Uppouduttuani kaikenlaisten arkistojen teksteihin sukuselvittelyjen myötä vastaani on tullut kaikenlaista - eikä aina niin mukavaa. Mukavuus on tietysti miltä kantilta asiaa katsoo ja kuka katsoo.
Listaa ritareista tai aatelisista ei vielä polulle ole tullut, sen sijaan paljon elettyä elämää, joiden tarinat ovat huimaavia. Eletty elämä on sidoksissa kulloiseenkin aikakauteen. Tämä, jos mikä kannattaa pitää mielessä asioihin hypätessä.
Suvun tarinoita kerrotaan joskus hyvinkin avoimesti tai sitten niistä vaietaan täysin. Mistä ei puhuta, sitä ei vaan yksinkertaisesti ole olemassakaan.
Lapsuudessani totuin siihen, että oli olemassa alueita, joita ei sukukartalla näy, eikä niistä edes mukulan uteliaisuuden piikkiin sopinut kysellä. Sitten kun olin murrosiässä iski taas ohimenevä kiinnostus asiaan ja kapinallisuuden nimissä rymistelin vaatimuksineni saada tietoja. Siinähän vaadin. Vastassani oli mykkien armeija. Ristiretkiä tein muistikuvieni perusteella sukuani etsiessä - mahtoivat hämmästellä minihameista likkaa, joka väitti olevansa sukuanne. Mutta jotain löysinkin.
Riiuuaika iski seuraavaksi ja kiinnostus siirtyi siihen vastapuolen sukuun... mitä sieltä olisi luvassa, jos...? Riittääkö omat hehtaarit liittyä porukkaan, vai tarvitaanko mitään taustatukea??
Seesteisessä parisuhteessa aloin taas muistella keräämiäni tietoja ja jatkoin asiani selvittelyä. Välillä oli kausia, jolloin pistin piironginlaatikkoon koko sakin. Muhikoot siellä, jos eivät päivänvaloa kestä! Uteliaisuushan se kissankin tappaa, saati sitten sukujuuriaan etsivän...jos ei nyt ihan tapa, niin?
Lähes pari vuosisataa sitten eläneet naiset ja heistä varsinkin muutaman henkilön elämä on ollut kiintoisaa. Maaseutuyhteisö, isot ja vakaat suvut. Mitä tapahtui niille tyttärille, joiden elämä ei ollutkaan pelkkää pitsinnypläystä ja sunnuntaikirkkoja?
Miten joidenkin naisten imuun iskee kaikenlaiset lentojätkät? Eikä yksi kerta riitä - nainen muuttuu ikään kuin ääliömagneetiksi, näitä miehiähän riittää.
Naisen hoivaamisviettihän voi myös toimia? Kyllä hän saa tämän sankarin asettumaan, vaikkei edellinen (t) onnistunutkaan.
Vai puhuuko pyörryksiin jutuillaan tämä unelmien mies, kellistää taunopalomaiseti koivujen väliin suviyönä? Vai halusiko nainenkin seksiä pelotteluista huolimatta, saiko selaista tunnetta ollakaan tuolla aikakaudella?
Eräs maatalon vanha emäntä sanoi aikoinaan, että "ennemmin ajelen satulattomalla polkupyörällä kylää ympäri kuin otan tähän jonkun hampin"... ei se tauti kaikkiin iske.
Toisaalta aikakauden huomioiden, minkä roolin on saanut tai mikä on annettu, sitä vastaan oli varmasti vaikea taistella. Uskoisin, että tällainen naishenkilö nostettiin mitä pikemmin suvun ulkopuolelle. Viimeistään silloin kun raskaus alkoi näkyä. Se, mikä oli naiselle häpeällistä, oli miehelle meriittiä. "Kaatoi naisen kuin naisen".
Talon tyttärille hairahtava elämä oli hieman erilaista kuin esimerkiksi pikkupiikana toimivalle. Isäntä itse saattoi poiketa piian aitassa, ikäänkuin oikeutenaan. Emäntäkin tiesi, mutta kukaan ei puuttunut. Paitsi taas sitten kun raskaus alkoi näkyä. Monasti renkipoika sai viedä tällaisen piian vihille. Isäntäpä ei korviaan edes lotkauttanut, mitäpä tuosta. Talon tyttäret lähetettiin vain jonnekin kauemmas, eikä paluuta ollut.
Pystyiköhän tuosta roolista vapautumaan? Kerran kellistetty, oliko kaikkien riistaa sen jälkeen? Mikä oli näiden "isättömien" lasten kohtalo tuona aikana? Tämä isättömyyskin oli mielenkiintoinen kohta. Kylällä usein "tiedettiin" kuka oli kenenkin tekosia. Ulkonäkökin kertoi toisinaan karua kieltään. Tämä aikakausi oli kovaa aikaa. Ei ollut tukihenkilöitä arjen elämiseen, eikä toimeentuloakaan tuettu kunnallisesti. Siinä oli oppimista. Ei siis ihme, että lapset joutuivat vanhemmasta päästä hyvinkin nuorina työhön voimiensa mukaan. Monet aloittivat erilaisissa maatalon töissä jo alle alakouluiän.
Omien sukutaustojeni selvittelyssä löytyi mm. talon tyttären hävittäminen suvusta, aikamoinen prosessi! Muumikirjan näkymätön lapsi. Vielä on mikrofilmiä luettava, jotta selviäisi edes osin tapahtuneet.
Eipä silti, ääliömagneettejahan on edelleen ja puute vaivaa tämänkin päivän ihmisiä sukupuoleen katsomatta. Aikakausi on vaan niin paljon sallivampi ja toisaalta paljon raaempikin - miltä kantilta asiaa milloinkin katsoo.
kaikenlaisen vanhan tekstin lukuharjoituksia täytyy ylläpitää...
Seesteisessä parisuhteessa aloin taas muistella keräämiäni tietoja ja jatkoin asiani selvittelyä. Välillä oli kausia, jolloin pistin piironginlaatikkoon koko sakin. Muhikoot siellä, jos eivät päivänvaloa kestä! Uteliaisuushan se kissankin tappaa, saati sitten sukujuuriaan etsivän...jos ei nyt ihan tapa, niin?
Lähes pari vuosisataa sitten eläneet naiset ja heistä varsinkin muutaman henkilön elämä on ollut kiintoisaa. Maaseutuyhteisö, isot ja vakaat suvut. Mitä tapahtui niille tyttärille, joiden elämä ei ollutkaan pelkkää pitsinnypläystä ja sunnuntaikirkkoja?
Miten joidenkin naisten imuun iskee kaikenlaiset lentojätkät? Eikä yksi kerta riitä - nainen muuttuu ikään kuin ääliömagneetiksi, näitä miehiähän riittää.
Naisen hoivaamisviettihän voi myös toimia? Kyllä hän saa tämän sankarin asettumaan, vaikkei edellinen (t) onnistunutkaan.
Vai puhuuko pyörryksiin jutuillaan tämä unelmien mies, kellistää taunopalomaiseti koivujen väliin suviyönä? Vai halusiko nainenkin seksiä pelotteluista huolimatta, saiko selaista tunnetta ollakaan tuolla aikakaudella?
Eräs maatalon vanha emäntä sanoi aikoinaan, että "ennemmin ajelen satulattomalla polkupyörällä kylää ympäri kuin otan tähän jonkun hampin"... ei se tauti kaikkiin iske.
Toisaalta aikakauden huomioiden, minkä roolin on saanut tai mikä on annettu, sitä vastaan oli varmasti vaikea taistella. Uskoisin, että tällainen naishenkilö nostettiin mitä pikemmin suvun ulkopuolelle. Viimeistään silloin kun raskaus alkoi näkyä. Se, mikä oli naiselle häpeällistä, oli miehelle meriittiä. "Kaatoi naisen kuin naisen".
Talon tyttärille hairahtava elämä oli hieman erilaista kuin esimerkiksi pikkupiikana toimivalle. Isäntä itse saattoi poiketa piian aitassa, ikäänkuin oikeutenaan. Emäntäkin tiesi, mutta kukaan ei puuttunut. Paitsi taas sitten kun raskaus alkoi näkyä. Monasti renkipoika sai viedä tällaisen piian vihille. Isäntäpä ei korviaan edes lotkauttanut, mitäpä tuosta. Talon tyttäret lähetettiin vain jonnekin kauemmas, eikä paluuta ollut.
Pystyiköhän tuosta roolista vapautumaan? Kerran kellistetty, oliko kaikkien riistaa sen jälkeen? Mikä oli näiden "isättömien" lasten kohtalo tuona aikana? Tämä isättömyyskin oli mielenkiintoinen kohta. Kylällä usein "tiedettiin" kuka oli kenenkin tekosia. Ulkonäkökin kertoi toisinaan karua kieltään. Tämä aikakausi oli kovaa aikaa. Ei ollut tukihenkilöitä arjen elämiseen, eikä toimeentuloakaan tuettu kunnallisesti. Siinä oli oppimista. Ei siis ihme, että lapset joutuivat vanhemmasta päästä hyvinkin nuorina työhön voimiensa mukaan. Monet aloittivat erilaisissa maatalon töissä jo alle alakouluiän.
Omien sukutaustojeni selvittelyssä löytyi mm. talon tyttären hävittäminen suvusta, aikamoinen prosessi! Muumikirjan näkymätön lapsi. Vielä on mikrofilmiä luettava, jotta selviäisi edes osin tapahtuneet.
Eipä silti, ääliömagneettejahan on edelleen ja puute vaivaa tämänkin päivän ihmisiä sukupuoleen katsomatta. Aikakausi on vaan niin paljon sallivampi ja toisaalta paljon raaempikin - miltä kantilta asiaa milloinkin katsoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti