Kansallinen kateuspäivä

Sellainen päivä sitten tänään. Tänään voimme jokainen kieltää lukevamme julkaistuja verotietoja, vaikka toinen silmämme vielä hamuaa pääomaverotustietoa "siitä saakelin nousukkaasta". Tai ihan vaan työkaverista, naapurista, sukulaisistakin jopa. Mutta etenkin urheilijat ja missit, voihan viulu! 

Radiota kuunnellessa tänään oli haastateltavat hyvinkin yksimielisiä siitä, ettei mitenkään kiinnosta toisten tienaamiset tai omistukset. Emme me verotietoja katsele, noin pääpiirteissään sanottuna. Mutta, kukas niitä tietoja sitten lukee... miksi niitä listauksia sitten laaditaan?? Taitaapa kuitenkin olla illan suosituin puheenaihe perheessä kuin perheessä. Ja huominen lehti, sitä hartaudella odotellaan,  katsellaan... tai sitten pahoillamielin.

Kateus on kummallinen tauti. Siitä puuttuu sairaudentunto kokonaan. Jonkinlaista järsintää varmasti jokainen tuntee, "kun tässä itse parhaansa yrittää" ... ja silti. Tai siitä syystä. Tiedä sitten.

Kateus on vienyt aikoinaan kalatkin vedestä, niin sanottiin - vie se vieläkin. Nyt verotietojen seuraaminen on helppoa netissä. Kaikkea kadehdittavaa löytyy mikäli niin tahtoo.  1980-luvun lopulla lopettivat "juorukalenterin"julkaisemisen. Tästä verokalenterista sitten sai sihdattua niitä tuloja tarkemmin... kuten eräs entinen työkaverini vuosikymmeniä sitten. Hän oli aviossa "paremman" ihmisen kanssa ja varmisti verokalenterista keiden kanssa kannatti alkaa minkäänlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. " Eihän sitä muuten tiedä", ja taas plarattiin kalenteria. Allakka tietää, allakka muistaa.

Kalenterin valmistamisen ja myymisen loppuminen oli elämää hankaloittavaa ennen nettimaailman saapumista. Pitihän sitä raahautua oikein verovirastoon asiaa tarkistamaan, julkisia tietojahan ne kaikki olivat. Kait siellä joku kävi naapurinkin tiedot lukemassa, ihan varoiksi. "Ei kai se nyt ihan työllään tuota ole hankkinut..." (Niin muuten, voihan sitä olla pimeitä tuloja... ei se muuten ole mahdollista, että ...)

Vuosikymmenten takainen työkaveri piti kunnia-asianaan tietyn sosiaalisen tason säilyttämisen verotietojen valossa. Liekö sitten tällainen "ystävyys" sitten ollut kannattavaa, tiedä häntä. Kalenterin mukaan minä en kuulunut heihin, joita kannatti kahville kutsua. Ehkä kaikille osapuolille parempi niin. 

Eräs tuntemani liikealalla ollut johtaja sanoi aikoinaan, että hänen alallaan todellinen ystävyys punnitaan sitten kun firman luottokortin piikki sulkeutuu. Tämä on varmasti totta, monihan mielellään pyörii sellaisten ympärillä, joista on jonkinlainen hyöty. Maksumiehenä etenkin.

  
Kadehtiahan aina voi toisen rahoja. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. 
Eilen TV:stä tulleessa "Asfalttiviidakossa" Petteri Saario totesi mielestäni oivallisesti asian, ettei köyhällä tai rikkaalla ole hautausmaalla mitään sen kummempaa eroa. Kummastakin muodostuu hiven- ja kivennäisaineita ympäröivään luontoon. Eikä hautausmaalla voinut valita omaa paikkaansa mieltymyksenä mukaan. Ei siis auttanut suuret setelitkään saamaan paikkaa jonkun tietyn puuryhmän varjosta. Kuulosti muutenkin hyvin surulliselta, eikö tienattua saakaan mukaansa...
Kateus on aina maailmassa ollut kantava voima. Se yhdistettynä huonoon itsetuntoon ollaan kokolailla pulassa. Tämä kombinaatio saa pullistelemaan ihmisen koko elämänsä ajan esiintyäkseen "vaatimattomasti ja köyhänoloisesti" mutta samanaikaisesti kalkulaattori raksuttaa lukuja toisen omaisuudesta kontra oma. Onko se omakotitalo nyt parempi tai kalliimmanhajuinen kuin veljellä, siskolla tai kumminkaimalla... ja sitä rataa. 

  

Vielä yksi yö. Ei jouluun vaan maakunnan tietojen tulo luettavaksi. Minä ainakin silmäilen ne, mutta kahvi maistuu edelleen yhtä hyvälle. Itsellekin olisi voinut enempi tulla, mutta sepä onkin minusta johtuvaa, joten... kirvelee hetken, mutta menee ohi.