sunnuntai 13. marraskuuta 2016

En pidä äitini miesystävästä tippaakaan!

Tänään minä sen niin päätin. 

Että pitikin tuollainen kumppani saada mukaansa ja siinä se on roikkunut jo kohta kahdeksan vuotta! 

En saa päähäni alkuaikoja, miten se tyyppi oikein luiri elämäämme vieden äidin mennessään. Suhde sen kun tiivistyy, mikään ei auta. Alkuaikojen merkkejä muistellessa tyypillä oli kovinkin vaikutusta ja valtaa. Äiti lähti niin herkästi mukaan kaikenlaiseen, ei ollut kykyä muuhun. 

Pirullisesti tyyppi vei osin minun sekä siskoni paikan äidin elämässä, siirsi vävyt sun muut sukulaiset jonnekin - vain hän oli jotain.


Tällaisia helyjäkin hän sai äidin hankkimaan, kilokaupalla. Edullisesti suoraan naapurista?...
naiselle, joka ei milloinkaan, ikinä aiemmin näitä olisi itseensä ripustellut! Mutta olipa tyypillä taas ote tässäkin kohdassa. Vaihtarina toimi oivallisesti vaikkapa Iittalan punaiset lasiesineet. 
Taisi olla äitiriepu niin pyörällä päästään, kielitaidotonkin vielä, tämän saksalaisen kynsissä. Yhteinen elämä oli ja on toisaikaista, taitaa tyyppi välillä huseerata muuallakin... Kerronpa vielä nimenkin, tiedätte sitten muutkin. Kyse on herra Alzheimerista. Varoa pitää ja vältellä, on se vaan sellainen jehu.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti