maanantai 22. lokakuuta 2018

Kaksi tuntia aikaa lähtöön

Kouluruokailuongelmiin ja evakkokeskusteluun liittyen viikonloppuna keskustelimme tilanteesta, jossa tulisi määräys jättää koti kahden tunnin sisällä. Pakata mukaan kaikkea mitä luulee tarvitsevansa. Muija, mukulat, viisi kissaa ja koira... ruokaa ja mitä kaikkea muuta? Miten teillä toimittaisiin?



Keskustelu virisi aikamoisiin sfääreihin... mitä ottaisin, mitä jättäisin. Leikittelimme ajatuksella, että Suomi pitäisi evakuoida Tampereen tasolle. Etelä-Suomen väki saisi postinumeroiden mukaan määräyksen siirtyä tietyille paikkakunnille pohjoiseen. Autottomille lähtisi bussit määrätyiltä pysäkeiltä. (Paljonko jaksat kantaa, mitä busseihin otetaan mukaan?)


Jos lähtö tulisi äkisti, kuten se nyt yleensä kaiketi tuleekin, ei olisi paljoa aikaa miettiä pillimehuja mukaan tahi käydä kauppareissuja. Kauppareissuilla taitaa olla muutkin? Mitä kotoa löytyisi mukaan pakattavaksi... paljonko mukaan mahtuisikaan perheen lisäksi?



Määränpää olisi siis meillä tiedossa. Mukaan pakattuja älylaitteita käytetään varmasti touhulla. Entäs kun se kuuluvuus katoaa ja akku tyhjenee? Olisiko vanha karttakirja ollutkin kova sana... mutta missä sekin nyt on, ai, niin... heitettiin lehtiroskikseen jo aikoja sitten. 

Keskustelussa tuli esiin monenlaisia asioita. Minulle, täällä sydänhämeessä asuneena, tuli muistoja mieleen isoäitini muisteluista, kuinka aikoinaan karjalaisia tuli Hämeeseen ja miten se vaikutti paikallisiin. Toppatakkeihin puetut ihmiset keittivät sieniä ja leipoivat piirakoitaan viikottain, miten epäillyttävää hämäläisnäkökulmasta! 

Tänä päivänä ei tuo hämmästyttäisi, on muuta hämmästeltävää. Mukavuuksiin ja mukavuuteen tottuneen ihmisen on varmasti vaikea taipua siihen, ettei rahallakaan saa enää kaupoista evästä kun auton takaluukussa ei ole pakattuna mitään syötäväksi kelpaavaa. Kaupat tyhjentyvät ja lapset nillittävät kun pitää juoda vaan vettä. Kahviakaan ei saa kun kahvikone jäi kotiin. Termarikahvista ei nyt voi puhuakaan... 



Mikä meitä siellä perillä sitten odottaa? Saammeko kuinka monella tähdellä varustetun paikan odottamaan aikojen paranemista...vai pitääkö sitä taipua koulun juhlasalin lattialle maalarinteipillä varatulle alueelle tavaroittensa kanssa.

"Koska me syödään, kauanko me ollaan täällä, mulla ei ole mitään tekemistä...., tää on paska paikka"



Tätä kuvitelmaa evakuoinnista voi jatkaa kuka tykkää... meitä puhutti lähtö ja se, miten jätämme kotimme. Mitä voin minnekin pakata, vai pakkaanko. "Kaivanko hopeat perunapeltoon"...:), tuleeko kodinryöstäjiä....



Tämä kouluruokailu-omat eväät keskustelu herättää hieman tuntemuksia minullakin. Maanantaipäivä oli aikoinaan hoitopuolen töissä ollessani sikäli merkityksellinen ruokapäivä niille perheille, joissa ei muuten satsattu suuntuntemaan (paitsi pitkäripaisen tuotteissa) tahi mietitty kalorimääriä eikä kylmäketjujen toimivuutta. Lapset saivat syödäkseen kunnon ruokaa ja se näkyi maanantain menekissä. Heille ei varmastikaan synny kotoakäsin mitenkään erinomaisia eväitä näille lakkopäiville. 

Ollessani eräässä koulussa terveydenhoitajaopissa kertoi ohjaajani, ettei kannata käydä ruokasalissa syömässä kun siellä nuoriso sotkee ruualla kaikki paikat. He eivät kuulemma syö sitä (ainakaan kaikki) vaan heittelevät ruokaa toistensa päälle! (eivät kaikki) Tätä menoa siellä oli luvassa...valvovan silmän alla. 

Samassa paikassa näkyi myös se "syömättömyys". Tultiin hakemaan buranoita pääkipuun. Mustasilmäiseksi meikatut tyttöset nojailivat ovenpielessä pääkipuineen. Syömässä ei oltu käyty, koska tarjolla oli "vitun paskaa". (mielenkiintoinen kouluruoka?)

Hatunnoston arvoinen oli eräs äiti tuolla somessa. Hän ei tee eväitä, sillä lapsi ei muutenkaan syö koulussa mitään. 



Mielelläni vertaan kouluruokailua kissanpoikaan. Kissanpentukin annetaan ilmaiseksi ja se on helppo hylätä tienposkeen. Pieni maksu saa ihmisen (oletettavasti) sitoutumaan siihen paremmin ja pitämään katistaan huolta.  
Mikäli kouluruoka tulisi maksulliseksi edes osittain, ehkä se syötäisiin paremmin... ehkä vanhemmat vaatisivatkin mukuloita syömään "kun siitä maksetaan". Eikä taskurahaa koulussa syömisen korvaamiseksi laitettaisi taskuun niin helpolla. 
Vähävaraiset kodit saavat rahansa ruokailuun kuten muunkin elantonsa, siinä ei olisi ongelmaa. Lisäksi maksut kouluruokailusta olisivat kohtuullinen korvaus tästä palvelusta. 



Mutta, miettikääpä sitä tilannetta, että pitäisi lähteä. En ole sodan manaaja, enkä missään nimessä sellaista toivo. On vaan hyvä joskus miettiä miten toimia, jos tulisikin TILANNE... samalla voi arvostaa aikoja, joista olemme tulleet tähän hetkeen. 


  











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti