Aikuisviihdettä tämäkin

Tarinahan alkaa aina jostakin...

... vaikka suuresta unelmasta luoda pionipenkki pihapiiriin. Lukiessa kaikenlaisia puutarhakirjoja koko ankean talven ajan tuppaa ajatus laukkaamaan jo siinäkin kohtaa villisti. Liitetäänpä vielä mielikuvaan ja -haluun hömppäkirjojen antama lumo tuoksusta sekä istuskelusta viinilasi sievästi sormien välissä viilenevässä illassa niin sitä sitten päätyy kiitolaukkaa ensimmäiseen keväällä avattuun puutarhamyymälään...?

Toisinaan tuntuu viihdyttävien romaanikirjojen kuvaukset puutarhoista olevan niin ylellisiä hömppiä ettei paremmasta väliä. Ihanan kaukana kaikesta juolavehnän tai vuohenputken kitkennästä, vai mitä? ... ja sankarittarilla tuppaa käymään jopa puutarhuri apunaan. 

Olen luonut näitä pionipenkkejäni suuressa kiireessäkin, kaivinkoneen kanssa kilpaa kulkiessa. Tämä sattui eräässä julkiseksi muuttuvassa piha-alueessa "vuosikymmeniä" sitten. Koko suuri kartanomainen pihamaa myllättiin kaivuutöissä lokakuun viimeisellä viikolla. Minulle vinkkasi eräs "pikkupomo" tuhottavista kukkapenkeistä mielihaluni kun tiesi.

Vuosi oli tällaisen köyhän puutarhaharrastajan unelma, ei vielä ollut mitään pakkasia ja roudaton maa oli kaivettavaa. Into pinkeänä sain haalittua yhdeksän (9!) suurta muovista muuttolaatikkoa täyteen ihania juurakoita. Sain ne hätäkasteelle, ei kun hätäistutukseenkin omalle pihallani saman tien - marraskuun ekalla viikolla!. Ihmeen kaupalla näistä juurakoista on kehkeytynyt mitä ihanimpia penkkejä. Kun vielä otetaan huomioon, että kyseessä ovat ikivanhat lajikkeet, Suomessa olleet "koko ikänsä", minulla on siis aarre nurkissani. 

Olen tehnyt pionipenkkiä myös tietoisesti, oikeaoppisesti ja huolella siihen oikein aikaa käyttäen. Nälkä kasvaa syödessä ja noita katalogeja lukiessa varsinkin. Haluaa taas jotain erilaista.  Mielestäni en ole edellistä parempaa tulosta saaut huolellisen perehtyneisyyden konstilla. Liekö tämä niitä onnen kantamoisia sitten...ja nyt sitä ei ollut jaossa.

Käsityötähän tämä puutarhaharrastus on mitä suurimmassa määrin. Kuka sitten mitenkin käsityönsä tekee... meitä on niin monenlaisia. Parasta antiahan puutarhamessuilla on kuunnella kuinka kilpasiskot kisaa esittelijän kanssa taituruudesta. Miksi meidän pitää aina päteä niin hurjasti? Pitäisikö järjestää sellaisia kasvikaraokekisoja, joissa saisi tuoda itseään sekä osaamistaan esille oikein hartaudella... ja toinen parantaisi omalla suorituksellaan edellistä!

Tokihan me kaikki, pienenkin pläntin tarhurit osaamme yhtä ja toista. Kohtahan se alkaa, pihalla vietetty kesäkausi kaikkine aarteineen... kuka nyt mitäkin keksii taas muille jaettavaksi. Instassakin on vaikka mitä ihmeteltävää... tässä teille jakoon:

Erään vuoden turhakkeet, liukenevat vessapaperirullan sisukset ovat oivia taimipotteja!

Värilyhdyt suojaavat arkoja taimia...

... pienestä juurenpalastakin voi kasvaa kaunotar... ja sitä odotellessa!