Mikä olisi paras hetki sairastua vakavasti?

Mikäli on uskominen lehtien lööppeihin, ystävien sekä tuttavien kertomaan  sekä omaan perskohtaiseen tuntumaani tulee syöpä "pahimpaan mahdolliseen aikaan".

Tämäpä herättää väistämättä kysymään, mikä on se pahin aika ja milloin sitten olisi otollista sairastua... 

"Se tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan"... joopa joo. Taitaa aina tulla? Yleensä ottaen tällainen tilauksetta tuleva iskee yllättäen ja tämä esiintuleva huokaus on kait säikähdyksen aikaansaamaa. Mitä ihmettä, minullekin tällainen! 

Omakin tilanteeni alkoi "pahimpaan aikaan" sekin, viikon loma pilaantui tällaisella tiedolla. Jälkeinpäin ajatellen se oli ehkä hyvä paikka omalle päälleni... ehti sisäistää asiaa kun mitään ei voinut siellä muutakaan. 

Valmistautuminen tällaisiinkin varmaan olisi poikaa, mutta etukäteiskursseja ei minun tietääkseni järjestetä.On vaan jatkettava elämää tässä pahimmassa vaiheessa. 

Käymällä keskusteluja sairastuneiden kanssa saa sellaisen käsityksen, ettei parantumattomaksi syöväksikään julistettua tautia anneta kivuta niskan päälle. "Niin kauan kun on elämää, on toivoa". Toivolla en tarkoita tässä tilanteessa ihmeparanemista, syövän katoamista jonnekin muualle. Toivo kannattelee hoidoissakäymistä, elämää perheen, sukulaisten ja ystävien seurassa. Jokainen päivä on lahja, jatkoaikaa. 

Tätä jatkoaikaa pyrkivät muutamat persoonat aina hämmentämään omalla tavallaan. On heitä, jotka eivät vaan kestä toisen sairastumisia tällaiseen tautiin. Jätetään oman onnensa nojaan, kysymättä kouraisematta. Unohdetaan. "Kohtahan se kuolee", niinkö?

Jättäminen kuvastaa sitä, ettei se ystävyys tainnut ystävyyttä ollakaan... vai olisiko pelkoa sittenkin? Mitä minä sille nyt sanon, pitääkö sanoa jotain vai olla hiljaa???? Tauti ei varmaankaan tartu, mutta jotenkin oman pelon kohtaaminen tuollaisesta taudista saa joitain nousemaan varpailleen. En nää...en kuule... ei se minuun osu....

Mutta osuessaan se hämmentää. Tässä olen kuitenkin, entisenlaisena mutta syöpäleimalla varustettuna.

Vakavasti sairaan ystävän tapaaminen on joskus haastavaakin. Vastaanottavainen pitää olla sille surulllekin, joka nyt on jaossa. Näyttääkö toinen nyt jotenkin erilaiselta? Entä, jos se itkee kaikenaikaa jne...

Eräs miespuolinen tuttavani silloin kauan sitten ilmiselvästi halusi tietää, miltä tuntuu yksitissinen nainen rintahalauksessa proteesista huolimatta tai siitä johtuen.  Siinä se patu sitten halasi ja hiersi minua rintaansa vasten... toivottavasti sai tuntuman! Se ns. myötätuntohalaukseksi tarkoitettu jäi muistoihini ikävästi. 

Seuratessani ympärilläni hoidoissa käyvien elämää ja elämän jatkumista kuitenkin kaikesta huolimatta arvostan heidän voimiaan. Arvostan myös perheen jäseniä, koska tällainen sairastuminenhan satuttaa kaikkia samassa taloudessa olevia. Elämä rytmittyy sairastamisen vaatimiin asioihin, potilaan voimiin - ja omaisenkin voimiin. Tekopirteitä soittoja tulee kuulumisten muodossa, joissa taustalla saattaa olla vain tilanteen päivitys soittajalle itselleen - ei niinkään todellinen huoli ystävän tilanteesta. Onko se oma elämä todella niin kiireiseksi muuttunut yht´äkkiä, ettei ehdi vaikka syntymäpäiväkahveille tai muuten viikonloppuna käymään pikaisesti paikan päällä. Jutella ja muistella asioita - samalla tavoin kuin aikaisemminkin. Puhumaan jostakin muusta kuin veriarvojen muuttumisesta tai tukanlähdöstä...Jatkoajan pituudesta kun ei ole tietoa. Huomautan samalla, ettei muutenkaan siitä ajasta ja sen pituudesta ole varmuutta toisillakaan. 

Julkkikset ovat sitten täysin omaa rotuaan, mikäli lööppeihin on uskomista. Heistä hyvin monet ovat "selättäneet syövän" ja ovat voittajia. Hieno homma. Minäkin olen selvinnyt jo usean vuoden kontrolleistani mukavin uutisin. En vaan koe olevani mikään henkilökohtainen "selättäjä" tälle asialle. Enemmänkin luotan hoitooni ja seurantaan. Oma tahtoni on tietysti säilyä kuvioissa mukana tavalla tai toisella, tällä minulle annetulle jatkoajalle olisi vielä käyttöä kovasti.

Pitäkää siis ystävistänne todellista huolta!

Kaikille lukijoilleni toivottelen tästä tekstistä huolimatta - tai siitä johtuen yhä valoisampia keväisiä päiviä! Sieltä ne päivät ovat tulossa, olen tilannut...!