"Tiedän paikan kamalan"....

Syyskuun alku tuo aina mieleeni koulun aloituksen jännityksineen kaikkineen. Muistan ikuisesti ensimmäisen koulupäiväni mennessäni ensimmäiselle luokalle ilman ketään saattajaa. Äitini oli juuri loukannut jalkansa ja vietti aikaansa koko jalan pituisessa kipsissä kotinurkissa, eikä niitä muita sitten ollut minua saattamaan. 

Siellä koulun pihalla ja tulevassa luokassani minä sitten vapisin kuin haavanlehti syystuulessa. Pelkäsin lähes pyörtymiseen saakka. 
Taisi pelätä lähellä istunut Sinikkakin koulun aloittamista, vaikka tukeutuikin pehmeään äitiinsä koko kropan mitalla. Vähitellen siitä sitten päivä hupeni ja kotiinkin sai lähteä. Huomenna sitten taas piti tulla.  

Tunteeni syyskuisesta koulunaloituksesta aktivoituivat huippuunsa lukiessani koulukiusaamisjutusta, jossa kiusaajasakki  pakotti nuoren oppilaan nielemään kastanjoita sekä nappiparistoja. Miten tämmöinen on mahdollistakaan nykypäivän Suomessa, jossa on kaikenlaisia tukitoimia ja kiusaamisenesto-ohjelmia niin työpaikoilla kuin koulumaailmassakin! Lukiessani, että kyseistä opiskelijaa oli kiusattu jo useampia vuosia mykistyin lisää. 

Opinahjoon on tultava joka ikinen päivä vuodesta toiseen. Siitäkin huolimatta, että siellä kokee kiusaamista jopa pahoinpitelyyn saakka.

Lähetämme lapsemme useiksi tunneiksi paikkaan, jossa vastuuhenkilöiden koulutustaustasta johtuen oletusarvo on ainakin minulle se, että siellä toimii välituntien aikainen valvonta. Koulumatkat ovat toki aina oma lukunsa, mutta niilläkin matkoilla tapahtuneet asiat tulisi ottaa esille koulussa. Missä valvovat silmät ja kuulevat korvat? En millään muotoa jaksa uskoa etteikö tällaista touhua havaitse kukaan tolkun ihminen. Lähetämme lapsemme siis toisten kiusattaviksi. Puuhaleluiksi kipeille nuorille, jotka tarvitsisivat järeää puuttumista karmeisiin huvituksiinsa.  

Miksi siihen ei sitten puututa ajoissa...? en näe, en kuule....? 
Kaipaan entisajan koulun tiukkaa otetta häiriköintiin ja niiden selvittelyyn. Se onkin ainoa asia, jota siltä ajalta kaipaan .... toki mielikuvani ovat vain niistä kouluista, jossa kulloinkin olin. 

  
Tuttavaperheen poika aikoinaan joutui hänkin kiusaajien uhriksi. Osin varmaankin siksi, että hänen olemuksensa oli jo valmiiksi muita aristeleva, sellainen pelokas peräkammarin lapsi.  Tätä fyysiseksi muuttunutta kiusaamista oli jatkunut jo lukukausien vaihtumisen verran kunnes asia paljastui veljesten saunareissun yhteydessä. Isoveli kauhistui mustelmia, joiden sijoittelu oli sopivasti vaatetusalueella. Syömättömyyskin taisi johtua lopunperin vatsanalueelle osuneista potkuista? Valittihan poika vatsakipujaan usein... 

Pikkuveljen taktiikka kouluun tulossa oli saapua sinne viime minuutilla, odottelihan kiusaajakaarti portilla saalistaan. Hän koetti aina syöksyä ohi viuhuvien nyrkkien ja potkivien jalkojen, mutta matkaa oli toisinaan liikaa. Kiusaajat ottivat selvää kulkureiteistäkin ja yllätyshyökkäyksiä tuli mennen tullen.

Tarvittiin jälleen yksi äiti. Yksi toimen nainen, joka saapui koululle kuultuaan saunareissun paljastamasta mustelmaisesta muksustaan. Tämä naarasleijona ei jättänyt tilannetta pahoittelun asteelle. Vaati asioihin puuttumista ja saikin sellaisen mylläkän aikaiseksi, jolla oli toivottavaa tulosta. Kiusaajia odotti "ohraleipä".... tai mikä se nyt siihen aikaan sitten olikaan. Heidän "opiskelunsa" siinä oppilaitoksessa loppuikin tähän lopputyöhön. Tosin tämän potkitun, lyödyn ja alistetun lapsen voimat eivät riittäneet jatkaa samassa paikassa enää. Tukea ei muiltakaan oppilailta tullut vaikeina aikoina, saati opettajakunnalta. Kaiken sen kohtaaminen oli este oppimiselle saati tulla paikalle jatkossa, vaikka asiaa oli nyt selviteltykin.  

Mietinpä vaan, millaiset eväät elämään saa tämmöisestä kohtelusta?

Mutta tähän lehdessä olleeseen juttuun vielä mennäkseni. Minusta tuntuu todella pahalta kuulla. Toivottavasti ne aikuiset, joilla oli jonkinasteinen aavistus tapahtumista, saisivat vaikka kihomatoja, kun eivät olleet kiusaamisen kohteeksi joutuneen lapsen tukena ja puuttuneet tilanteeseen.  Hyi hitto!
                                                     (No, onneksi kyseesssä oli "Kiva"-koulu..)

4.9.18 lisäys:
en peru edellisiä puheitani. Asiassa on aina kaksi puolta olemassa. Tämänkin aiheen paristojen syöttäminen on lehdissä sekä uutisissa muuttunut. Jotain jutun taustalla on silti miksi tehdään kuin tehdään. Surullista kokonaisuutena, apuahan tässä tapauksessa pitäisi antaa, kelle eniten?