Sulevi syntyi pohjanmaalaispariskunnan vanhimmaksi lapseksi. Vakavahenkisen, vaikkakin huumorintajuisen pariskunnan varsinainen riesa hän taisi olla. Ellei kotisynnytystä olisi tapahtunut, olisivat he voineet uskotella, että vaihdokkihan tuo poika on.
Siinä, missä vanhemmat kunnioittivat työtä ja sitä parhaansa kykynsä sekä voimiensa puitteissa suorittivat, vihelteli Sulevi elonsa läpi liiemmin työstä rasittumatta.
Sulevin muuttuminen lipeväksi Sulkuksi alkoi varmaan jo lavatanssi-ikäisenä ja jatkui niin sanotusti työn perässä Ruotsiin lähtemisellä. Työnhaulla ja Sulkulla oli todellisuudessa saman verran yhteneväisyyttä kuin sammakolla sään ennustuksessa.
Sulkkuhan sitten lähti virran mukana Ruotsiin. Löysi sieltä viehättävän Kerstinin, jolla valitettavana ja ainoana vikana oli hyväuskoisuus.(Tuskin muuten olisi haaskaantunut tähän ketaleeseen) Perheenkin tämä Sulkku-veijari perusti, lisääntyi oikeaoppisesti ja jätti itselleen sopivin välein kun kulkijaviettiä pukkasi. Sulkku sairastui tubiin, mutta kartteli hoitoa, koska tämä mieshän ei alistunut sairaalan sääntöihin.
Tuli muutenkin ongelmia. Kerstinkin heräsi ja totesi, että tuo Sulkku ei ollutkaan unelmien mies. Nosti miehen pahvisen matkalaukun oven ulkopuolelle, josta Sulkku sen sitten otti tilanteen selvittyä hänelle karulla tavalla. Asunto nimittäin olikin Kerstinin, eikä uksi enää auennut. Helppo oli Sulkun omaisuuttaan hoitaa, otti vain laukun föliin.
Vaan mitä teki Sulkku? Hakeutuipa mies tubihoitoon sairaalaan, sai siis jälleen kortteerin päänsä päälle. Sairaalasta käsin tämä lipevä liero lähetteli surullisen tarinansa jakoon entisille heiloilleen, laajalla jaolla. Ajatus varmaan oli, että kyllä joku täkyyn tarttuu. Markkinamies osui oikeaan.(Ajatelkaapa, mitä tämä olisi tehnyt nykysomella!)
Yksi entisen kotipitäjän eronnut ja karannut intoutui vastaamaan, ilomielellä hän tämän entisen prinssinsä ottaisi luokseen. Poloisen, jolta sairaus oli vienyt kaiken. Niin lupasi parin kilometrin säteellä toinenkin. Sulkku oli jälleen pelastettu.
Taakse jäi Sveamamman maa ja tubisairaala. Entinen vaimo ja elatusta odottavat mukelot samoin. Edessä loistava tulevaisuus paikassa A. Paikka B oli sitten varalla. Tai sitten toisin päin. Se pisti miehen taas viheltelemään ja silmää niikkaamaan kaikille vastakkaista sukupuolta oleville vastaantulijoille.
Sulkku muutti entisen lavatanssidaaminsa luokse. Esitti maailmanmiestä, kellisti emännän siihen uskoon, jotta ainutlaatuinen onni kohtasi juuri tämän valitun naisen. Ei pyrkinyt Sulkku oikeaa työtä kohti mitenkään, nainenhan elätti tätä isoa käenpoikaa.
Kaikenlaiseen vilunkipeliinhän Sulkku oli luonnonlahjakkuus ja pienessä kylässä alkoi maine kiiriä tämän virtuooson osaamisesta niin pankkikirjojen väärentämiseen kuin muuhunkin saman suuntaiseen puuhaan. Se parin kilometrin päässä asuva kakkosdaami oli heti alkuvuosinaan tullut hänkin raskaaksi ja tämä kupeitten hedelmä pyöräili yhtenä kauniina päivänä kertomaan Sulkun harmiksi, että "sun isäs on mun isä myös". Siinä sitä olikin perheessä A lapset ja emäntä sekaisin. Emäntä tosin vain hetken sekaisin, hänhän uskoi Sulkun kertomusta ja piti asiaa panetteluna, kateellisen naisen kääkätyksenä.
Taas tubi pelasti miehen tilanteesta. Hoitamattomana tilanne oli pahentunut ja parantola odotti. Siellä Sulkku kärvisteli, koska hän oli turvassa. Eihän nyt sairasta ja tartuntavaaraista miestä kukaan raastupaan kisko. Kaikki sakot ja ruokot maksoi emäntä A, saadakseen pitää tämän aarteensa.
Sulkku karkasi sairaalasta kovien pakkasten aikaan, viinahammastakin kiristi hitonmoisesti. Parantolassa ei viinaksia sallittu. Sulkku otti koko rahan edestä, juhli monta päivää. Huonokuntoisena hän tuli viimeisellä linja-autolla maalle. Ei ollut peräänkatsojaa tässä viimeisessä taipaleessa kun Sulkku päissään käveli sillanpielestä syvään kaivantoon. Siellä pakkasyötä viettävä tubipotilas tuli sitten tuntien kuluessa matkansa päähän. Löytyi aamusella kökköjäisenä.
Niin päättyi viheltäminen ja silmänniikkaaminen sillä kylällä. Kyläläisille tuli uudet puheenaiheet ja emäntä A oli sekaisin surusta aikansa kuten kuuluukin.
Vanha emäntä tosin kiitteli kädet ristissä, että "kyllä pakkanen aina luteet korjaa".
Tässäkin olisi yksi kolli vailla uutta kotia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti