Pitsiä ja kuoriutuvia munia

Vietimme aivan upean viikonlopun maailmanperintöä ihailemassa - Raumalla ja nimen omaan Vanhassa Raumassa. Tieto kertoo alueen olevan 29 hehtaaria, 600 rakennusta ja asukkaita Vanhassa Raumassa on n. 800. 

Minua ja seuralaisiani kiinnosti erityisesti vanhat talot, avoimet pihat puutarhoineen sekä pihoilla asukkaiden pitämät kirpparit. Listalla oli 37 pihaa kirppareineen, mutta niitäpä olikin hurjasti enemmän, näytti useampi aktivoituneen asiaan hyvän sään sekä tunnelman johdosta. Se vaan sopi meille ja mukaan varatut varakassit täyttyivät "hyvistä hankinnoista". 

Sää suosi tänäkin vuonna vierailuamme, jalat hellinä menimme paikasta toiseen. Ihailimme pikkaraisia suojaisia pihoja,  erilaisia tunnelmia ja tapasimme tukuttain ystävällisiä henkilöitä. Olimmeko me Suomessa lainkaan?? Meidät jopa kutsuttiin kyläänkin uudelleen!

Taloja oli niin monenlaisia, mutta niin on omistajiakin... vähäistä laittoa taitaisi tuossa toisessa olla?

Kiertely siellä vanhassa kaupunginosassa puutalojen kapeilla kujilla toi mieleen jonkin keskieurooppalaisen paikan. Siellä kuljeskellessa tapasin yhden hämeenlinnalaisen työkaverinkin sattumoisin, pienihän on tämä maailma. Mukava jutella pitkästä aikaa. 

Sitten koko Rauman pussatuin/halatuin/kuvatuin/keppostelun kohde- nainen ohessa:

Eräs paikallinen rouva kertoi tämän Kerttu Horilan patsaan aktivoivan ihmisiä kaikenlaisiin juttuihin. Hyvin elävältä ja luonnolliselta vaikutti tämä Rauman likka. 

En tiedä, näkyykö kyltti kuvassa hyvin... mutta olipa niin viehättävä mainoslause. 

Eikä tässä vielä kaikki:

Kontion leipomolle terveisiä! Gluteiinittoman matkakumppanin leivos oli niin houkutteleva, että valitsimme kaikille samanlaiset. Muuten täytyy sanoa, että ruokavammaista ei siellä kyllä "isoissa ketjuissa" oltu mietitty lainkaan. Hätäinen tarjonta oli yleensä kumimainen muffinssi... MUTTA NÄMÄ!! 

Loppuiltaa istuessa seurasimme torilla ja kujilla pokemonin metsästystä. Munat kuoriutuivat ja zombien lailla väri kiersi kilometrejään. Japanilaiset kuvasivat kirkkoa ja vuorotellen pallottivat pokeja. Puhelimet ojossa kulkevat tyypit näyttivät jotenkin alussa höpsöiltä... vaan kaikkeen tottui. Hieno tapa saada porukka liikkeelle!! 

Tämä oli kuin pienimuotoinen ulkomaanmatka ja onhan siellä oma kielikin! Tavataanko siellä ensi vuonna?