maanantai 13. helmikuuta 2017

Pakkoruotsia

Se on minullakin edessä. Pakkoruotsia oikein urakalla, vain siitä syystä, että etsiskelen sukuni juuria. Niitä juuristoja etsiessä törmää samalla kaikkien etsinnässä olevien kyläkuntien asioihin. Vanhaa tekstiä lukiessa toivoo hartaasti, että tulisi selkeästi kirjoittava kirjuri seuraavaan tutkimaani osioon. Voi sitä ilon hetkeä, kun 1909 vuonna löysin koneella kirjoitetun papinkirjan! Mutta kun tarvitsen vanhempaa tietoa, on pakko tyytyä pakkoruotsiin käsin kirjoitettuna...




Historia, menneisyys, on mielenkiintoinen alue. Ei ehkä aina ihan toiveiden mukainen matka menneisyyteen, mutta se konteksti, missä sen ajan ihmiset ovat eläneet avartaa monta ajatustani. Aikakaudet ovat muovanneet aina ihmistä, suuntaan tai toiseen. Nälänhätä, torpparikausi, sisällissota, ja muutkin sota-ajat. Niitten keskellä yksittäinen ihminen on aikamoisen pieni pelinappula. Historia on kuitenkin aina minua kiinnostanut, siksi tämä on toisaalta kuin matka unelmieni maihin. 



Tietynlaisen tirkistelyhimonsa menettää tässä touhussa jo alkumetreillä. Sivutolkulla kahlatessani kaikenlaisia vanhoja asiakirjoja toivoin, että tuohon viereiseen tuoliin istahtaisi joku, joka viisaudessaan kertoilisi minulle tarinaa tapahtuneesta. Sitä ihmettä kun ei ole eikä tapahdu. Ne ihmiset, joiden ikä vielä riittäisi jonkin kohdan selvittämiseen ovat jo ulkona tästä elämästä, kuolleet tai muisti kuollut. "Itse tässä on kaikki tehtävä"...

Olen törmännyt myös kaikenlaisiin kirjoitusvirheisiin henkilöiden muuttaessa seurakunnasta toiseen. Se sotkee vasta-alkajaa näissä hommissa. Sukunimilaki tuli aikoinaan ja sitten saman sisarusparvenkin mukulilla saattoi olla eri nimet. Pappien ja opettajien valta sukunimissäkin oli merkittävä. Pappi saattoi sanoa, onko sukunimi kelvollinen sitä ajattelevalle. Samoin opettaja, ettei nyt liian hienoa tavalliselle...

Törmäsin naisten asemaan erityisesti. Eipä ole hääviä elo ollut kaikissa kohdissaan.
Nainen mm.  sai tuomion salavuoteudesta. Miestä, jonka kanssa tämä oletettavasti tapahtui,  ei siinä mainittu. Yksistäänkö tämä toisaalle vihitty nainen sitä harjoitti?...  sakkoja tuli ja ilmoitus eteenpäin. 
Ei taida tämän päivän naiset vapaudessaan tätäkään asiaa ajatella? Jos sitten mies heitti pihalle, missä asuttiin ja elettiin, lapsiakin oli. Sosiaaliturvaa ei ollut, ei kuntalisiä, eikä toimeentulotukea. Viinanmyyntiäkin teki naiset, ainakin tuomioiden perusteella.
surullista oli lukea lapsenmurhista, joihin naiset syyllistyivät. Mikä mahtoi olla näitten traagisten tekojen taustalla?
Omasta työhistoriastani muistan erään oman äitini ikäluokan naisen, jolla on tällainen tapaus hieman varhaisemmalta kaudelta. Tämä lapsentasoinen nainen oli tullut talon isännän toimesta raskaaksi ja synnyttänyt aikanaan elävän lapsen. Lapsen nainen kuitenkin surmasi, koska hän ymmärsi niin, ettei hän ollut "hyvä äidiksi vajavaisena". Eikä olisikaan lasta pystynyt elättämään, hyvä kun itsensä. Isäntä taisi vaan nostella housujaan ja jatkaa eloaan entiseen malliin. Tämän lapsensa surmanneen naisen voimille asia kävi niin, että hän kanniskeli elonsa loppuajan nukkea - tähtilastaan itkussa silmin, tuomionsa kärsittyään aikanaan.  Surullista. Kuka lohduttaisi?

Eräs papin leskirouva pyysi asumisaikaa pappilassa leskeydyttyään "seitsemän säälittävän lapsensa vuoksi"...

Hämmästelin erään kylän kohdalla sitä, miten paljon siellä oli varkauksista tuomittuja henkilöitä. Varastivatko he toisiltaan oikein urakalla? Mitä siellä oli varastettavaa, köyhiä taisivat olla kaikki! Piiat ja rengit olivat erityisesti tuomiolla. Oli toki erään suvun kohdalla suuresta kavaltamisestakin kyse, koska tuomiossa määrätty sakko on satakertainen rengin näpistykseen verrattuna. 





Tienoot kätkevät monta arvoitusta, joiden lukkoja availen pikku hiljaa. Iloakin olen löytänyt, häitä on pidetty, terveitä lapsia syntynyt. Tie, joka luvattiin, tehtiin luvatun levyiseksi ja vaikka mitä!


Me emme voi ymmärtää tänä päivänä sitä ahdinkoa joka tuolloin vallitsi. Olemme tottuneet saamaan ja vaatimaan. Me emme ole enää luokkajaon mukaisissa paikoissakaan, valmiissa oletustilassa elämämme suhteen. Voimme avioitua vaikka ulkomaalaisen kanssa, tai olla avioitumatta. Asua miehet kuin naisetkin pareina...Saamme opiskellakin (tukien varassa) aivan mitä tahdomme ja edetä ammateissamme. Kukaan ei päältä katsoen näe asemaamme, eikä voi asettaa meitä kirkonmäelle häpeäpaaluun. Tuomiotkin ovat nykyään päänsilityksiä entisiin verrattuna. Vieläkö tänä päivänä menetämme kansalaisluottamuksemme määräajaksi varastelusta tai kiivaasti käymistämme tappeluista johtuen? Tuskin. Sehän on kuin käytöksenalennus ennenvanhaan koulussa, häpeäleima. Nyt sitäkään ei anneta, niin olen ymmärtänyt. Taitaisi toisilta loppua numerot ennen lukuvuoden päättymistä.

Entinen pakkoruotsini opiskelu oli hautausmaalla aikani murkkuna, jonne jouduin sukulaisten viemänä etsimään jotain sukulaisen hautaa. "här vilar, här vilar..."  
"no onpas täällä paljon ollut viilareita - hekoheko!

Aikamatkalla vieläkin...

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti