Paikoilla on eroa kuin yöllä ja päivällä

Sataa ikävuottaan pikkuhiljaa lähestyvä äitini oli viisi vuotta eräässä pörssiyhtiössä ns. hoidossa. Hoidossa minä nimittäin luulin hänen olleen...hoitoahan sekin on, että hoidetaan miten sattuu. "parhaamme yritämme"...se ei vaan aina riitä. 

Hoitokulttuuri muodostuu tekijöidensä summana, mausteena se johtaminen ja sen osaaminen tai osaamattomuus. Tähän kun yhdistetään välinpitämättömyys, siitä se soppa syntyy.

Näihin vuosiin mahtui jatkuvasti ja lisääntyvässä määrin jopa kaltoinkohteluksi tulkittavaa. Tuon ikäisen ihmisen elämässä viisi vuotta sellaista hoitoa vie vointia alaspäin kuin lehmän häntä. En usko kuolemattomuuteen minäkään, joten turha sanoa, että kuoleehan äitis kuitenkin,  vaikka mitä tekisit. Kuoleepa hyvinkin. Jokainen meistä sitten aikanaan. Mutta eipä sitä nopeuttaakaan tarvitse, minun takiani ainakaan?

Kuka suojelee vanhaa ihmistä? Ei ainakaan yhteiskuntamme.

 Maksaminen, se onnistuu kyllä....

Nyt vanhukseni on uudessa hoitopaikassa, pörssiyhtiö tämäkin.Olen kertakaikkisen mykistynyt! Henkilökuntaa ei takuulla ole enempää kuin edellisessäkään paikassa, mutta tapa, jolla he työnsä tekevät on jotain aivan erinomaista. 

He puhuttelevat tätä muistamatonta ihmistä kauniisti. Puetaan asiallisesti, syötetään ja pidetään puhtaana. Kynnet leikataan itse, ei tarvita kalliita jalkahoitajia jatkuvalla syötöllä. Lisäravinteet (nekin arvokkaita) he ovat korvanneet omatekoisilla konsteilla. Siis niillä, joita tuolla toisessa paikassa ei sitten mistään hinnasta käytetty. Omahoitaja sanoi vielä, ettei niiden lisäravinteiden makukaan ole häävi, eikä omaiseni niistä edes kokemuksensa mukaan pidä. Tästä syystä he ottivat käyttöönsä tämän oman linjansa. Sen ansiosta tulotilanteessa ollut paha anemia ja siitä johtuvat kaatumiset ovat nyt hallinnassa. Paino on jopa noussut, nyt jo 43 kg! Kolme vuotta sitten edellisessä paikassa julistettu saattohoitovaihe voidaan ilmeisesti akuutista hetkestä poistaa - toistaiseksi kannattamattomana....?

Heillä on aikaa ja silmää katsoa yksilöllisesti asukkaan tarpeet. Aikaa valmistaa jotain suun mukaista, jonka tämä ikäihminen popsii halulla. Ihmeitten aika ei siis vielä ole ohi!!

En odota, että äiti satavuotisjuhliaan täällä juhlisi...(en toki pahaksi pistäisi sitäkään) mutta toivon, että hän saa viimeiset aikansa nauttia lämpimästä huoneestaan, asiallisesti puettuna. Ruokaa annetaan, vaikka hän temppuilisi toisinaan. Ruoka myös mietitään hänelle sopivaksi ja lähestytään lämmöllä, eikä haasteta oitis tappelemaan. Vaikkei hän aina asioita käsitäkään, vaistoaa hän kuitenkin tunnelman. 

Surullistahan tässä on vain se, että omaiseni nyt vasta pääsi tämmöiseen paikkaan asustelemaan. Miten hän olisikaan nauttinut silloin aikoinaan tästä yhteisöllisyydestä ja tunnelmasta....

Eroa on, paikoilla ja tekijöillä!