Tasaisia luonteita

Minulla on ollut mahdollisuus elää hyvin moninaisten ihmisen parissa niin työuraani kuin omaa henkilökohtaista eloanikin. Kun seurakunta on sekalaista, on sekalaisia tapahtumiakin sattunut.

Satakunnassa aikoinaan elänyt mummoni oli kipakka nainen. Muunlaista luonnetta en hänestä onnistunut esiin kaivamaan. Perhetilanteesta johtuen suhde häneen syntyi vasta varttuneemmalla iälläni, mutta siinä sitten aloitin sellaisen vanhustyön kurssin, että akatemiat kalvetkoot!

Vanheneminen varmasti korosti vielä luonteen piirteitä, mutta jotain kertoo mieheni repliikki, että "sinä päivänä, kun löydän yhdenkin tuollaisen piirteen, nostan sinut kuin Retu Kivinen Dinonsa oven ulkopuolelle"... Hui! 

No, ei ole toistaiseksi löytynyt sellaisia...

Hän siellä satakunnassa piti meistä, sen uskon. Hän piti muistamisista, joita sai - mutta....

...mutta mikä tämän ärtyisyyden ja kiukuttelun sitten sai aikaan? 
"Koko kylän ihmettelyn takia" piti saada joulu - tai syntymä- nimipäiväkukkakin... ja sen kukkasen saaminen siihen pikkuiseen kylään oli aina oma operaationsa. Piti luottaa kukkakauppiaaseen, joka tilisiirron saatuaan lupasi toimittaa lähetyksen perille. Onnistuiko? Yleensä ei. 

Kukkaset joko haisivat liikaa, tai sitten eivät tuoksuneet millekään. Mahdollisia vastauksia olivat mm. ettei kellekään koko kylässä tullut tuollaista joulukukkaa, syntymäpäiväkukkanen oli liian pieni/liian suuri, väärän värinen, liikaa muovisia koristeita/ei ollut jouluisia koristeita...

Miksi sitten lähetin mitään, kun mikään ei ollut mitään?  No, enpä uskaltanut olla lähettämättäkään. Sellainen vellihousu silloin olin.

Sama oli vierailujen kanssa. Menimme satakuntaan aina pitkin hampain ja autossa kävimme jonkinlaista kirskuntaa tulevasta... takaisin paluu oli hysteeristä iloa. Taas se on käyty.

Vierailujen tuliaiset olivat myös ihmetyksen aiheita. Niin meille kuin saajallekin. Mikään ei tuntunut osuvan kohdilleen. Tässäkään asiassa. Veimme kerran sellaisen seinälautasen, oikein oli Arabiaa,  mielestäni kaunis. Eipä muori avannut koko pakettia. Tokaisi vaan, että onhan hänellä suklaata entuudestaankin!  Paketti näyttikin kyllä konvehtirasialta...

No, seuraavana vuonna hän sanoi lapsellemme tarjoavansa suklaata - ja otti sen taululaatikon kaapistaan. Sinkeään tapaansa hän naureskeli, että onneksi ei antanut tätä naapurin "muijalle" vaan sen pienemmän. Voi hurja, vieläkin tuntuu joltain...

Tätä rataa menimme yhteistä taivaltamme...

On tätä piirrettä nuoremmissakin havaittavissa. Vaikkapa näin: kahvipöydässä on palasokeria, ottaa hän hienoa sokeria. Seuraavalla kerralla kun on molempia, ei ota kumpaakaan. Tästä jalostuneena lapseni ehdottaa pöytään laitettavaksi myös tomusokeria. 
Tämä totuudentorvi katsoo asiakseen myös olla aina oikeassa. Hänen jylisevä mielipiteensä ja ohjauksellinen asenteensa vie kaiken tilan. Energiasyöppö. 

Maailma on täynnä kaikenlaisia asioita. Tällaiset totuudentorvet sitten ihmettelevät kun väki kaikkoo ympäriltä, missä ovat entiset tuttavat? Ei tottunut työelämässäkään niihin rissaajiin, joiden asia oli olla aina oikeassa ja ääni ylimpänä kailottamassa oikeaa malli(aan). Omassa elämässä onneksi voi rajoittaa tapaamisia, mutta voi niitä, jotka joutuvat vielä pienen palkkansa lisäksi kärsimään näitä veijareita. 

Tasainen luonne, aina vähän vihainen?