Ehkä työelämän kiihkeys, jatkuva osallistuminen kaikkeen ja suorittaminen tekee meistä sellaisia itsekään sitä noteeraamatta? On harrastukset, perhe ja kaikki muu liitännäinen. Minusta itsestäni tuntuu, että ainakin naisihmisillä on kaiken aikaa kaikenlaista hoitamista. Ensin hoidetaan muksut ja oma perhe johonkin pisteeseen, sitten on omat ja puolison vanhemmat ja sitten ollaankin joko itse tai oma puoliso hoidettavana...
Miten sitten leppoistaisimme oloamme? Kaikillahan meillä on omat konstimme. Jos se toimii, sen parempi.
Itselläni toimii akkujen lataajana luonto. Yleensä haen kerta vuoteen ruska-aikaisen luontoannoksen pohjoisesta. Viime syksy jäi väliin ja liekö se tämän oman sätkyilyni takana? ... tiedä häntä.
"Lapissa kaikki kukkii nopeasti/maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin"...
Kirjoitti Leino aikoinaan, vaikkei varmuudella ollut ehtinyt eläissään Hämeenlinnaa korkeammalle...
Tuntuu rauhoittavalta katsoa ikivanhaa kelohirttä... sepä on elänyt ja nähnyt monenlaiset kelit ja etelän varikset. Punakyntisiä koppeloitakin poluilla kuulemma liikkuu.
Erittäin hyvä leppoistamisen keino on nuotio. Sen sytyttäminen ja tuleen tuijottaminen tekee varsin gutaa. Kokeilla sopii. Hätätilassa saunanpesä laskettakoon nuotioksi.
Eka kertahan on kaikille asioille se jännittävin, eikö vaan?
Tämä kuva on lappalaiskäyntieni alkutaipaleelta. Istuin leirinuotiolla syömässä eväitä kun vierestäni pomppasi aikuinen mies seisomaan sylkien suustaan juuri mutustamaansa voileipää kämmenelleen! Jessus! Olin silloin vielä töissä psykiatrialla ja ajattelin tuoneeni töitä mukanani. Vaan ei.
Hetkisen, aivan pienen hetken kuluessa puista alkoi kuulua ääniä ja yht´äkkiä miehen kämmenellä istui värikäs lintu syömässä leivänmutuja. Arvatkaas, kuka sylki leipänsä myös vikkelään ja sai linnun kädelleen?? Just niin, minä. Olipa muuten jännittävä kokemus, oli se linnuksi sen verran iso. Katsoi tirrasi suoraan silmiin noukkiessaan evästä.
Tätä tapaamista piti sitten kokeilla eri paikoissa - useimmiten toimi, eikä aina tarvinnut leipää edes pehmitellä. Suosituimpien nuotiopaikkojen linnut osasivat ottaa metwurstileivän mieluummin kuin pelkkää reissumiestä ilman päällisiä.
Eräällä kerralla ottaessamme päiväleposia ulkosalla kuului repun vierestä kaikenlaista tohinaa ja naputusta. Kuukkeli oli tullut puusta viereemme ja touhasi repun vieressä, tiesihän se, missä etelän ihmisellä eväät on.
Se vielä noilla reissuilla oli mukavaa, että matkustettuamme tuhat kilometriä löytyi aivan vieraita ihmisiä, jotka iloisesti tervehtivät vastaantullessa, jakoivat nokikahvinsa loput ja juttelivat niitä näitä. Omassa duunissani pitkällä käytävällä vastaantulijat laskevat tiilenpäitä tai räpläävät puhelintaan "ajovalojen kohdatessa". On se vaan outoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti