Maaseudun eläkeläisten köyhyys

Eipä ole mediaseksikäs aihe tämä, mutta olkoon nyt menneeksi.

Eilisen päivän uutisoinnistahan minä taas riemastuin. Maalla aikaani elävänä olen jo aiemminkin kiemuroinnut tätä nykyajan meininkiä vastaan. Ollaan mukamas kehittämässä jotakin ja tulos on yleensä asukkaille huonompi kuin vallitseva olotila.

Maalla olevista eläkeläisistä siis joka viides saa käteensä alle 1000 euroa kuukaudessa, mediaanieläkkeen ollessa noin 1200 euroa. 

Tuolla summalla sitä sitten pärjäillään, yhdessä tai erikseen. Monen tuloja syövät terveydenhoitoon, sekä lääke- ja asumiskuluihin liittyvät menot. Yksityissektorin käyntejä ei kovin montaa tuolla rahalla suoriteta, eikä ajella takseilla paikasta toiseen. Lämmityskulut omassa talossa asuvalla voivat olla huikeita. Talvenvara -puukuormat ja öljyauton käynti saa eurot lentelemään ja lievää rytmihäiriötäkin.  Pitkään eläneillä on monenlaisia kremppoja hoidettavanaan, joten kulueriä syntyy yksi toisensa jälkeen. 

Maaseudulla asuminen saattaa kuitenkin olla monen työssä käyvän unelma. Sitten joskus minäkin muutan maalle.... 
Unelmia pitää olla ja niitä ruokkia lämpimin ajatuksin.

Niin minäkin aikoinani tuumiskelin, että perkules... maaseutu kutsuu!

Silloisen kutsuhuudon aikana täällä oli vielä kaikki paremmin. Kauppojakin oli useampi, nyt vain yksi. Linja-autoilla pääsi autotonkin käymään työssä. Tosin vuorotyöläiselle se vaihtoehto kulkemiselle ei silloinkaan onnistanut. 

Terveyspalvelujen saatavuuttakin pitänee ajoissa tarkata. 

Omaa autoa tarvitsee maalla asuva. Mikä lie sitten edessä, kun ajaminen ei pelitä enää? Kaikki on monen mutkan takana ilman omaa kulkupeliä. Sitä autotonta elämää on helppo kokeilla citykodin nurkilla. Hypätä kymmenen minuutin välein kulkevaan bussiin ja mennä minne tykkää. Lähteminen kauppaan, apteekkiin, lääkäriin, juhlimaan ja vaikka minne vaatii aina maalla hyvän suunnitelman - auton tai auton kuljettajineen.

Vapaa-ajan asuinpaikkaa kehuttiin aikoinaan hyväksi kohteeksi. Täältä kun kuulemma pääsee vaikka mihin kasvukeskukseen. Kyllä pääseekin, kun jaksaa vääntää. Ovat kehittäneet palvelujaan niin mahdottoman hyväksi, että matkalle mieliessä pitää viipottaa valtatien varteen laukkuineen. Taksista ei enää kylällä tietoa, bussikaan ei aja taajaman kautta. 

Eikä bussin kyytiin ole asiaa, ellei lippua ole ostanut netistä valmiiksi. Riihikuivalla rahallakaan ei kauppoja synny. Nettikin voi eläkeläisille olla ongelma. Kaikki eivät sitä käytä tahi osaa käyttää. Halusta ei taida enää monikaan viitsiä edes puhua. Täällä ympärilläni olevia ja asuvia ikäihmisiä ei taida saada enää tietokonekauppaan kuuntelemaan 
bittiavaruuspuheita?

Eläkeläisellä voi olla hyvin perskohtainen tuntuma omasta pärjäämisestään. Uutisoinnin pohjalla olevaan kyselyyn vastasi noin 3000 eläkeläistä. Heidän kokemuksensa eläkkeellejäämisvaiheesta, omasta terveydentilastaan, asuntonsa halintasuhteesta ja kotitaloutensa koosta vaikutti vastauksiin. 

Eläkkeellejääminen on monelle järkytys. Pitää jäädä pois tutusta työyhteisöstä, jossa työn merkitystä suurempi puhe on työyhteisön sosiaalisilla suhteilla. Tänään merkittävä jäsen yhteiskunnassa. Tuottava yksilö. Huomenna eläkeläinen, kaikenlainen teiden tukko ja kuluerä! Monelle taloudellinen syy jatkaa työssään oli painotekijä silloin, kun esim. asui vuokralla tai odotettavissa oli matala eläke. 

Vapautuminen arkirutiineista, työkuvioistaan ja jatkuvasta suorittamisesta voi olla myös vapauttavaa.Maalla asuvien tyytyväisyys oli mainittavaa. Pystyihän siellä esim. olemaan jossain määrin omavarainenkin.

Tässä omassa oravannahka-kaupassani pyörii mukavasti pieni piiri tuottajia ja tarjoajia. Vaihdantaa käydään. Yhdellä perunat, toisella marjat. Vaihdetaan kalaan tai vaikkapa sieniin. Samalla ystävyyssuhteet ja sosiaalinen elämä pitävät virkeänä lisäten asumismukavuutta.

Tutkimuksen mukaan eläkeläiset auttavat lapsiaan, taloudellisestikin sekä hoitamalla lapsenlapsiaan. Kuljetuspalveluakin tarjoavat. Vastavuoroista on tarjolla vähempi. Palkatonta työtähän tuo hoitaminen on, korvaa usein puutteellisesti järjestettyä kunnallista päivähoitoa tai koululaisten iltapäiviä. 

Miten suu pannaan sitten, kun siirrymme pörssiyhtiöitten hoitokoteihin? Tällä mediaaniksi kirjatulla summalla ei sitten asuta missään tietämässäni paikassa. Siinä kunnan tädit ja sedät kirjoittelevat lisääntyvästi maksusitoumuksiaan koneet punaisina ja kulut taas kasvavat. Täältä maalta puuttuu näitä hoitopaikkoja. Vain kaikennieleviä jättiyrityksiä haaraliikkeineen on tarjolla. Eikä sekään ole sanottua, että pääsee oman kylän hoitopaikkaan tuttujen ihmisten lähelle. 

Nyt pitäisi näihin asioihinkin meidän eläkeläisten puuttua. Odottaminen heikentää meidän oman hoitomme laatua sitten joskus. Karsia pitää kaikki lieveilmiöt ja vääränlaiset toimijat ajoissa. Silmien sulkeminen asialta on kuin se vanha sanonta housuunsa pissimisestä. Lämmittää vain hetken. Sitten saatkin pissiä housuihisi ihan rauhassa kun se aika tulee. Ei siellä hoitopaikassa kukaan kuuntele. 

Ei raha yksistään onnea tee, senkin olen huomannut ympärilläni. Auttaa kummasti asioita, mutta onnellisuus pitää löytyä jostain muualta. Vaikka tämmöisistä tunnelmista...