tiistai 11. kesäkuuta 2019

Yksinkertaisesti törkeää

Kummallisella tavalla olen pitänyt suomalaisia jokseenkin fiksuina ihmisinä. Tämän asian kyllä olen joutunut uudelleen arvioimaan monesti kulkiessani ristiin rastiin tämän maan tieverkostoa.

Levähdyspaikat ovat tyypillisiä roskien jättöpaikkoja joillekuille taukeille. Autoon on saatettu lastata vaikka mitä rompetta tontilta, mutta sitten ne putoavat kuin koiranpeet kyydistä juurikin tämmöisille paikoille, joissa joku toinen voisi syödä eväitä, venytellä ja antaa mukuloidenkin
hetken jaloitella. Sielläpä onkin ilonamme astianpesukone, jääkaapinritilät, vanha piloille paskottu patja ja koiran raatelema sohva sekä emännän vanhat talvikengät. Ei voi kuin hämmästellä. 

Kierrätys- ja keräyspisteitäkin on kuitenkin järjestetty. Näihin paikkoihin on kummasti siunaantunut sellaista väkeä asioimaan, joilla lukutaito tai sen ymmärtäminen on vielä pahasti vaiheessa. Mikä ei luukusta mahdu sisään, jätetään auliisti leveelleen kansan iloksi. Välinpitämättömyys, siinä taudille yksi synonyymi.




Suomalaisetkin ovat joutuneet seisomaan leipäjonoihin. TV:ssä näytetään meille Hurstin joulujuhlien osallistujia ja kerrotaan miten tärkeä on muistaa vähäosaisiakin. Tämä kaikki tulvahti mieleeni poiketessani eilen omien muovieni kanssa keräyspisteen säiliöiden viereen. Siellä kaikenlaisten keräykseen kuulumattomien ja siitä syystä ulkopuolelle jätettyjen ämpärinraatojen, muoviastioiden ja styroxin keskellä törrötti musta jätesäkki. Säkin oli repinyt auki uteliaat kanssakierrättäjät, jotka aarteen löytämisen toivossa penkovat näitä paikkoja varsin halukkaasti. Toisen roska, toisen aarre. Niinhän se menee.



Tässäpä iloksenne kuva koko säkillisestä patonkeja siisteissä myyntipakkauksissaan. Nyt jo hyvin alkanut levitystyö menossa, taitaa olla linnutkin asialla. Eipä ihme, että rotatkin voi hyvin, onhan evästä saatavilla.

Ei ollut siis patonginpalautuspistettä, joten nämä jätettiin törröttämään taivasalle, herran huomaan. On meillä vaan hyvin asiat, kun tämmöinen määrä leipää voidaan kipata pihan perälle kipua tuntematta. Mistä lie peräisin tämä, mielenkiintoista!




Hyvin pohjoisessa sitten, keskellä ei mitään, oli jollakulla autoon tullut mukaan vanhat renkaat ja muuta tavaraa vihreän samettisohvan lisäksi. Sinnepä hän kippasi Lapin luontoon porojen iloksi tämän satsin. Täytyy sanoa, että mikään ei ole niin tyhmä kuin ihminen - paitsi toinen ihminen. Suomessa asuu onnellinen, mutta epäsiisti kansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti