tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kunhan terveenä kuolla sais





Onnellisuusmittauksissa hyvin monet ovat tuoneet esiin hyvän terveydentilan yhdeksi onnellisuuden mittariksi. Se onkin varmasti arvo, jonka parhaiten tuntee vasta silloin kun sairastuu. Sairastutaan yleensä ”pahimpaan mahdolliseen aikaan”, mikä sitten voisi olla parempi hetki? Tuskin kukaan sanoo, että nyt tauti voisi sitten tulla, olen valmis.




Sairaanhoitajaksi opiskellessani sain opetella monenlaisia määreitä terveydestä sekä sairaudesta. Elettävä aikakin määrittää asiaa.  Koemme myös sairauksiamme eri tavoin. Verenpainetautiseksi luokiteltu voi sanoa olevansa terve, sellaiseksi hän itsensä tuntee hyvän lääkityksensä myötä.
Tutkiessani sukujuuria törmäsin myös kuolinsyihin, oli tauteja sekä tapaturmia. Kyläkunnittain väkeä vei punatauti. Sukulaismies kuoli pistoon, sydän vaiko sepäntakoma puukko?



Olen seurannut äitini elämää eräässä pörssiyhtiössä viisi vuotta. Tähän viisivuotiskauteen ennen muuttoa toiseen paikkaan liittyi monenlaista kummajaista. Lääkärien käynnit hoitolaitoksissa olivat useimmiten korvattavissa sairaanhoitajan puhelinsoitolla. Etänä siis hoidettiin vanhuksia, etänä kirjoitettiin lausuntoja vanhusta tapaamatta. Kuitenkin tekstin otsikkona oli käynti.
Erään tällaisen etälääkäröinnin seurauksena vanha äitini oli saanut mm. suuhunsa ”omat hyväkuntoiset hampaat” ja ”puhekuulo normaali tai lievästi alentunut”.  Tekohampaat oli ja toinen korva ollut 20 vuotiaasta umpikuuro, toisessakin korvassa oli kuulolaitteen tarve jo 25 vuotta sitten. Ihmeitä toki tapahtuu.

Muistisairaus asettaa hoidolle omia jännitteitään. Lääkäri ei millään voi muistaa potilaitaan niiltä ajoilta, jolloin asiat mahdollisesti olivat paremmin. Papereiden mukaan tehty hoidonlinjaus aiheuttaa sen sijaan aikamoisia tilanteita. Kolme vuotta kestänyt saattohoito antoi mahdollisuuden jättää ravinnotta, kaatuilevaa ja alati nukkuvaa ikäihmistä ei kysytty eikä kouraistu voinnin suhteen. Kuolema on odotettavissa papereiden mukaan, saattohoidossa kun oli. Kaatuilun ja huonon olon syyksi paljastui uudessa paikassa paha anemia.



Eipä siis ollut kummoinenkaan ihme, että lepäilyä oli ollut pitkin päivää. Lepäilyä yli ruoka-ajan, jos sitten seuraavalla ruualla olisi hereillä. Ennätysten tekoa tälläkin tavalla, 15-20 tuntia ravinnotta.  Verikokeiden otosta oli toteamus, että se ilmeisesti tulisi olemaan hankalaa ja sen ottamiseen tarvitaan useampi henkilökunnasta kiinnipitäjäksi. Näin hoito sinetöidään. Itse psykogeriatrialla vuosikausia työtä tehneenä en voi kuin kummastella tätäkin asiaa. Yksikössäni ei tullut kuuloonkaan olla ottamatta määrättyjä tutkimuksia. Jos kiinnipitoa tarvittiin, silloin pidettiin kiinni. 



 Kuka meistä nuoremmistakaan nälkäisenä, väsyneenä sekä puolipyörryksissä jaksaa olla kovin sosiaalinen? Tuolla uudessa paikassa verikokeiden otto onnistui kuitenkin. Saattohoidon aikaa voisi tarkentaa, vaikka muistisairaan kohdalla olisi ehkä vaikeaakin.
Henkilökunnalle on sälytetty kaikenlaisia tukipalveluille kuuluvia tehtäviä ja niiden viedessä varsinaisesta hoitotyöstä aikaa alkaa myös kyynistyminen. Tämmöinen ilmapiiri tarttuu tekijästä toiseen. Alati vaihtuvat työryhmän jäsenet eivät tunne toisiaan riittävästi, sen kummemmin hoidettaviaankaan. Omaisetkin tuppaavat valittamaan näkemistään epäkohdista, omaisestakin tulee riesa.



   
On siis tärkeää, että oma peruskuntomme pysyy tulevaisuudessa riittävällä tasolla, muuten emme tulevasta hoivastamme selviä. Tästä on hyviä esimerkkejä lukuisia tarjolla. Sotekin mietityttää, yksityistämistä kaiketi on tulossa lisää? Kevään luotoääniin liittyy kaikenlaiset "pörriäiset", jotka haluavat lisää jalansijaa. 




Itse toivoisin omaiselleni nautinnollisia ja hyviä hetkiä tähän elämänkoulun viimeiseen rutistukseen. Kuka sen oikeasti määrittää milloin kelläkin on eletyt ikävuodet täynnä, ellei selkeää tautia ole nähtävissä? Syömättä, juomatta sekä hoitoa vaille jätetty vanhus kyllä kuolee tässä leikissä ennen aikojaan. 

Nyt on silmälle ilo, että hoiva sekä huolenpito tuottavat tuloksenaan hyvänolon tunteita näille viimeisille ajoille, omaisellekin. Siitä, jos mistä kannattaa nyt maksaakin. 

  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti