttää taustalla, jonka reunukselle yritän koolta kukkamerta ilostuttamaan mennen tullen kulkijaa. 
Olen lisännyt mm. akileijoja siemenistä, ihania värejä on olemassa ja taitavat täällä hieman sekoilla keskenäänkin.Muutama akileija muistuttaa kärhönkukkaa, kannukset puuttuvat. Toivoisin saavani vielä kulta-akileijaa, kun en ole löytänyt täältä mistään sellaista. Aina puuttuu jotakin, puutarha ei siis ole koskaan täydellinen.

Keräsin juuri valtavan määrän siemeniä, jotka laittelen sitten taas maahan aikanaan. 





                       Köyhän miehen orkidea, sanoi isoäitini aikoinaan akileijasta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti